Greta Thunbergin aivopesu

Vuonna 2011 Paradise Oskar lauloi Euroviisuissa tarinan Peteristä, joka kuultuaan ilmastonmuutoksesta päättää lähteä maailmalle puhumaan asiasta valtaapitäville. Tarina tuhoutuvasta luonnosta oli tällöin jo niin tuttu, että jopa Disney-Pixar oli ehtinyt tehdä aiheesta koko perheen elokuvan (Wall-E, 2008). Ympäristökatastrofi kuljetti juonta myös Foxin Simpsonit -elokuvassa (2007) ja pian Oskarin esityksen jälkeen teattereihin ilmestyi myös Universalin lastenelokuva samasta aiheesta (Lorax, 2012). Television puolella lapset olivat heränneet lauantaisin katsomaan luonnonvarojen ja ympäristön väärinkäyttöä jo vuosia aiemmin (mm. Kapteeni Planeetta (1990 – 1992); Prätkähiiret Marsista (1993 – 1996; 2006 – 2007)). Arkena aihe tuli esille koulussa keskusteluna uhanalaisista eläimistä biologiassa, kierrätyksestä ja ympäristötuhoista maantiedossa, yhteiskuntaopissa ja uskonnossa/ET:ssä. Tämä kaikki, vaikkeivät vanhemmat sitä olisikaan erikseen korostaneet omassa kasvatustyössään.

Kun ”tietyissä piireissä” sanotaan että ”tyttö on aivopesty” (mm. [1],[2, kommentit]) niin tämä on totta: olemme meitä ympyröivän yhteiskunnan tuotosta ja teinit historian huonosti tuntevina ovat aina nykyhetken henkilöitymiä. Ei tähän mitään illuminatia tarvita, pelkkä kasvaminen yhteiskunnassa joka tuottaa kappaleita kuten Paradise Oskarin ”Da Da Dam” riittää. Sen sijaan ihmetyttää, miten arki kehittyneessä maassa on onnistunut viimeiset 20 vuotta tuntematta Thurnbergin huolia hyvin syvällisellä tasolla, vaikka Kapteeni Planeetan televisioon ilmestyessä oltaisiinkin ehditty jo aikuisikään asti.

On myös ihan järkevää sanoa, että Thunberg on liian nuori edustamaan YK:ssa maailman tulevaisuutta, että hänen pitäisi olla lukiossa. Mutta kuka siellä sitten edustaisi? Gretan paikalle ei ole ollut hirveästi tunkua. En ole kuullut kenenkään Thurnbergin ”väärinkäytöstä” huolehtivaa sanovan, että minä voin mennä sinne, minä voin seistä maailman edessä, tulla haukutuksi jälkeenjääneeksi, autistiksi, kaltoinkohdelluksi, aivopestyksi, fanaatikoksi, kultin sukkanukeksi. Toivoisin että Thunberg olisi voinut jäädä lukioon, mutta sikäli kun meillä on ilmastokriisi ja jonkun pitää seistä New Yorkissa muistuttamassa tulevaisuudesta, niin olen iloinen, että se on Greta.

Toivottavasti kestää paineen alla, koska kukaan ei näytä olevan kiireessä ottamassa tämän paikkaa.

(Ja vielä: ”mitä jos se on kaikki vain huijausta ja teemme paremman maailman ihan turhaan” — olisi hyvä että uusiutumattomista siirryttäisiin uusiutuviin jo ihan senkin takia, että nykymeno ei ole kestävää riippumatta siitä onko ilmastonmuutos totta vai ei.)

Postin syöksykierre ja sen kääntäminen nousuun

Suomen kuvalehdessä oli tietoa Postin arjesta. Postin henkilökunnan hyvinvointi ja palveluiden taso ovat osa samaa ongelmaa, jonka taustalla on Postin kirjepalveluiden hallittu alasajo ja siirtyminen pakettienmyyntiin. Tämä puolestaan on osa pitkäaikaisempaa linjausta, jossa Posti on vuosia käyttänyt kirjeliiketoiminnan tuloja rahoittaakseen uusia liiketoimintamalleja. Taustalla on ajatus, että kirjeet ovat joka tapauksessa menneisyyttä, niin kirjeitä tulisi käyttää ”ponnahduslautana tulevaisuuteen”.

Samalla Postin toiminta on johtanut itseään toteuttavaan ennustukseen. Kun puhelin ja internet ovat kuukausimaksulla, niin 1,60€ per postimerkki on korkea hinta, oli käsiala kuinka tarkkaa ja kaunista tahansa. Jos Postin liiketoiminnan halutaan jatkuvan, niin sen tavoitteen pitäisi olla pohtia miten kirjeet tuodaan takaisin arkeen ja liiketoiminta kestävälle pohjalle. Uskon ongelman olevan hinnoittelussa, ei itse tuotteessa.

Usein kuulee sanottavan, että Posti ei yksinkertaisesti kykene kilpailemaan sähköisten viestimien kanssa. Argumentissa on paljon totta, mutta se tuntuu osin myös puutteelliselta. Jos kyse on vain nopeudesta, niin miksei Postin romahdus alkanut lankapuhelimien yleistyessä 1950-luvulla, tai kännyköiden yleistyessä vuosituhannen vaihteessa? Miksi ongelma käynnistyi vasta kun puhelin ja verkko muuttuivat kuukausimaksullisiksi?

Whatsapp ja Facebook ovat hyödyllisiä sovelluksia, mutta ne eivät tarjoa samanlaista syventymistä ihmissuhteeseen kuin läsnäolo (tai henkilökohtaisella käsialalla kirjoitettu kirje). Postin oma toiminta, jossa posti nähdään luksustuotteena jota markkinoidaan ”erityisiin hetkiin” on noidankehä. Ongelma ei ole Suomessa ainutlaatuinen, vaan esimerkiksi museoiden tilanne oli hyvin lähellä Postin ongelmaa: korkeat kiinteät kulut, pienet muuttuvat kustannukset; Netflix ja internet tarjoavat vaihtoehtoja, joiden kanssa oli vaikea kilpailla. Museokortti muutti kaiken. Kun hinnoittelu muuttui 10€/käynti muotoon 50€/vuosi, museoiden käyttäjämäärät siirtyivät jatkuvaan nousuun. Kun uusi toimintatapa oli opittu, on museokortin hintaa nostettu.

Millainen sitten olisi kirjeiden kuukausihinnoittelu? Voisiko samalla tehdä muutoksia itse kirjeiden jakeluun? Miten olisi esimerkiksi, että jos kirjeet toimittaa R-kioskille ja näyttää voimassa olevan tilauksen (esimerkiksi mobiiliapplikaatiosta) niin R-kioski liimaa kirjeisiin postimerkit ja laittaa lajitteluun – näin säästettäisiin Postin yhdessä suurimmassa kuluerässä, postin keräyksessä. Tai Posti voisi toimittaa laatikkoon kerran kuussa kaksi kuukautta voimassa olevia QR-tarroja rajatun määrän (kymmenen kotimaan kirjettä kuussa?), jotka voi liimata palautusosoitteen paikalle kuoreen. Näin käyttämättömiä postimerkkejä ei tulisi jaettua kavereille.

Uskon, että ajatuksessa olisi kehitettävää.