Yhdysvallat ei ole demokratia

Donald Trumpin presidenttikauden lähestyessä loppuaan on pohdittu todistavatko tulevat kuukaudet kansainvallan päättymistä Yhdysvalloissa. Parempi kysymys olisi kuitenkin pohtia, miksi Yhdysvaltoja ylipäänsä pidetään demokratiana.

Vuonna 2014 Martin Giles ja Benjamin Page julkaisivat tutkimuksen Yhdysvaltain kongressin säätämien lakien kansansuosiosta. Hypoteesin mukaan kansansuosiota nauttineet lakialoitteet olisivat menestyneet muita paremmin. Näin ei kuitenkaan käynyt. Riippumatta väestönsuosiosta tai sen puutteesta, noin 30 % lakialoitteista hyväksyttiin laeiksi. Samaan aikaan erilaisten lobbausryhmien ja talousvaikuttajien suhtautuminen määräsi hylättäisiinkö laki vai menisikö se läpi. Johtopäätös oli ilmeinen: kongressin jäsenet eivät olleet kiinnostuneet äänestäjien vaan rahoittajien mielipiteistä. Tämä onkin ymmärrettävää vaalikampanjoiden maksaessa miljoonia dollareita. Vuonna 2014 edustaja David Joly kertoikin 60 minutes -ohjelmalle, että hänen ensimmäinen ja tärkein tehtävänsä edustajana oli kerätä 18 000 $ päivässä.

Mutta mistä itse äänet vaalikampanjaan? Yhdysvaltain historia demokratian kanssa on

t vaikea. 1700-luvun lopulla maan itsenäistyessä äänestysoikeus oli vain maata tai veroja maksavilla miehillä, yhteensä 6 % väestöstä. Sisällissodan jälkeen äänioikeus laajeni ja muutama eteläinen osavaltio äänestikin välittömästi sisällissodan jälkeen mustan enemmistön turvin itselleen myös mustan senaattorin. Tummaihoisten luottamustehtävät jäivät kuitenkin hetkelliseksi harvinaisuudeksi. Äänestysoikeuden sijaan alettiin rajoittaa äänestysmahdollisuutta ja edelleen äänen vaikutusta vaalitulokseen. Keskeisenä mahdollistajana oli äänestäjäksi rekisteröityminen, jossa yhteydessä tulee ilmoittaa asuinalue ja puoluekanta.

Tämän tiedon avulla oli mahdollista:

• Uudelleenpiirtää vaalipiirit siten, että tietyn puolueen kannattajilla on alueella enemmistö oikeaa puoluetta ja vähemmistö väärää puoluetta. Näin vaalipiirin edustajanpaikan tuleva haltija on etukäteen tiedossa ja vähemmistöksi piiriin jäävätäänestäjät eivät kykene vaikuttamaan äänestykseen myöskään muissa vaalipiireissä.
• Äänioikeuden rajoitus poistamalla äänioikeus nykyisiltä ja entisiltä vangeilta. Koska vähemmistöt ovat usein mediaaniäänestäjiä köyhempiä ja todennäköisemmin äänestävät demokraatteja, vähemmistöjen vangitseminen vähentää demokraattiäänestäjiä. (Vankilatuomioita jaetaan myös helpommin kuin Suomessa. Vaikka esimerkiksi kannabiksen polttaminen on nykyään laillista 11 osavaltiossa, on se kuitenkin liittovaltiotasolla laitonta ja voi johtaa vankilaan kaikissa osavaltioissa.)
• Noin 7 % Yhdysvaltain veronmaksajista on maahanmuuttajia vailla äänestysoikeutta. Heistä enemmistö edustaa puutteellisen kielitaidon tai sopivan koulutuksen vuoksi alempia työväenluokkia.
• Köyhien äänestyksen rajoittaminen vaatien esimerkiksi ajokorttia tai passia äänestystä varten. Toisin kuin Suomessa, äänestämistä varten ei jaeta ilmaisia henkilötodistuksia.
• Äänestyspäivät ovat viikolla, jolloin tuntipalkalla työskentelevien (eli köyhempien) on vaikeampi käydä äänestämässä.
• Äänestyspisteitä sijoitetaan enemmän rikkaille asuinalueille ja vähemmän köyhille. Väärillä alueilla sijoitetuille harvoille äänestyspisteelle saattaa olla pidempi jono kuin mitä äänestyspiste on auki. Äänestyspisteen sijainti voidaan myös vaihtaa osoitteen ilmoittamisen jälkeen. Näin kaikki kiinnostuneet eivät pääse äänestämään ja äänestämään haluavat joutuvat odottamaan tunteja, menettäen päivän palkan.
• Äänestysoikeus on vain yhdellä etukäteen ilmoitetulla äänestyspaikalla. Jos äänestyspaikalla ei ole tietoa äänestäjän tulosta, ei tällä ole äänioikeutta. Kun Yhdysvalloissa äänestäjän pitää etukäteen ilmoittautua olevansa demokraatti, republikaani tai ”itsenäinen”, on oikean nimen poistaminen ilmoittautumisrekisteristä helppoa. ”Katoamisia” tapahtuu säännöllisesti, eikä niitä ehditä vaalipäivänä enää korjata.
• Kaksipuoluejärjestelmässä vaalien ensimmäinen kierros tapahtuu puolueiden sisällä, jolloin ”väärät” ehdokkaat on helppo karsia pois joko vähäisemmällä tuella tai lupaamalla heille luottamustehtäviä ”oikean” ehdokkaan voittaessa. Äänestyspiirien jaon vuoksi ”oikean” ehdokkaan läpimeno on aina kongressitasolle asti selviö.
• Keskittyneen mediakentän vuoksi ihmisten mielipiteitä on helppo manipuloida. Ihmisten on vaikea televisiota katsomalla saada selville, mikä on totta (sanomalehdistö Yhdysvalloissa on pitkälti kuollut). Fox News on tunnetuin esimerkki, mutta pienemmässä mittakaavassa tähän syyllistyvät mainostulojen toivossa kaikki.
• Pitkien työviikkojen (lähteistä riippuen 44–48 tuntia viikossa, tehdastyöntekijöillä jopa 68–80 tuntia; Suomessa 37,5) vuoksi kansalaisilla ei ole aikaa itsenäiseen tutkimustyöhön tai kansalaisaktivismiin. Mielenosoitukset ovat pitkälti vapaa-aikaa omaavien opiskelijoiden sekä rajoitteiden alkuperästä hyvin tietävien mustien yksinoikeus.

Mikään näistä päätöksistä ei itsessään voita vaaleja. Yhdessä ne kuitenkin turvaavat istuvien edustajien paikat niin puolueen sisäiseltä kuin ulkoiseltakin kilpailulta. Samalla äänestystulosten varmuus jo ennen vaalipäivää johtaa poliittiseen apatiaan. Nukkuvien puolue on vaaleista riippuen 40–48 % (Suomessa noin 20%). Tämä tarkoittaa, että 50/50-jaolta ulospäin näyttävä demokraattien ja republikaanien kannatus onkin gallupmittausten mukaan todellisuudessa 23–27 % republikaaneille ja 29–33 % demokraateille. Puolueiden kannatuseron näkymättömyys kongressissa tai presidentinvaalien tuloksissa kertoo toimivasta vilunkipelistä (Trump hävisi vaalit 2,8 miljoonalla äänellä, 2,1 % marginaalilla).

Yhdysvaltoja kuitenkin kutsutaan vaihtelevasti ”maailman johtavaksi demokratiaksi”, ”maailman vapaimmaksi maaksi” ja ”demokratian airueksi”. Puhe on tarkoitettu paitsi kansalaisille niin ulkomaalaisille katsojille. Omalle kansalle demokratian vakuuttelu tarkoittaa olemassa olevan asiantilan hyväksymistä enemmistön tahtona. Ulkopolitiikassa vetoaminen demokratiaan toimii hyvänä lyömäaseena Venäjää ja Kiinaa vastaan sekä auttaa retoriikassa muiden länsimaiden kanssa. Esimerkiksi EU kokee Kiinan ja Venäjän vakoilun vaarallisemmaksi eurooppalaiselle demokratialle kuin Yhdysvaltojen, vaikka Snowdenin paljastuksista tiedämme, että Yhdysvallat on toiminnassa paljon Venäjää ja Kiinaa edellä.

Trumpin julistautuminen diktaattoriksi ei siis niinkään muuttaisi Yhdysvaltojen luonnetta vaan vahvistaisi ja toisi ilmeisemmäksi piirteet, jotka sillä on ollut jo vuosikymmeniä. Diktaattorikaan ei hallitse jumalien mandaatilla, vaan on riippuvainen kannatusjoukoistaan. Jos kannatusta ei saa kansalta tai sen enemmistöltä (kuten demokratiassa on tapana), tulee se yläluokkaisilta eturyhmiltä kuten tähänkin asti. Demokratian esittäminen kuitenkin on tarjonnut tilanteen, jossa niin kansa kuin eturyhmät ovat voineet uskoa hallinnon edustavan viime kädessä heitä. Trumpin diktatorisoituminen (tai edes sen yrittäminen) pakottaisi katsomaan todellisuutta silmiin.

Suurimmat muutokset eivät tällöin ole niinkään valtiossa itsessään, kuin ulko- ja sisäpolitiikassa. Muut demokratiat ottaisivat omien kansalaistensa painostuksesta Yhdysvaltoihin enemmän etäisyyttä, kun taas sisäpolitiikassa marginaaliin työnnetyt väestöt saattavat aktivoitua kun nykytilanteen olemassaoloa ei voi perustella enää kansan tahdolla.

PS. Usein sanotaan, ettei Yhdysvalloissa ole marxilaista vasemmistoa (”yhteiskunta kuuluu kaikille, ei vain rikkaille”), ainoastaan sosiaaliliberaaleja (”vaurauden epätasaisen jaon ongelmia lievitetään lainsäädännöllä”) ja heitä vastustavia konservatiiveja. Tai toisinsanoen: keskustasta-oikealle ja oikeisto. Kummatkin edustetut näkökulmat lähtevät ylemmästä keskiluokasta. Taloustieteen perusteorioiden mukaisesti kaksipuoluejärjestelmä yrittää tavoitella konsensusta tavoittelemalla kellokäyrän keskustassa olevia liikkuvia äänestäjiä luopumatta silti valitussa reunassa olevista ”peruskannattajistaan”. Vilunkipelin ja sitä seuraavan nukkuvien puolueen suuren koon vuoksi ”mediaaniäänestäjä” on vaeltanut oikealle ”mediaaniveronmaksajasta”. Asiaa ei yhtään auta rikkauden ja menestyksen ihannointi, joka estää työväenluokkaan kuuluvia pitämästä tilanteestaan ääntä. Nykyhetken tilanne ei edusta historiaa: 1930-luvulla Yhdysvalloissa oli kenties maailman kehitynein sosiaalidemokratia ja 1950-luvulla progressiivinen verotus oli huomattavasti korkeampi kuin Suomessa tänään. Muutos nykyiselle poliittiselle linjalle tapahtui 1970-luvun aikana. Nykylinjan kiveenhakkuuna pidetään hetkeä, jolloin Ronald Reagan vei valtion tuen ay-liikkeeltä.

En ole erikoistunut Yhdysvaltain valtio-oppiin. Jos tekstissä on suurempia puutteita, kuulisin niistä mieluusti.