Tein muutamia kuukausia sitten Mastodoniin karkean havainnollistamisen suomalaisen työväenliikkeen jakautumisista ja yhdistymisistä, sekä miten puolueet määrittelivät itsensä ideologisesti (ja näin myös suhteessa toisiinsa).
Olen edelleen tähän jokseenkin tyytyväinen, joten ikuistan lopputuloksen blogiin.
Muutamia perushavaintoja ja -huomioita:
”Sosiaalidemokratia” kirjoitetaan nykyään joissain yhteyksissä tuplavokaalilla, mutta näin ei ole SDP:n nimessä. Toisaalta olen kuullut myös sanottavan että puolueen nimi on johdanto ”sosialistisesta” eikä ”sosiaalisesta”, ja siksi tuplavokaalin välttely on perusteltua.
Wrightilainen työväenliike eleli säätyvaltiopäivien alla. Tällöin Suomessa ei ollut nykyistä puoluejärjestelmää, vaan liike oli enemminkin valtiopäivillä olevien edustajien yhteenliittymä, samalla tavalla kuin Naisverkosto tänään kokoaa tänään valtiopäivien naisia eri puolueista.
”Läntinen sosialismi” ei ole väärin, mutta olisi pitänyt laittaa ”läntinen marxismi”, joka olisi ollut enemmän oikein.
Olen melko tyytyväinen eri aatesuuntausten kuvauksiin. Yritin kirjoittaa nämä tavalla jossa jokainen aatesuuntaus voisi kuulostaa ”parhaalta vaihtoehdolta”, vaikka tietenkin uurnalla käyvänä kansalaisena minulla on oma mielipiteeni joka muodustuu paitsi siitä mikä on eettisesti ja moraalisesti oikein, niin minkä arvelen toimivan käytännössä.
Jälkikäteen hieman harmitti että mitä enemmän ”vasemmalla” (eli punainen) jokin puolue on, sitä oikeammalla se on piirustuksessa. Syy tähän on yksinkertainen: piirrustus aloitti elämänsä muistiinpanoina, joten aloitin vanhimmasta ryhmästä ja etenin alaspäin. Koska kirjoitan oikealla kädellä, niin ”juuret” sitten luistivat enemmän oikealle kuin vasemmalle.
Hieman houkuttelisi piirtää mitä tapahtuu sosialidemokraateista vasemmalle, ja näin määritellä maalaisliitto/keskustan sijainti suhteessa kokomukseen ja vihreisiin (puhumattakaan kaikista pienpuolueista jotka elivät ja kuolivat näiden varjossa), mutta en ole vakuuttunut että osaisin määritellä sinisten eri vivahteita tavalla jotka kuvastavat rehellisesti eroja ja voisivat tuntua ”parhaalta vaihtoehdolta” yllä kuvatulla tavalla.
Kirjoitin tämän alunperin Mastodoniin englanniksi. Jälkikäteen tuli mieli säilyttää tämä myöhempää käyttöä varten, joten kirjoitin tämän laajentaen uusiksi suomeksi.
Daltonien veljekset ja serkukset. Eriarvoisia, mutta kaikki lainsuojattomia. (Paitsi Averell.)
Kun puhutaan fasismista, ajatellaan usein toista maailmansotaa ja erityisesti Hitleriä ja natsipuoluetta. Se on usein ihan riittävä rima puhuttaessa toisen maailmansodan ”pahiksista”, mutta poliittisista aatemaailmoista puhuttaessa paljon jää sanomatta.
Onko se fasismia jos ei tapa juutalaisia? Tai jos ei valmistaudu sotaan? Entä kuinka fasismi eroaa kolonialismista tai Neuvostoliiton marxismi-leninismistä? Monelle nämä asiat tuntuvat olevan vaikeita, eikä ihme: ainakaan omalle sukupolvelleni (Y) nämä asiat eivät auenneet edes lukiossa. Toisen maailmansodan yhteydessä puhuttiin lähinnä keskitysleireistä ja yhteiskuntaopin tunnilla lähinnä suomalaisesta monipuoluejärjestelmästä — jolloin ymmärrykseen jää diktatuurien ja harvainvaltojen mentävä aukko.
Lyhyt tiivistelmä toista maailmansotaa edeltäneestä sadasta vuodesta. Höyrykone keksittiin ja sen myötä nykyaikainen päivätyö. Samalla romukoppaan menivät satojen vuosien aikana kehittyneet käytännöt joiden tarkoitus oli pitää kansan elämä elämisen arvoisena. Elinajanodotus laski englantilaisissa tehdaskaupungeissa 23:een vuoteen (!), ja kilpailun hengessä vastaaviin ennätyksiin päästiin myös muualla.
Kun työläisillä ei ollut äänioikeutta, niin lait suosivat tehtaanomistajia. Esimerkiksi määräaikaisen työsuhteen keskenjättänyt heitettiin linnaan kunnes suostui tekemään sopimuksen loppuun, ja köyhäinhuolto korvattiin vankilamaisilla köyhäintaloilla, joihin joutuneet kodittomat ja muut huono-osaiset joutuivat esimerkiksi pyörittämään vastuksilla vahvistettua juoksumattoa leipänsä eteen (joskus täten tehtiin viljasta jauhoa, mutta myöhemmin myös ihan vain rangaistuksena). Tämä sopi hyvin liberalistiseen ajatusmalliin, jossa jokainen huolehti itsestään. Köyhäintalon tehtävä ei siis ollut niinkään huolehtia heikompiosaisista, kuin piiskata nämä kuntoon jossa nämä olisivat taas halukkaita tekemään töitä. Työ siis tekisi vapaaksi.
Köyhäintalon juoksumatto. Pakollista hauskaa. Lontoon Brixton, 1827.
Seuraavan 80 vuoden aikana tapahtui useita muutoksia: länsimaisissa toteutettiin yleinen äänioikeus, työturvallisuus parani, mutta taloudellinen epätasa-arvo pysyi ja kasvoi. Ja lopulta tuli suuri lama (1929). Tilanne muuttui kestämättömäksi. Antropologi Karl Polanyin (Suuri murros) mukaan tilanteeseen oli pakko löytää ratkaisu valtioiden taholta, tai päätös tehtäisiin niiden puolesta. Tiivistäen: joko järjestäytynyt ay-liike järjestäisi vallankumouksen (sosialismi jne.), omistava luokka tekisi vallankumouksen ja kieltäisi ay-liikkeen (fasismi), tai sitten hallitus alkaisi rakentaa kompromissia luoden hyvinvointiyhteiskuntaa.
Lukija voi halutessaan miettiä miten Suomen teollistuneen etelärannikon vallankumousyritys 1917, tai sisällissodan jälkeinen sisäministeri Ritavuoren murha (1922), ay-liikkeen murto (Vientirauha Oy), vasemmistosympatiaepäilyjen johtaminen väkivaltaan ja kidnappauksiin, sekä ”sisällissodan voiton hedelmien” turvaamiseksi järjestetty Mäntsälän kapina sopii yllä mainittuun kuvioon.
Vastaavia liikkeitä oli myös muualla: Yhdysvalloissa hääri natsimyönteinen America First -liike, ja samanaikaisesti Wall Street yritti lahjoa demokratioita latinalaisessa Amerikassa yhdysvaltalaisten yritysten laskuun tuhonnutta kenraali Smedley Butleria tekemään vastaanvanlaista demokratiantuhoamista myös Yhdysvalloissa.
Gabriel over the White House kertoo Yhdysvaltain presidentin ruumiiseen asettuvasta arkkienkeli Gabrielista, joka julistaa Yhdysvallat fasistiseksi diktatuuriksi. 1930.
Jottei tämä muutu vaikeammaksi, niin lopuksi kysymys-ja-vastaus -formaatilla keskeisiä asioita:
Oliko fasismi sitten vain kolonialismia kotona? Kolonialismin ydin oli varmistaa että plantaaseilta voitiin tuoda raaka-aineita länsimaihin. Kyse ei muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ollut sodan tarpeista, vaan tavasta tuhota paikallisten aiemmat elinkeinot, jolloin ainoa tapa pysyä elossa oli myydä alihintaisia tuotteita jalostettavaksi länsimaihin. Siirtomaista luopuminen ei siis johtunut niinkään länsimaiden hyväntahtoisuudesta, vaan siitä että uudet hallinnot lupasivat ylläpitää entisten siirtomaavaltojen yritysten oikeuksia siirtomaiden raaka-aineisiin. Miksi ylläpitää turhaan laajoja sotavoimia kun paikalliset voivat tehdä sen itse? Ja jos hommat menee pieleen, niin aina voi tehdä vallankaappauksen.
Fasismissa ja jälkikolonialismissa oli siis paljon yhteistä: kansan näkeminen suuryritysten palvelijoina. Alkuperäisessä kolonialismissa (jossa kansaa koulutettiin näkemään itsensä alamaisina) ei niinkään.
Onko se fasismia jos ei tapa juutalaisia tai muuten harrasta eugeniikkaa? Hitlerin politiikka oli monella tavalla ristiriitaista. Jos hän olisi kiinnostunut voittamaan sodan, hän ei olisi uhrannut sotavoimia epäsopivien tappamiseen (sen olisi voinut tehdä sodan voittamisen jälkeenkin; käänteinen taas ei pidä paikkaansa). Poliittisesti aktiivien vangitseminen oli tapa vähentää kritiikkiä hallintoa vastaan, mutta osin kyse oli myös vain yhteiskunnan pakottamisesta hallinnon kannalta ”oikeaan” muottiin: kansa työvoimana, ei kansa oman kohtalonsa valtiaina. Eugeniikka ja ihmiskokeet olivat tuohon aikaan yleistä vähän kaikkialla: se oli tulevaisuudenala. Länsimaat luopuivat siitä tyypillisesti 1960..1970-lukujen aikana. Mukaanlukien Suomi. Lukija voi huvikseen ottaa selvää kuinka ksylitolin terveellisyysvaikutukset saatiin selville.
Keskitysleireillä hihaan ommeltuja symboleja. Niistä pystyi näkemään helposti oliko vanki esimerkiksi (vasemmalta oikealle) poliittisesti aktiivinen, ammattirikollinen, muista länsimaista muuttanut (emigrantti); uskovainen, homo, tai epäsosiaalinen.
Onko se fasismia jos ei sodi? Hitler uskoi merkantilismiin: 1800-luvun alussa hylättyyn ajatukseen jonka mukaan jokainen ulkomailta tehty ostos heikentää kotimaata. Koska merkantilismi ei toimi, oli Hitlerin politiikka johtanut talouden heikkenemiseen. Sodankäynti oli tapa saada resursseja joita Saksa olisi voinut myös saada tekemällä kauppaa naapureiden kanssa, mutta Hitler ei halunnut.
Itseasiassa, rajojen sulkeminen kaupalta (ts. asettuminen globaalin yhteisön ulkopuolelle) on yksi helpoimmista tavoista tehdä kotimaasta maalitaulu. Jos kotimaasi ei osta/myy tuotteita tai raaka-aineita, niin tehtaittesi pommittaminen ei haittaa pommittajan kotimaan tavarantoimituksia. Ja jos valtio ei ole naapureille velkaa, ei tarvitse myöskään miettiä voiko niitä velkoja maksaa. Niinpä helpoin tapa estää Yhdysvaltain (tai muiden) pommituskampanjat on huolehtia vaikkapa että keskitysleirit tuottavat lenkkareita muiden maiden markkinoille. Esimerkiksi Kiinan keskitysleireillä valmistetaan 2020-luvulla tomaatteja EU:lle.
Mikä ero kommunismilla [eli marxismi-leninismillä; valtiokapitalismilla] sitten on fasismiin? Teoriassa Neuvostoliitossa oli laajempi demokratia kuin Yhdysvalloissa: koska yritykset olivat valtion omistuksessa, saattoi niiden tuotantotapoihin vaikuttaa äänestämällä. Puolueita oli vain yksi, mutta teoriassa kuka tahansa saattoi olla poliittisesti aktiivinen ja näin nousta luottamustehtävissä aina huipulle asti.
Käytännössä Neuvostoliitto oli lähes koko olemassaolonsa ajan sotataloudessa: sen johtajat pelkäsivät ulkovaltojen hyökkäystä tai ulkovalloista ohjattua palatsivallankumousta. Kummatkin pelot olivat aiheellisia (tai ainakin niille löytyi perusteita), mutta tuloksena teoreettiset oikeudet karisivat eivätkä koskaan muuttuneet käytännöiksi. Loppua kohden Neuvostoliitto pelkäsi jopa farkkuja ja rock-musiikkia. (Paranoialle oli myös syy: ne vasemmistolaiset regiimit jotka yrittivät elää ”normaalia elämää” joutuivat CIA-johdettujen vallankumousten uhreiksi.)
Fasismissa oikeuksien puute ei ole bugi vaan ominaisuus: yleensä armeijan tuella huolehditaan siitä ettei ammattiyhdistysliike tai muu oikeuksia vaativa mielenosoitusliike pääse kehittämään toimintaansa. Keskiössä on aina teollisuuden toimintavalmius. Kuten kaikista neuvostoliittolaisvitseistä muistamme, teollinen toimintavalmius ei ollut koskaan idässä mitenkään suurin prioriteetti.
Onko Kiina sitten fasistinen vai kommunistinen? En ole Kiina-asiantuntija. Todennäköisempää kuitenkin on että Kiina on ennenkaikkea nationalistinen. Deng Xiaoping kuuluisasti sanoi, ettei ole väliä onko kissa musta vai valkoinen, kunhan se nappaa hiiriä. Kiina on kiinnostuneempi rakentamaan suurvalta-asemaa kuin käymään ideologista sotaa Neuvostoliiton tyyliin. Jos jotain Kiina toteuttaa nyt 1900-luvun länsimaisia askeleita joissa kapitalismi ja imperialismi sekoittuivat luomaan kotimaahan johtavia tulovirtoja.
Kävin viikko sitten katsomassa Emil Wikströmin ja Kari Suomalaisen museota Visavuoressa. Jälkikäteen jäin miettimään Suomalaista. Hän saavutti 40 vuoden aikana pilapiirtäjänä kaiken, mitä ihminen voi tässä maailmassa saavuttaa: museonsa mukaan hän oli Suomen toisiksi suosituin mies Kekkosen jälkeen. Sitten kaikki katosi muutamassa päivässä loppuvuonna 1991. Viimeiset elinvuotensa mies piirsi satunnaisesti keskinkertaisia pilakuvia maakuntalehtiin. Tänään hänet muistetaan alle nelikymppisten nettikeskustelijoiden keskuudessa pilakuvista joiden tarkoitus on osoittaa, ettei enää saa edes n**keriä sanoa.
Kari Suomalaisella oli omien ja tuttujen kirjoitusten mukaan eräs erityinen piirre, joka ensin nosti tämän huipulle ja lopulta toi myös sieltä alas: hän tiesi olevansa erityinen. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan se piti myös näyttää. Monessa kirjoituksessa todetaan Suomalaisen olleen ”vaikea ihminen” ja tämän omissa teksteissä korostuu riemu itseaiheutettujen ongelmien menestyksekkäästä ratkeamisesta. Suomisen vuosittain julkaisemat kokoelmakirjat ja jälkeensä jättämän museon pysyväisnäyttely kertovatkin miehestä, joka rikkoi sääntöjä työkseen ja harrastuksekseen. Miehen menestystä ja uran loppua kehystääkin, ettei hän aina osannut erottaa näitä toisistaan. Kehysten sisällä Karin elämä oli kertomus miehestä, joka pitkän uransa aikana pääsi nuorena kyseenalaistamaan vanhempia, peesaamaan keski-ikäisenä ikäisiään ja vanhuudessaan kritisoimaan nuorempia.
Klikkaa kuva suuremmaksi..
Mikään tästä ei tietenkään tarkoita, etteikö Kari olisi ollut erinomainen: hän oli. Kansainvälistä kuuluisuutta ja ”Suomen virallisen pilapiirtäjän” titteliä ei saada vain suhteilla ja perushyvällä työnjäljellä. Ongelma kuitenkin oli, että jos uskoo olevansa aina oikeassa, niin palautetta ei tule juuri kuunneltua. Samalla muuttuminen aikojen mukana voi osoittautua haasteelliseksi, kun ympäristön tarkkailua ei tule tehtyä. Niin kävi myös Karilla, jonka ”kulta-aika” oli tämän uran ensimmäiset 10–15 vuotta. 1970-luvun alkuun mennessä Kari alkoi kuitenkin ”käydä vanhaksi”. Kuvien tekoon syntyi rutiini ja aiheet siirtyivät yhä enemmän vanhojen hyvien aikojen muisteluun, kun alkuvuosien maneerit eivät enää kuvanneet ympyröivää todellisuutta. Kun politiikasta ei voinut enää puhua kovin kriittisesti (Suomalaisen päästyä piireihin), niin tyhjät sivut täytettiin nuorisolle tärkeille aiheille nauramisella: sota apatiaa vastaan, rauhanliike, luonnonsuojelu, globaali vastuu. Samalla Suomalainen tuli asemoineeksi itsensä nimenomaan sodan käyneiden sukupolvien ääneksi.
Mihin vahasiivet sitten sulivat? Suomalainen nautti saamastaan kritiikistä ja päätoimittajaltaan saamasta luottamuksesta. Helsingin Sanomille Kari oli pitkään arvokas tapa osoittaa länsimielisyyttä ja käsitellä kiellettyjä puheenaiheita. 1980-luvulle tultaessa kylmä sota oli kuitenkin loppunut Gorbatšovin myötä ja sodan nähneiden sukupolvi oli kokonaisuudessaan siirtynyt joko eläkkeelle tai hautaan niin politiikasta kuin yritysjohdostakin. Tilalle nousivat vuosikymmeniä pilakuvissa haukuttu nuoriso, joka toi mukanaan sen arvoliberaalisuuteen, luonnonsuojelun, rauhanaatteen ja yksilönarvon pohdinnankin, josta Kari oli arvellut heidän vanhetessaan pääsevän eroon.
Lopulliseksi niitiksi arkkuun osoittautuivat somalikuvat. Kari oli useamman kerran viimeisinä vuosinaan kertonut mielipiteensä kehitysapuun käytetyn rahan lopullisesta kohteesta (sodankäynti) ja turvapaikkaviisumeista (huijaus). Asiasta nousi lopulta mediakohu. Suomalaisen arveltiin joutuvan oikeuteen vastaamaan kansankiihotussyytteistä. Tämä olisi ollut vastahangankiiskille loistava päätös uralle (olihan hän jo 70 vuotias), mutta Sanomien uusi päätoimittaja Virkkunen (s. 1948) pyysi tätä lopettamaan aiheen käytön. Kun muutaman päivän kuluttua Suomalainen kuitenkin yritti puskea uutta turvapaikanhakijoita käsittelevää pilakuvaa, ”myönnettiin tälle ero”. Myöhemmin Virkkunen kutsui Suomalaisen muuttuneen uransa loppupuolella rasistiksi, mitä tukevia tarinoita on muutenkin liikkunut myöhemmin Helsingin kuvittajapiireissä.
Mikä sitten oli Suomalaisen perintö? Ainakaan Helsingin Sanomissa ei sittemmin ole ollut ns. ”hyvää pilapiirtäjää”. Suomalaisen kisällit siirtyivät muihin tehtäviin Sanomien ulkopuolelle kun paikkaa Sanomista ei luvatulla tavalla ollutkaan löytynyt (mm. Mauri Kunnas). Kun pilakuvanpiirtäjät vaihtuvat hitaasti, oli Karin aiheuttama ”aivovuoto” edelleen voimissaan ainakin 2015, neljännesvuosisata ”eron” jälkeen. Kari itse julkaisi 1990-luvulla eri maakuntalehdissä vielä satunnaisesti pilakuvia, mutta jäljeltään ne olivat enää haamu entisestään. Osaltaan kyse oli puuttuvasta tukiverkostosta: Helsingin Sanomissa Suomalainen saattoi piirtää ja signeerata työnsä yksin, mutta yksin hän ei niitä ideoinut. Toisaalta Suomalainen ei oikein vaaleja ja suurimpia ulkopolitiikan linjauksia lukuunottamatta oikein enää ymmärtänyt politiikkaa, joten maahanmuuttoaiheen ohella aiheisiin nousivat yhä useammin vain nyt jo keski-ikäistyneille nuorille naureskelun.
Klikkaa kuva suuremmaksi.
Olisiko Suomalaisen ”erosta” voinut oppia mitään? Oliko sanavapaudella nyt rajat? Kari ei koskaan päässyt haluamallaan tavalla oikeuteen, mutta jotain voimme kai päätellä eroon johtaneista askeleista. Sanavapaus saattaa olla Suomessa ehdoton, mutta sananjulkaisu ja sanan kuuleminen ei ole. Kommunikointi on ryhmätyötä, jossa kaikki osallistujat saavat vuoronsa ja oppivat toisiltaan. Edes radio-ohjelmat tai pilakuvien teko ei ole yksipuolista, koska palaute tulee myöhemmin postissa – jos sen jaksaa lukea. Suomalainen oli Sanomauransa viimeisen 30 vuoden aikana näyttänyt, ettei hän kuunnellut. Kun kritiikitön puhe meni yhä kauemaksi muussa yhteiskunnassa käytävästä keskustelusta, otettiin häneltä lopulta mikki pois.
Suomalaisen viimeinen saavutus oli tämän isoisän Emil Wikströmin (mm. VR:n ”kivimiehet”) työtä käsittelevän museon laajennus ”Kari-paviljongilla”, jossa esitellään vaihtuvasti tämän elämäntyötä. Samalla Suomalainen laittoi oman kädenjälkensä myös isoisänsä puolelle, jonka ateljeessa on tänä päivänä ”mininäyttely” Karin nuoruudesta. Vitriinin vieressä on sukupuu, jossa Karin kohdalla lukee: ”Pelkään pahoin, että vaikka olisin tehnyt mitä tahansa, olisin onnistunut. Minusta olisi tullut hyvä muusikko, hyvä kirjailija, mutta eihän ihminen kaikkea ennätä”.
Klikkaa kuva suuremmaksi.
MUUTA:
Politiikkaan ja sarjakuviin perehtyneen Jukka Kemppisen mukaan Suomalainen oli ainakin myöhemmin urallaan nimenomaan symbioosissa valtaapitäviin eikä yrittänytkään sanoa ”liian ikävästi”. Pohtii myös tämän sotatraumoja, perhe-elämää kuin terveyttäkin. Päätyy ”Karin olleen ensimmäinen perussuomalainen”.
Visavuoren museo mainostaa Kari-näyttelyään ”vuoden hauskimpana museona”, mikä saattaa olla ehkä enemmänkin subjektiivinen kuin objektiivinen näkemys.
Vuosien myötä olen joutunut erinäisistä syistä miettimään miten kirjoittaa hyvä viesti verkossa. Ontologiaa pidemmin pohtimatta väittäisin hyvän viestin olevan sellainen, mitä muut käyttäjät pitävät hyvänä: ”kirjoita muita, älä itseäsi varten”. Laajemminkirjoitukset ovat osa arkea ja sellaisina niitä pitäisi arvioida, siinä missä naapureille tai ystäville juttelu.
Kumpaakaan ylläolevista asioista ei ole helppoa oppia. Olen kirjoittanut verkkoon liki 25 vuotta ja huomaan edelleen pohtivani – varsinkin kun keskusteluun on eksynyt rölli – miksi vaivaudun. Yhtäältä viesteihin ei pitäisi kiintyä, toisaalta viestien kirjoittaminen ja lukeminen on yhteisöllistä toimintaa. Jos joku kutsuu tyhmäksi, tämä on puolustautumatta kasvojen menetyksen hyväksymistä. Olen kirjoittanut oheiset itseäni varten. Ehkä siitä on hyötyä muillekin:
Ole kärsivällinen uusien käyttäjien/harrastajien kanssa. Kukaan ei aluksi tiedä kaikkea. Iloitse mahdollisuudestasi sivistää ja auttaa.
Anna itsellesi mahdollisuus olla väärässä. Oikeaan paikkaan tiputettu ”aiemman kokemuksen perusteella uskon” ei vähennä viestin uskottavuutta, mutta helpottaa tarvittaessa etäännyttämistä. Oikea muotoilu vähentää stressiä ja helpottaa oman mielipiteen vaihtamista.
Anna toisille mahdollisuus olla väärässä. ”Ymmärsinkö nyt oikein, että..” viestin alussa antaa keskustelukumppanille mahdollisuuden uudelleenharkita mielipidettä joutumatta menettämään kasvojaan. On helpompaa sanoa ”kirjoitin huonosti” kuin ”olin väärässä”.
Älä kirjoita itsestäsi kertoessasi kannastasi. Omat kokemukset voivat toki olla kiinnostavia, mutta jos esimerkiksi näkökulma opintotukeen perustuu siihen että ”itse en sitä tarvinnut”, niin asiaa kannattaa pohtia lisää. Vähintäänkin mielipiteen haastaminen tarkoittaa helposti henkilökohtaista hyökkäystä. (Esimerkiksi ”OK Boomer”; ”oli kultalusikka nenässä, vai?”)
Tullessasi loukatuksi, huomauta käytöksestä kohteliaasti. Vastaa tämän jälkeen lyhyesti itse asiaan. Jos epäkohteliaisuus jatkuu, ilmoita että keskustelu on osaltasi siinä. Ilmianna.
Kaikki keskustelut eivät ole kaikkia varten. Jos asia ei käsittele omaa arkeasi, tyydy olemaan hiljaa tai ainakin tuo selkeästi esille, ettet usko asian olevan merkityksetön vain siksi, että se on merkityksetön sinulle (jos se olisi merkityksetön kaikille, siitä ei puhuttaisi alunperinkään).
Hyvän verkkokeskustelualueen suurimmat uhat ovat yleensä sen ulkopuolelta tulevat käyttäjät. Yleisimmät syyt yllämainitun vastaisen toimintaan on joko tietämättömyys/ajattelemattomuus (joka on anteeksiannettavaa – aina ehtii oppia) sekä ajattelumalli, jossa verkkokeskustelu nähdään arjen ulkopuolisena toimintana vailla seurauksia. Normaalioloissa uusien käyttäjien virta on hidas, jolloin sosiaalinen paine ja ylläpito pitävät asiat kunnossa.
Kirjoitan myöhemmin toisen viestin keskustelualueiden moderoinnista.
