Ennen Suomen lippukin oli kauniimpi

Kun olin lapsi, väritin Suomen lipun vaaleansinisellä. Muistan ajatelleeni, ettei väri ollut ”täysin oikein”, mutta vaihtoehtojen rajallisuudessa vaaleansininen oli vaihtoehdoista lähempänä. Lukioiässä aloin havahtumaan siniristilipun virallisen version tummuuteen. Pidin (ja pidän) sitä synkkänä. Jäin kaipaamaan lapsuuteni vaaleaa taivaansinistä. Mutta oliko se ollut vaaleansininen, vai olinko tehnyt lapsena jonkun typerän virheen? Mutta miksi? Muistiko kukaan muu vanhaa väriä? Asiaa oli vaikea ottaa puheeksi: sitä helposti tulee nähdyksi hieman eksentrisenä, kun epäilee jotain niinkin pysyväksi miellettyä kuin Suomen valtion lippua. ”Muistatko kun Suomen lippu oli vaaleansininen?” ei ole keskustelunaloitus, joka todennäköisesti päättyisi aloittajansa kannalta hyvin.

Väri kuitenkin on muuttunut. Vuoteen 1993 ”oikeanlaiset liput” oli määritelty 1900-luvun ensimmäisinä vuosina valituilla mallikankailla, jotka huolellisesta säilytyksestä huolimatta saattoivat kuitenkin olla vuosikymmenien aikana haalistuneita. Ongelma on mielenkiintoinen, koska jos alkuperäinen malli haalistuu ja sitä verrataan mallista tehtyihin kopioihin, niin myös kopiot ovat vuosien saatossa haalistuvia. Haalistuuko tällöin Suomen virallinen lippu (koska virallinen malli näin tekee) vai onko olemassa jokin ideaali, mistä sen representaatiot katoavat yhä kauemmaksi?

Vuonna 1993 yhä kehittyvälle ongelmalle pantiin loppu, kun lipun sininen määriteltiin useammassa (lipun luomisen jälkeen keksityssä) värijärjestelmässä. Samalla lippua tummennettiin, sillä olihan ristin tarkoitus tuoda mieleen tumman meren, ei kirkasta taivasta.

Yllä Wikipediasta löytyvä Suomen lippu silloin ja nyt. Kasvatuksen voima on voimakas: vain oikeanpuoleinen vaikuttaa minusta ”Suomen lipulta”. Joskus mietin olenko tunteen kanssa yksin. Asiaa on vaikea ottaa esille kahvin ääressä. Ties jos vaikka vaikuttaisi eksentrikolta.

Suomen lipun artikkeli wikipediassa.

PS. Suomen lippua kohdannut filosofinen ongelma koskee myös virallista kilogramman punnusta. Se nimittäin tuntuu muuttuvan hiljalleen painavammaksi. Mikä tietenkin tarkoittaa, että kaikki kiloissa mitattava muuttuu keveyemmäksi.