Olen tuntenut Keijo ”Keijjo” Alhqvistin teini-iästä asti. En läheisesti (asuimme eri puolella maata), mutta netissä ja tapahtumissa.
Hän oli minulle merkittävä: jaksoi tukea paitsi piirtämisharrastustani, niin ajatteluani. Ilman häntä tuskin uskaltaisin kirjoitella mietteitä omalla nimellä nettiin.
Suomen sarjakuvaseuran toiminnassa mukana olemisen yksi suurista iloista oli keskustella Keijjon etelään eksyneiden alumnien kanssa: poikkeuksetta avarakatseisia ihmisiä, joista monista tuli ystäviäni. Keijjon jälki näkyi heissä paitsi kynänjäljessä, niin myös asenteessa maailmaan.
Keijjo oli hc-vasemmistolainen ja jaksoi puhua yhteiskunnan ongelmakohdista vuodesta toiseen. Nuorten parissa työskentelevänä varsinkin huono-osaisten nuorten ongelmat olivat lähellä. Niitä hän esitteli taitavasti ja jaksoi vääntää myös kaltaiselleni keskiluokan kasvatille, jonka kokemukset puutteesta rajoittuivat muutamaan vuoteen 1990-luvun alussa.
Ilman Keijjoa en olisi osannut olla 2010-2011 tuohtunut Vihreiden suunnasta. Hän oli merkittävä syy siihen että 2012 erosin Vihreistä nuorista ja ryhdyin Vasemmiston kuntavaaliehdokkaaksi.
Keijjo oli ja on minulle paitsi ihminen, niin ihanne.
Lepää rauhassa.
Muistokirjoitus Helsingin Sanomissa. Linkki.