Kirjoitin tämän alunperin Mastodoniin englanniksi. Jälkikäteen tuli mieli säilyttää tämä myöhempää käyttöä varten, joten kirjoitin tämän laajentaen uusiksi suomeksi.
Kun puhutaan fasismista, ajatellaan usein toista maailmansotaa ja erityisesti Hitleriä ja natsipuoluetta. Se on usein ihan riittävä rima puhuttaessa toisen maailmansodan ”pahiksista”, mutta poliittisista aatemaailmoista puhuttaessa paljon jää sanomatta.
Onko se fasismia jos ei tapa juutalaisia? Tai jos ei valmistaudu sotaan? Entä kuinka fasismi eroaa kolonialismista tai Neuvostoliiton marxismi-leninismistä? Monelle nämä asiat tuntuvat olevan vaikeita, eikä ihme: ainakaan omalle sukupolvelleni (Y) nämä asiat eivät auenneet edes lukiossa. Toisen maailmansodan yhteydessä puhuttiin lähinnä keskitysleireistä ja yhteiskuntaopin tunnilla lähinnä suomalaisesta monipuoluejärjestelmästä — jolloin ymmärrykseen jää diktatuurien ja harvainvaltojen mentävä aukko.
Lyhyt tiivistelmä toista maailmansotaa edeltäneestä sadasta vuodesta. Höyrykone keksittiin ja sen myötä nykyaikainen päivätyö. Samalla romukoppaan menivät satojen vuosien aikana kehittyneet käytännöt joiden tarkoitus oli pitää kansan elämä elämisen arvoisena. Elinajanodotus laski englantilaisissa tehdaskaupungeissa 23:een vuoteen (!), ja kilpailun hengessä vastaaviin ennätyksiin päästiin myös muualla.
Kun työläisillä ei ollut äänioikeutta, niin lait suosivat tehtaanomistajia. Esimerkiksi määräaikaisen työsuhteen keskenjättänyt heitettiin linnaan kunnes suostui tekemään sopimuksen loppuun, ja köyhäinhuolto korvattiin vankilamaisilla köyhäintaloilla, joihin joutuneet kodittomat ja muut huono-osaiset joutuivat esimerkiksi pyörittämään vastuksilla vahvistettua juoksumattoa leipänsä eteen (joskus täten tehtiin viljasta jauhoa, mutta myöhemmin myös ihan vain rangaistuksena). Tämä sopi hyvin liberalistiseen ajatusmalliin, jossa jokainen huolehti itsestään. Köyhäintalon tehtävä ei siis ollut niinkään huolehtia heikompiosaisista, kuin piiskata nämä kuntoon jossa nämä olisivat taas halukkaita tekemään töitä. Työ siis tekisi vapaaksi.
Seuraavan 80 vuoden aikana tapahtui useita muutoksia: länsimaisissa toteutettiin yleinen äänioikeus, työturvallisuus parani, mutta taloudellinen epätasa-arvo pysyi ja kasvoi. Ja lopulta tuli suuri lama (1929). Tilanne muuttui kestämättömäksi. Antropologi Karl Polanyin (Suuri murros) mukaan tilanteeseen oli pakko löytää ratkaisu valtioiden taholta, tai päätös tehtäisiin niiden puolesta. Tiivistäen: joko järjestäytynyt ay-liike järjestäisi vallankumouksen (sosialismi jne.), omistava luokka tekisi vallankumouksen ja kieltäisi ay-liikkeen (fasismi), tai sitten hallitus alkaisi rakentaa kompromissia luoden hyvinvointiyhteiskuntaa.
Lukija voi halutessaan miettiä miten Suomen teollistuneen etelärannikon vallankumousyritys 1917, tai sisällissodan jälkeinen sisäministeri Ritavuoren murha (1922), ay-liikkeen murto (Vientirauha Oy), vasemmistosympatiaepäilyjen johtaminen väkivaltaan ja kidnappauksiin, sekä ”sisällissodan voiton hedelmien” turvaamiseksi järjestetty Mäntsälän kapina sopii yllä mainittuun kuvioon.
Vastaavia liikkeitä oli myös muualla: Yhdysvalloissa hääri natsimyönteinen America First -liike, ja samanaikaisesti Wall Street yritti lahjoa demokratioita latinalaisessa Amerikassa yhdysvaltalaisten yritysten laskuun tuhonnutta kenraali Smedley Butleria tekemään vastaanvanlaista demokratiantuhoamista myös Yhdysvalloissa.
Jottei tämä muutu vaikeammaksi, niin lopuksi kysymys-ja-vastaus -formaatilla keskeisiä asioita:
Oliko fasismi sitten vain kolonialismia kotona?
Kolonialismin ydin oli varmistaa että plantaaseilta voitiin tuoda raaka-aineita länsimaihin. Kyse ei muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ollut sodan tarpeista, vaan tavasta tuhota paikallisten aiemmat elinkeinot, jolloin ainoa tapa pysyä elossa oli myydä alihintaisia tuotteita jalostettavaksi länsimaihin. Siirtomaista luopuminen ei siis johtunut niinkään länsimaiden hyväntahtoisuudesta, vaan siitä että uudet hallinnot lupasivat ylläpitää entisten siirtomaavaltojen yritysten oikeuksia siirtomaiden raaka-aineisiin. Miksi ylläpitää turhaan laajoja sotavoimia kun paikalliset voivat tehdä sen itse? Ja jos hommat menee pieleen, niin aina voi tehdä vallankaappauksen.
Fasismissa ja jälkikolonialismissa oli siis paljon yhteistä: kansan näkeminen suuryritysten palvelijoina. Alkuperäisessä kolonialismissa (jossa kansaa koulutettiin näkemään itsensä alamaisina) ei niinkään.
Onko se fasismia jos ei tapa juutalaisia tai muuten harrasta eugeniikkaa?
Hitlerin politiikka oli monella tavalla ristiriitaista. Jos hän olisi kiinnostunut voittamaan sodan, hän ei olisi uhrannut sotavoimia epäsopivien tappamiseen (sen olisi voinut tehdä sodan voittamisen jälkeenkin; käänteinen taas ei pidä paikkaansa). Poliittisesti aktiivien vangitseminen oli tapa vähentää kritiikkiä hallintoa vastaan, mutta osin kyse oli myös vain yhteiskunnan pakottamisesta hallinnon kannalta ”oikeaan” muottiin: kansa työvoimana, ei kansa oman kohtalonsa valtiaina. Eugeniikka ja ihmiskokeet olivat tuohon aikaan yleistä vähän kaikkialla: se oli tulevaisuudenala. Länsimaat luopuivat siitä tyypillisesti 1960..1970-lukujen aikana. Mukaanlukien Suomi. Lukija voi huvikseen ottaa selvää kuinka ksylitolin terveellisyysvaikutukset saatiin selville.
Onko se fasismia jos ei sodi?
Hitler uskoi merkantilismiin: 1800-luvun alussa hylättyyn ajatukseen jonka mukaan jokainen ulkomailta tehty ostos heikentää kotimaata. Koska merkantilismi ei toimi, oli Hitlerin politiikka johtanut talouden heikkenemiseen. Sodankäynti oli tapa saada resursseja joita Saksa olisi voinut myös saada tekemällä kauppaa naapureiden kanssa, mutta Hitler ei halunnut.
Itseasiassa, rajojen sulkeminen kaupalta (ts. asettuminen globaalin yhteisön ulkopuolelle) on yksi helpoimmista tavoista tehdä kotimaasta maalitaulu. Jos kotimaasi ei osta/myy tuotteita tai raaka-aineita, niin tehtaittesi pommittaminen ei haittaa pommittajan kotimaan tavarantoimituksia. Ja jos valtio ei ole naapureille velkaa, ei tarvitse myöskään miettiä voiko niitä velkoja maksaa. Niinpä helpoin tapa estää Yhdysvaltain (tai muiden) pommituskampanjat on huolehtia vaikkapa että keskitysleirit tuottavat lenkkareita muiden maiden markkinoille. Esimerkiksi Kiinan keskitysleireillä valmistetaan 2020-luvulla tomaatteja EU:lle.
Mikä ero kommunismilla [eli marxismi-leninismillä; valtiokapitalismilla] sitten on fasismiin?
Teoriassa Neuvostoliitossa oli laajempi demokratia kuin Yhdysvalloissa: koska yritykset olivat valtion omistuksessa, saattoi niiden tuotantotapoihin vaikuttaa äänestämällä. Puolueita oli vain yksi, mutta teoriassa kuka tahansa saattoi olla poliittisesti aktiivinen ja näin nousta luottamustehtävissä aina huipulle asti.
Käytännössä Neuvostoliitto oli lähes koko olemassaolonsa ajan sotataloudessa: sen johtajat pelkäsivät ulkovaltojen hyökkäystä tai ulkovalloista ohjattua palatsivallankumousta. Kummatkin pelot olivat aiheellisia (tai ainakin niille löytyi perusteita), mutta tuloksena teoreettiset oikeudet karisivat eivätkä koskaan muuttuneet käytännöiksi. Loppua kohden Neuvostoliitto pelkäsi jopa farkkuja ja rock-musiikkia. (Paranoialle oli myös syy: ne vasemmistolaiset regiimit jotka yrittivät elää ”normaalia elämää” joutuivat CIA-johdettujen vallankumousten uhreiksi.)
Fasismissa oikeuksien puute ei ole bugi vaan ominaisuus: yleensä armeijan tuella huolehditaan siitä ettei ammattiyhdistysliike tai muu oikeuksia vaativa mielenosoitusliike pääse kehittämään toimintaansa. Keskiössä on aina teollisuuden toimintavalmius. Kuten kaikista neuvostoliittolaisvitseistä muistamme, teollinen toimintavalmius ei ollut koskaan idässä mitenkään suurin prioriteetti.
Onko Kiina sitten fasistinen vai kommunistinen?
En ole Kiina-asiantuntija. Todennäköisempää kuitenkin on että Kiina on ennenkaikkea nationalistinen. Deng Xiaoping kuuluisasti sanoi, ettei ole väliä onko kissa musta vai valkoinen, kunhan se nappaa hiiriä. Kiina on kiinnostuneempi rakentamaan suurvalta-asemaa kuin käymään ideologista sotaa Neuvostoliiton tyyliin. Jos jotain Kiina toteuttaa nyt 1900-luvun länsimaisia askeleita joissa kapitalismi ja imperialismi sekoittuivat luomaan kotimaahan johtavia tulovirtoja.