Vuosia sitten olin py\u00f6r\u00e4ilem\u00e4ss\u00e4 Ruotsin maaseudulla teltan kanssa. Kello oli jo yli 22:n, mutta auringosta ei ollut keskikes\u00e4ll\u00e4 pulaa, vaikka kuusien kehyst\u00e4m\u00e4ll\u00e4 vanhalla maantiell\u00e4 alkoikin olla h\u00e4m\u00e4r\u00e4\u00e4 ja kosteaa. P\u00e4iv\u00e4 oli ollut sateinen ja my\u00f6hemminkin oli tullut kuuroja, mutta nyt pilvet alkoivat v\u00e4isty\u00e4. Kuurojen takia olin viivytellyt matkallel\u00e4ht\u00f6\u00e4 aamulla ja lounastaukokin oli muuttunut parin tunnin istuskeluksi kebab-paikassa. Niinp\u00e4 olikin, ett\u00e4 olin sitten yritt\u00e4nyt kiret\u00e4 matkaa umpeen illasta. Edellisest\u00e4 kaupungista oli kymmeni\u00e4 kilometrej\u00e4 ja seuraavaan kyl\u00e4\u00e4nkin olisi viel\u00e4 pitk\u00e4 matka. Taloja ei ollut n\u00e4kynyt pariin tuntiin, ei edes peltoa. Maantie kierteli mets\u00e4ss\u00e4, varmasti samassa paikassa miss\u00e4 oli ollut jo satoja ja satoja vuosia. Asfaltti oli vain vedetty p\u00e4\u00e4lle.<\/p>\n\n\n\n
Kello oli jo paljon. Vesi alkoi olla lopussa, lihaksissa alkoi tuntua ja telttapaikkakin piti l\u00f6yt\u00e4\u00e4. GPS:n mukaan l\u00e4hell\u00e4 piti olla isohko j\u00e4rvi. Olin pist\u00e4nyt v\u00e4h\u00e4n sen varaan, kun j\u00e4rvenrannassa oli mukava k\u00e4yd\u00e4 uimassa p\u00e4iv\u00e4n hiet pois ja muutenkin lihakset rentoutuivat vedess\u00e4. Mutta viel\u00e4 ei ollut merkkej\u00e4 ett\u00e4 j\u00e4rvi l\u00e4hestyisi. Mets\u00e4ss\u00e4 kuljettiin.<\/p>\n\n\n\n
Sitten tie teki mutkan ja edess\u00e4 oli pienehk\u00f6 valkoinen kivikirkko j\u00e4rvenrannalla. Kirkon ymp\u00e4rill\u00e4 oli pieni luterilainen, hyvin hoidettu maalaishautuumaa ja sen ymp\u00e4rill\u00e4 puolestaan matala kiviaita: kivet v\u00e4lj\u00e4sti toisistaan erossa, nurmikko huolellisesti ajettu, viivottimella tehtyj\u00e4 hiekkapolkuja. Hautakivet olivat luonnonkive\u00e4, jonka yhdelle pinnalle oli kaiverrettu sukupuu satojen vuosien taakse. Kaikenkaikkiaan tyypillinen kirkko ruotsalaiselle maaseudulle: 1600-luvun lopulla rakennettu, oman aikansa rintamamiestalo, suoraan Ikeasta. Pienest\u00e4 tornista roikkui pari kirkonkelloa (Ruotsissa on viel\u00e4 kirkonkellot, ei c-kasetit ja kaiutin kuten meill\u00e4 niin usein). Kiviaidan takana oli j\u00e4rvi ja rannassa pieni laituri.<\/p>\n\n\n\n
Syy siihen ett\u00e4 valitsin kertoa teille juuri t\u00e4st\u00e4 tapauksesta ja juuri t\u00e4st\u00e4 kirkosta on seuraava. Ensimm\u00e4inen (ja v\u00e4hempi syy) oli kellonaika: oli viel\u00e4 valoisaa, mutta p\u00e4iv\u00e4linnut olivat nukkumassa ja y\u00f6linnut eiv\u00e4t olleet viel\u00e4 her\u00e4nneet. Oli aivan hiljaista ja hetki tuntui paremman sanan puutteessa t\u00e4ydelliselt\u00e4. Miss\u00e4\u00e4n ei ollut asutusta. Ihan kuin se olisi ollut vain min\u00e4 ja kirkko, yksin koko maailmassa. (Tuolloin ihmettelin asiaa, miksi rakentaa kirkko keskelle mets\u00e4\u00e4. My\u00f6hemmin karttaa mitatessani pohdin, ett\u00e4 j\u00e4rven rannalla oli muutamakin kyl\u00e4 ja vett\u00e4 pitkin kirkolle olisi ennenvanhaa p\u00e4\u00e4ssyt nopeiten vuodenajasta riippumatta. Kaiketi sijainti oli aikoinaan ollut kompromissiratkaisu.)<\/p>\n\n\n\n
Py\u00f6r\u00e4 rullasi liev\u00e4ss\u00e4 alam\u00e4ess\u00e4 j\u00e4rve\u00e4 ja kirkkoa kohti polkematta. Kirkon kohdalla p\u00e4\u00e4tin pys\u00e4ytt\u00e4\u00e4 ja menn\u00e4 katsomaan l\u00e4hemp\u00e4\u00e4. Ajattelin, ett\u00e4 ehk\u00e4 sielt\u00e4 l\u00f6ytyisi kukkia varten vesiputki (joskus n\u00e4in on), mutta nyt ei ollut sellainen onni. Ehk\u00e4 vesi tuotiin \u00e4mp\u00e4rill\u00e4 rannasta. J\u00e4in sitten kirkon kierretty\u00e4ni istumaan porraskivelle (niit\u00e4 oli vain yksi), edess\u00e4ni hiekkatie portille ja py\u00f6r\u00e4lle, py\u00f6r\u00e4n takana hiljainen autotie ja sen takana peltoa. Kun lopulta olin istunut tarpeeksi, otin tukea ovenrivasta yl\u00f6s noustakseni.
Se liikkui.<\/p>\n\n\n\n
Ovi oli auki.<\/p>\n\n\n\n
Ymm\u00e4rr\u00e4tteh\u00e4n, ett\u00e4 tilanne oli jo t\u00e4h\u00e4nmenness\u00e4 outo. Olin v\u00e4synyt, ollut kosteassa mets\u00e4ss\u00e4 tuntikausia h\u00e4m\u00e4r\u00e4ss\u00e4. Nyt olin auringonvalossa, kuivalla kirkkomaalla j\u00e4rvenrannalla, mutta se ei muuttanut sit\u00e4 ettenk\u00f6 olisi tuntenut oloani hieman ep\u00e4todelliseksi. Olin t\u00e4ysin yksin — mit\u00e4\u00e4n merkkej\u00e4 ihmisten paikallaolosta ei ollut, mutta siin\u00e4 se ovi nyt kuitenkin oli. Auki.<\/p>\n\n\n\n
Astuin kirkkoon. Se oli tosiaankin p\u00e4\u00e4kaupunkiseudulla kasvaneelle pieni. Penkkirivej\u00e4 oli ehk\u00e4 kymmenen, yksi kummallakin puolella punaista mattoa alttarille. Penkit, kuten sein\u00e4t, saarnaustuoli ja alttari olivat kaikki valkoisia tai luonnonvalkoiseksi maalatusta puusta. Vain alttaritaulu, ehtoollisen kumartumista varten olevat samettityynyt ja muutamat kultaesineet (arvelin niit\u00e4 kullaksi, mutta saattoivathan ne jotain muutakin metallia olla) toivat hieman v\u00e4ri\u00e4 h\u00e4m\u00e4r\u00e4\u00e4n kirkkoon. Valoa tuli ikkunoista, mutta aurinko oli matalalla eik\u00e4 valo tullut siit\u00e4 kulmasta kun sen suunnittelijat olivat aikoinaan ajatelleet. Huoneen p\u00e4\u00e4ss\u00e4 oli vasemmalla papin ty\u00f6huoneen ovi (auki, mutta sis\u00e4lt\u00e4en vain tyhj\u00e4n toimistop\u00f6yd\u00e4n), keskell\u00e4 alttari ja sen oikealla puolella kaappikello. Oikein iso ja jykev\u00e4, 1750-luvulla rakennettu (kertoi siihen maalattu vuosiluku). Se ei niit\u00e4nk\u00e4\u00e4n tikitt\u00e4nyt kuin koputti: tok – tok – tok.<\/p>\n\n\n\n
Kiersin kirkon hitaasti. Olo oli osin kuin tunkeilijalla, osin kuin kummituksella. Kaappikello piti \u00e4\u00e4nt\u00e4, samoin lukkokenkien metallit puuta vasten (k\u00e4velyni kuulosti pyh\u00e4inh\u00e4v\u00e4istykselt\u00e4, tuntui kun olisin piirrellyt grafiitteja seinille tai potkinut tuoleja kumoon, niin kovasti tuottamani \u00e4\u00e4ni h\u00e4vetti). Istuin etummaiseen penkkiriviin. Katselin alttaritaulua, sitten jalkojani. Lopulta nojasin k\u00e4teni polviini ja aloin mietti\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Istuin siin\u00e4 ehk\u00e4 puoli tuntia, tuntien mit\u00e4 syvint\u00e4 rauhaa. Kun l\u00e4hdin kirkosta (oven huolellisesti kiinni pist\u00e4en, huomaten ettei ovessa edes ollut lukkoa) tunsin h\u00e4mm\u00e4styst\u00e4 ett\u00e4 t\u00e4ll\u00e4inen paikka oli viel\u00e4 olemassa. Tuntui vaikealta l\u00e4hte\u00e4. Viel\u00e4 t\u00e4n\u00e4\u00e4nkin, kun olen unohtanut kirkon tarkan sijainnin ja ollut siit\u00e4 poissa yli kymmenen vuotta, kaipaan sinne ja siihen hetkeen takaisin.<\/p>\n\n\n\n
Poljin sin\u00e4 iltana viel\u00e4 kymmenisen kilometri\u00e4. L\u00f6ysin ymp\u00e4ri vuorokauden auki olleen huoltoaseman ja t\u00e4ytin vesipullot, ostin voileiv\u00e4n ja v\u00e4h\u00e4n kauempana tiell\u00e4 ja tiest\u00e4, pystytin teltan.<\/p>\n\n\n
<\/p>","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Vuosia sitten olin py\u00f6r\u00e4ilem\u00e4ss\u00e4 Ruotsin maaseudulla teltan kanssa. Kello oli jo yli 22:n, mutta auringosta ei ollut keskikes\u00e4ll\u00e4 pulaa, vaikka kuusien kehyst\u00e4m\u00e4ll\u00e4 vanhalla maantiell\u00e4 alkoikin olla h\u00e4m\u00e4r\u00e4\u00e4 ja kosteaa. P\u00e4iv\u00e4 oli ollut sateinen ja my\u00f6hemminkin oli tullut kuuroja, mutta nyt pilvet alkoivat v\u00e4isty\u00e4. Kuurojen takia olin viivytellyt matkallel\u00e4ht\u00f6\u00e4 aamulla ja lounastaukokin oli muuttunut parin tunnin … <\/p>\n