Ennen Suomen lippukin oli kauniimpi

Kun olin lapsi, väritin Suomen lipun vaaleansinisellä. Muistan ajatelleeni, ettei väri ollut ”täysin oikein”, mutta vaihtoehtojen rajallisuudessa vaaleansininen oli vaihtoehdoista lähempänä. Lukioiässä aloin havahtumaan siniristilipun virallisen version tummuuteen. Pidin (ja pidän) sitä synkkänä. Jäin kaipaamaan lapsuuteni vaaleaa taivaansinistä. Mutta oliko se ollut vaaleansininen, vai olinko tehnyt lapsena jonkun typerän virheen? Mutta miksi? Muistiko kukaan muu vanhaa väriä? Asiaa oli vaikea ottaa puheeksi: sitä helposti tulee nähdyksi hieman eksentrisenä, kun epäilee jotain niinkin pysyväksi miellettyä kuin Suomen valtion lippua. ”Muistatko kun Suomen lippu oli vaaleansininen?” ei ole keskustelunaloitus, joka todennäköisesti päättyisi aloittajansa kannalta hyvin.

Väri kuitenkin on muuttunut. Vuoteen 1993 ”oikeanlaiset liput” oli määritelty 1900-luvun ensimmäisinä vuosina valituilla mallikankailla, jotka huolellisesta säilytyksestä huolimatta saattoivat kuitenkin olla vuosikymmenien aikana haalistuneita. Ongelma on mielenkiintoinen, koska jos alkuperäinen malli haalistuu ja sitä verrataan mallista tehtyihin kopioihin, niin myös kopiot ovat vuosien saatossa haalistuvia. Haalistuuko tällöin Suomen virallinen lippu (koska virallinen malli näin tekee) vai onko olemassa jokin ideaali, mistä sen representaatiot katoavat yhä kauemmaksi?

Vuonna 1993 yhä kehittyvälle ongelmalle pantiin loppu, kun lipun sininen määriteltiin useammassa (lipun luomisen jälkeen keksityssä) värijärjestelmässä. Samalla lippua tummennettiin, sillä olihan ristin tarkoitus tuoda mieleen tumman meren, ei kirkasta taivasta.

Yllä Wikipediasta löytyvä Suomen lippu silloin ja nyt. Kasvatuksen voima on voimakas: vain oikeanpuoleinen vaikuttaa minusta ”Suomen lipulta”. Joskus mietin olenko tunteen kanssa yksin. Asiaa on vaikea ottaa esille kahvin ääressä. Ties jos vaikka vaikuttaisi eksentrikolta.

Suomen lipun artikkeli wikipediassa.

PS. Suomen lippua kohdannut filosofinen ongelma koskee myös virallista kilogramman punnusta. Se nimittäin tuntuu muuttuvan hiljalleen painavammaksi. Mikä tietenkin tarkoittaa, että kaikki kiloissa mitattava muuttuu keveyemmäksi.

Kolonialismi ei päättynyt siirtomaaherruuksien loppumiseen ja kohdistuu myös Suomeen

Koko artikkeli löytyy tästä.

Kirjoitan tämän tekstin johdantona voidakseni käsitelläkseni myöhemmin mm. Tampereen uuden jäähallin nimeä, Suomen historiaa ja kaivospolitiikkaa.Tällä kertaa kuitenkin keskityn vain kolonialismin määritelmään.

Kolonialimi on vaikea aihe. Ahneutta, julmuutta, lukemattomien kulttuuriperimien menetystä ja rikoksia ihmiskuntaa kohtaan, kaikki kuorutettuna vahvimman oikeudella. Kun koko ajanjakso ajattelutapoineen tuntuu vastenmieliseltä, tekee helpoksi etäännyttää se mahdollisimman kauaksi omasta arjesta ja kansan historiasta, jolloin näkemättä jää paitsi oma historia, niin myös ymmärrys nykyhetkemme kehyksestä. Kieltäytymästä pohtimasta olemme kuin traumatisoituneita ihmisiä, jotka myrkyttävät tulevaisuutensa kykenemätömyyttään käsitellä menneisyyttä.

Mutta mitä kolonialismi on? Siirtomaaherruudet tietenkin, mutta sanominen että vain siirtomaaherruus on kolonialismia on kuin sanoisi että tuhkarokon pilkut ihossa ovat tuhkarokkoa. Se on tietenkin totta, mutta ei tuhkarokkoa niiden pilkkujen takia vältellä, vaan sen vuoksi, mistä pilkut ovat oire ja mitä tauti tekee kehon sisällä.

Jos wikipediasta hakee artikkelin kolonialismista, tarjoaa se useampia määritelmiä riippuen ajasta ja paikasta. Tärkein ero on motivaatio: kun puhutaan kolonialismista 1500-luvusta lähtien, kyseessä on ennenkaikkea taloudellisen hyödyn ulosmittaaminen alueelta toiselle siten, että vaihto hyödyttää toista osapuolta selkeästi toista enemmän. Tämä voi tarkoittaa jotain yksinkertaista kuin Espanjan kullankaivuuta Amerikan siirtomaissaan, mutta Yhdysvaltain, Britannian ja Ranskan siirtomaat ovatkin monimutkaisempia: siirtomaista haettiin raaka-aineita samalla kun alusmaita käytettiin laivaston (ja myöhemmin lentokoneiden) tukikohtina. Muitakin etuja oli: emämaan sekundatavaralle löytyi aina siirtomaista markkinat, kun ulkomaalaisten imperiumien tuotteet voitiin käännyttää rajalla.

Ymmärtämällä kolonialismin perussyyn olevan kapitalistinen (ja militaristinen) eikä vain imperiumien rakentamisen, ymmärrämme samalla imperiumit välinearvollisiksi, minkä vuoksi niistä oli verrattain helppo luopua muutamassa vuodessa 1960-luvulla. Kun eurooppalaiset saapuivat, heillä ei ollut mitään tarjottavaa paikallisille vastineeksi heidän tuotteistaan. Sikäläiset kulttuurit olivat rakentuneet paikallisten tavaroiden ympärille, eikä eurooppalaisilla ollut juurikaan mitään, mitä tarjota paikallisten työn ja tavaroiden (laajamittaista) vaihtoa varten. Piti turvautua väkivaltaan. On huomattavaa, että esimerkiksi Intian niemimaan valtiot valloitettiin nimenomaan mauste- ja teekaupan toimitusvalmiuden varmistamiseksi ja liitettiin ”suoraan” osaksi Britannian imperiumia vasta jälkikäteen, kun luottamus Itä-Intian kauppakompanjan kykyyn hallinnoida aluetta oli rahoituskriisien jälkeen mennyt.

Tintti Afrikassa (Tintin au Congo), 1931. Myöhemmissä laitoksissa (Kongon itsenäistyttyä) Tintti opettaa matematiikkaa. Opettamalla Kongossa Belgiasta ”normaalina” Tintti samalla kertoo nuorille, millaisia heidän tulisi olla jotteivät he olisi ”epänormaaleja”.

Vuosisatojen siirtomaavallan aikana kolonioiden kulttuuria muutettiin niin, että tarve eurooppalaisten tavaroille olikin olemassa: kristinusko, eurooppalaisen kulttuurin edistäminen koulun kautta, paikallisten kielten syrjäytyminen emämaan kielen hyväksi, maa-alueiden uusjako ym. johtivat kolonioiden muutokseen niin, että niiden kanssa kyettiin käymään (epätasa-arvoista) kauppaa. Vaikka alueilla siirryttiin demokratiaan, niin siirtomaavallan aikana alueelle tulleet yritykset jäivät — niiden omaisuutta suojelevien sotilaiden uniformut vain vaihtuivat. Asia on erityisen silmiinpistävä Yhdysvaltain banaanivaltio-politiikan kanssa(jos Yhdysvaltain yritysten omaisuutta uhataan, CIA suorittaa vallankumouksen), mutta esimerkiksi Ranskan entiset siirtomaat käyttävät edelleen Ranskan (sittemmin Euroopan) keskuspankin alaisuudessa olevaa frangia ja EU:n kauppasopimukset kohtelevat näitä entisiä siirtomaita eri tavalla ”muihin” maihin nähden. Näin emävaltiolle itsenäistyminen ei ole välttämättä niinkään imperiumin menetystä kuin ”turhista menoeristä luopumista”. Tärkeiden resurssien saanti on edelleen turvattu, sotilastukikohdat kuuluvat edelleen emämaalle (Kyproksen tilanne on varsinkin ilmiselvä, kts. kuva) ja tarvittaessa voidaan tukea yhtä presidenttikandidaattia toisten ohi tai jopa toteuttaa suoraan vallankumous.

Kyproksen kartta. Kypros on Britannian entinen siirtomaa. Osana itsenäistymisprosessia Britannia rajasi sotilastukikohtansa koloniansa ulkopuolelle, jolloin maan itsenäistyminen ei vaikuttanut sotilastukikohtiin, jotka kattavat merkittävän osan valtio(ide)n pinta-alasta. Kuva: CIA World Factbook / Wikipedia. Ei tekijänoikeutta.

Mitä kolonialismi sitten on tänään? Ilmiselviä kohtia on epäedulliset kauppa-, maa- ja lainasopimukset (kts. otsikkokuva), mutta kyse voi olla myös hienovaraisemmista asioista. Jos esimerkiksi maalla ei ole omaa (merkittävää) viihdeteollisuuttaan tai historiantutkimustaan, niin kansakunta näkee itsensä nimenomaan sitä kautta, miten ”emämaan” historiankirjoitus ja viihdeteollisuus heidät näkee. Kyse ei ole myöskään binäärisestä joko-tai tilanteesta, jos esimerkiksi jonkun alan tai genren teoksia ei ole, niin tämä voi vaikuttaa voimakkaasti maailmankuvaan alan/genren ulkopuolellakin. Kun helsinkiläisessä kahvilassa ei saa palvelua suomeksi, ”koska kaikki ymmärtää englantia muttei suomea”, niin kyse on muun muassa kolonialismista; emämaan näkemisen ”tyypillisenä” ja siirtomaan ”poikkeuksellisena”. Tähänhän esimerkiksi Venäjä pyrkii Russia Today -kanavallaan, mutta samaa tekee esimerkiksi Yhdysvallat ja sen yritykset rahoittamalla Hollywood -tuotannoissa ”oikeita” tapoja nähdä amerikkalainen kulttuuri ja sen tuotteet (ml. asevoimat), joka sitten näyttäytyy ihmisten asenteissa Yhdysvaltain politiikan eri osa-alueita kohtaan. Myös EU pyrkii tähän erilaisilla TV-ohjelmien ja streamauspalveluiden sisältöjen alkuperäismaita ohjailevilla lainsäädännöillä.

Myöhemmin vielä Suomen historiasta ja nykyhetkestä kolonisaation näkökulmasta ja toisaalta miten tämä kaikki näkyy kotikaupungissani Tampereella.