
Kirjoitin tammikuun alussa yleisöosastokirjoituksen jonka toivon jo julkaistun jossain. Tässä editoimaton versio:
Näin vuoden alussa lienee hyvä miettiä aikojen muutosta. Vuonna 1940 koko Suomessa oli rekisteröitynä vain 8 824 henkilöautoa, jotka ennen kaupungistumista olivat jakautuneet melko tasaisesti ympäri maata. Vuoden 2019 lopussa autoja oli yli kolmesataa kertaa enemmän, mutta maaseudun tyhjentymisen myötä ne olivat nyt keskittyneet kaupunkeihin ja niiden lähialueille. Yksityisautoilun lisääntyminen ei ole tarkoittanut pelkästään lisääntyneitä ruuhkia 1900-luvun alussa rakennetussa kaupungissa. Kun taloja ei ole raaskittu purkaa, on kaikesta muusta uhrattu. Hämeenkadun autoille varattu alue on vuonna 2020 joukkoliikennekatuna edelleen suurempi kuin vuonna 1940; Ratinan sillan tieltä Hämeenpuistosta kaiverrettiin molemmilta puolilta nurmikoista pois uudet ajokaistat lisääntynyttä autoliikennettä varten.
Lehdistössä ja yhteisömedioissa harvakseltaan esitettävät väitteet autoilun kuulumisesta Tampereen keskustaan on otettava tässä valossa. Kosken ympäristöstä ei koskaan saa hyvää Innoparkia, mutta siitä voisi saada loistavan Tampereen keskustan. Kun keskustatunnelin ja parkkihallien avulla autojen määrää katutilassa on saatu vähennettyä, voi sitä yhä enemmän kehittää joukkoliikenteen, asukkaiden, kävelijöiden ja pyöräilijöiden ehdoilla. Tämä on hyväksi alueen asukkaille kuin liikkeillekin: alueella vapaa-aikaa päivittäin viettävät tuovat kauppoihin enemmän rahaa kuin Stockmannin parkkihallissa kerran kuukaudessa käyvät ympäryskuntien autoilijat.
Asia on myös huomattu. Alueen kauppiaiden kanssa suunnitellussa Läntisen keskustan visio 2040:ssä rakennettaisiin mm. Hämeenpuistoon ravintolapaviljonkeja. Pyöräilyä ja jalankulkua kehitettäisiin paremmaksi uusin kävely-yhteyksin kosken yli sekä henkilöautoliikennettä kehittämällä. Toistaiseksi nämä suunnitelmat ovat kuitenkin vasta visioita. Niiden toteuttaminen vaatii jatkuvaa työtä paitsi kaupunginvaltuustossa, niin myös kaupungin virkamiesten ja alueen asukkaiden keskuudessa. Jos emme aktiivisesti pidä vision tavoitteita mielessämme, kaupungin investoinnit mm. keskustatunneliin jäävät saamatta takaisin.
Kuvaehdotus: Hämeenkatu n. 1930 – 1939. CC BY 4.0.
https://museovirasto.finna.fi/Record/museovirasto.4299EC7922200A5206694A5556A48D2F
Juho Mäntysalo
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Liiketalouden tradenomi
Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas
Läntisen keskustan visio 2040. https://www.tampere.fi/tiedostot/l/CzaNfYVTP/Lantisen_keskustan_vision_teemat_ja_toimenpide-ehdotukset.pdf