Tunnettu vitsi kuuluu: <\/p>\n\n\n\n
-Miten psykologi ja sosiologi eroavat toisistaan?
-Toinen syytt\u00e4\u00e4 itse\u00e4\u00e4n, toinen yhteiskuntaa. <\/p><\/blockquote>\n\n\n\nYleisesti ajatellaan, ett\u00e4 mielenterveysongelmat ovat yksityisi\u00e4 tragedioita, joista yritet\u00e4\u00e4n hienotunteisesti vaieta. Yleisesti ajatellaan kaiketi my\u00f6s, ett\u00e4 sik\u00e4li kun mielenterveysongelmat johtuvat maailman ja yksil\u00f6n v\u00e4lisest\u00e4 vuorovaikutuksesta, on mielenterveysongelmat olleet laskussa, onhan el\u00e4m\u00e4 aiempaa helpompaa. 1990-luvulla ”skitsoaminen” oli yleinen slangisana sille, ett\u00e4 joku k\u00e4ytt\u00e4ytyi syytt\u00e4 vihaisesti — ajatus oli, ett\u00e4 t\u00e4llainen ei ole normaalia k\u00e4yt\u00f6st\u00e4, ett\u00e4 se on harvinaista. Voimme ajatella, ett\u00e4 vaikka nykyisell\u00e4 yhteiskunnalla on ongelmansa, niin olemme minimoineet ahdistuksen ja maksimoineet el\u00e4m\u00e4nlaadun. T\u00e4st\u00e4 voisi p\u00e4\u00e4tell\u00e4, ett\u00e4 jos joku t\u00e4st\u00e4kin huolimatta ”sekoaa”, niin h\u00e4n olisi seonnut miss\u00e4 tahansa muussakin yhteiskunnassa. Mutta onko n\u00e4in?<\/p>\n\n\n\n
Petteri Pietik\u00e4isen Hulluuden historiassa<\/em> (2013) mainitaan, ett\u00e4 vaikka on sairauksia joiden l\u00e4ht\u00f6syy on neurologinen tai joissa oireiden fyysinen syy tiedet\u00e4\u00e4n (esimerkiksi neurosyfiliksen virustartunta tai Parkinsonin muutokset aivoissa) , niin valtaosa ”hulluuden” muodoista on mahdoton n\u00e4hd\u00e4 ruumiinavaajan p\u00f6yd\u00e4ll\u00e4. Samalla se saa pohtimaan, mit\u00e4 ”hulluus” on, jos sit\u00e4 ei voi osoittaa kehosta edes j\u00e4lkik\u00e4teen ja toisaalta hullut eiv\u00e4t ole hulluja jollain tietyll\u00e4 tavalla – ihmiseth\u00e4n yleens\u00e4 ovat yksil\u00f6it\u00e4. Milloin yksil\u00f6llinen k\u00e4yt\u00f6s sitten on hullua, jotain mit\u00e4 pit\u00e4\u00e4 diagnosoida? Mist\u00e4 hulluus tulee, miten sit\u00e4 voisi hoitaa, mit\u00e4 hoidettaville tulisi tehd\u00e4? <\/p>\n\n\n\n
Koska diagnoosit eiv\u00e4t (useinkaan) perustu fyysisiin merkkeihin, m\u00e4\u00e4riteltiin 1900-luvulla ”hulluus” subjektiivisesti l\u00e4\u00e4k\u00e4rin maailmankuvan toimesta: sen mukaan mik\u00e4 (ylemp\u00e4\u00e4n keskiluokkaan kuuluvasta) l\u00e4\u00e4k\u00e4rist\u00e4 on outoa. Osin n\u00e4in tehd\u00e4\u00e4n viel\u00e4kin, mist\u00e4 kertoo esimerkiksi muutaman vuoden takainen Turun moottorisahajongl\u00f6\u00f6rin tarina<\/a>, jossa miehell\u00e4 arveltiin olevan psykoosi koska t\u00e4m\u00e4 kertoi ammattinsa rehellisesti. Vastaavia tapauksia l\u00f6ytyi vuosilta 2005 – 2015 useita. Ei siis olekaan ihme, ett\u00e4 rahvasta diagnosoitiin poikkeavaksi useita kertoja enemm\u00e4n kuin porvareita, tai ett\u00e4 rahvaan ja porvariston diagnoosit erosivat huolimatta samoista oireista: rahvaat mielisairaiksi, porvarit hermoheikoiksi (yhdet mielisairaalaan, toiset t\u00e4yshoitolaan maalle). <\/p>\n\n\n\n
Diagnosointi oli my\u00f6s poliittista toisinajattelun rajoittamista: miesten aseman vahvistamista naisia vastaan (mm. suffragetit) tai toisinajattelijoiden siirtoa ”hoitoon” (Neuvostoliitto). Kyse ei tietenk\u00e4\u00e4n ole aktiivisesta pahantahtoisuudesta: on selv\u00e4\u00e4, ett\u00e4 kaikki ihmiset eiv\u00e4t p\u00e4rj\u00e4\u00e4 yksin\u00e4\u00e4n — mutta puutteellinen ymm\u00e4rrys toisen ihmisen tilanteesta johtaa puutteellisiin diagnooseihin ja n\u00e4iden puutteellisiin ratkaisuyrityksiin. Jos l\u00e4\u00e4k\u00e4ri ei ymm\u00e4rr\u00e4 potilaan arkea tai osaa yhteiskunnassa, h\u00e4n ei my\u00f6sk\u00e4\u00e4n kykene auttamaan, ainoastaan erist\u00e4m\u00e4\u00e4n. Ei ole yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4\u00e4, ett\u00e4 kun mielenterveyshoito on kehittynyt, mielisairaita on alettu hoitaa yh\u00e4 enemm\u00e4n hermoheikkojen tavalla. Samanaikaisesti yh\u00e4 suurempi osa v\u00e4est\u00f6st\u00e4 alkoi saada diagnooseja vaivoista, joiden vuoksi heid\u00e4n on vaikea toimia yhteiskunnassa.<\/p>\n\n\n\n
Alan Curtis k\u00e4sitteli dokumenttisarjassaan The Trap (2007),<\/a><\/em> kuinka modernin maailman n\u00e4kemys yhteiskunnasta muuttui matemaatikko John Nashin ajatusten my\u00f6t\u00e4. Nash oli diagnosoitu paranoidi skitsofreenikko, joka oli matkustanut kymmenen vuotta kodin ja mielisairaalan v\u00e4li\u00e4, koska mm. uskoi olevansa kommunistien tarkkailun kohteena (aiheesta on olemassa Russell Crowen n\u00e4yttelem\u00e4 ja Ron Howardin ohjaama elokuva Kaunis mieli<\/em>). N\u00e4iden kymmenen vuoden aikana Nash laati matemaattisen todistuksen yksil\u00f6llisen ahneuden tuottamasta yhteishyv\u00e4st\u00e4. Se oli Nashille paitsi osa parantumisprosessia, niin hyppy kansainv\u00e4liseen maineeseen. Ahneus ei ollut en\u00e4\u00e4 h\u00e4pe\u00e4, vaan t\u00e4rke\u00e4 ihmisten toimintaa ohjaava tekij\u00e4, jota hy\u00f6dynnettiin kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Ajatuksen ytimen\u00e4 oli ahneuden rehellisyys: ihmisen saattoi aina luottaa olevan ahne. Jos ty\u00f6n hyvinhoidosta sai rahallisen palkkion, ty\u00f6 tehtiin paremmin. Valtioille se tarkoitti julkislaitosten yksityist\u00e4mist\u00e4 ja j\u00e4ljelle oleviin virastoihin sovellettavaa uutta julkisjohtamista (New Public Management). Sen mukaan organisaatiot toimivat parhaiten kun (johtavalle) henkil\u00f6kunnalle tarjotaan tulospalkkioita ja ihmisi\u00e4 kannustetaan kohtelemaan toisiaan ammattillisesti v\u00e4linearvon mukaan. K\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 toimintamalli kielsi empatian tai muut ahneuteen liittym\u00e4tt\u00f6m\u00e4t syyt kehitty\u00e4 tai tehd\u00e4 ty\u00f6t\u00e4. Malli my\u00f6s yleistyi siit\u00e4kin huolimatta ett\u00e4 ty\u00f6ntekij\u00e4t valitsivat palveluhalukkuuden ennen tehokkuutta, ellei heit\u00e4 nimenomaisesti ohjattu toimimaan toisin. T\u00e4ll\u00f6in ahneus paremmasta palkasta muuttui kuitenkin peloksi ty\u00f6n s\u00e4ilytt\u00e4misest\u00e4<\/p>\n\n\n\n
Dokumentissaan Curtis v\u00e4itti, ett\u00e4 Nashin paranoia oli muuttunut yhteiskunnalliseksi sosiopatiaksi: kun aiemmin vedottiin ihmisen luontoon toimia oikein, niin nyt vedottiin ahneuteen. Argumentti on kuitenkin puutteellinen, kuten sosiologiset yritykset typist\u00e4\u00e4 syy-seuraus -suhteita yleens\u00e4kin ovat. Empatian ja yhteis\u00f6n kokemuksen katoamisesta oli uutta julkisjohtamista edelt\u00e4v\u00e4sti puhuttu jo 1900-luvun alussa kaupungistumisen my\u00f6t\u00e4 (Georg Simmel ja kaupungissa asumisen yksin\u00e4isyys) sek\u00e4 Fordin tehtailta alkanut taylorisaatio (ihmisten kohtelu tehtaan ”koneina”; ty\u00f6yhteis\u00f6jen sosiaalisten siteiden purku). On kuitenkin mahdollista, ett\u00e4 Nashin ajatukset mahdollistivat l\u00e4hinn\u00e4 ty\u00f6v\u00e4enluokkaan ja teolliseen ty\u00f6h\u00f6n aiemmin kohdistuneen kontrollin ylett\u00e4misen keskiluokkaan ja toimistoty\u00f6h\u00f6n. T\u00e4ss\u00e4 ei oltu aiemmin onnistuttu, koska palkitseminen olisi vaatinut ty\u00f6nopeuden ja -laadun mittaamista, mik\u00e4 oli ennen s\u00e4hk\u00f6isi\u00e4 tietoj\u00e4rjestelmi\u00e4 mahdotonta. Samalla ep\u00e4varmuuden kokemus alkoi lis\u00e4\u00e4ntym\u00e4\u00e4n, vaikka ty\u00f6suhteiden pituus onkin s\u00e4ilynyt (mm. Pasi Py\u00f6ri\u00e4n toimittamassa Ty\u00f6el\u00e4m\u00e4n myytit ja todellisuus<\/em>).<\/p>\n\n\n\n
Lopputulos on kuitenkin tunnettua: mielenterveysdiagnoosit ovat kasvaneet. Wikipedian<\/a> mukaan Yhdysvalloissa yli 26 prosenttia t\u00e4ysi-ik\u00e4isist\u00e4 t\u00e4ytt\u00e4\u00e4 mielenterveyden h\u00e4iri\u00f6n kriteerit. Suomessa taas vuonna 1987 syntyneiden el\u00e4m\u00e4nkaarta selvitt\u00e4neess\u00e4 tutkimuksessa k\u00e4vi ilmi, ett\u00e4 n\u00e4ist\u00e4 laman ja hyvinvointivaltion vet\u00e4ytymisen n\u00e4hneist\u00e4 39% oli psykiatrisia poliklinikkak\u00e4yntej\u00e4 ja 23% oli ostanut psyykel\u00e4\u00e4kkeit\u00e4<\/a>. <\/p>\n\n\n\n
Mutta palatkaamme alkuun. Ovatko ”hullut” yksitt\u00e4istapauksia ja ”poikkeuksia normaalista”? Jos n\u00e4in, voisimme ajatella ”hulluus” ja mielenterveysongelmat ovat marginaalissa, ett\u00e4 valtaosa v\u00e4est\u00f6st\u00e4 kokee olevansa yhteiskunnan kanssa v\u00e4hint\u00e4\u00e4nkin ”ok”. Kuitenkin, jos mielenterveysongelmista k\u00e4rsii suuri murto-osa v\u00e4est\u00f6st\u00e4, ei kyse voi olla harvinaisuudesta. Moni kuitenkin ajattelee olevansa kokemusten kanssa yksin ja viel\u00e4 useampi ajattelee, ettei mielenterveyden ongelmat ole suuri ongelma, varsinkaan Suomessa. <\/p>\n\n\n\n
Mist\u00e4 luvut sitten kertovat: voivatko ihmiset aiempaa pahemmin? Vai diagnosoidaanko ihmisi\u00e4 entist\u00e4 tehokkaammin asioista, jotka ovat ihmisen normaalin toimintamallin osasia. Jos vanhempi tai puoliso kuolee, niin ymm\u00e4rr\u00e4mme ett\u00e4 ihminen on sen j\u00e4lkeen surullinen ja ahdistunut, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 on normaalia. Mutta jos suru jatkuu viikon, onko se yh\u00e4 normaalia? Vuoden? Miss\u00e4 kohtaa t\u00e4m\u00e4n pit\u00e4isi ottaa pillereit\u00e4 ja palata tehokkaaseen ty\u00f6h\u00f6n, kuten kunnon ty\u00f6ntekij\u00e4n? <\/p>\n\n\n\n
Mielenterveysongelmia ei tulisi k\u00e4sitell\u00e4 yksil\u00f6tasolla, syytt\u00e4\u00e4 vain yksil\u00f6\u00e4. Edes kokemukset kuten l\u00e4heisen aiheuttama suru ei ole pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n yksityinen kokemus, koska sen ymp\u00e4rill\u00e4 on aina yhteiskunnan toimintamalli siit\u00e4, kuinka pitk\u00e4 on hyv\u00e4ksytt\u00e4v\u00e4 suruaika ja kuinka surevaa tulisi kohdella. Jos yli nelj\u00e4nnes v\u00e4est\u00f6st\u00e4 kokee mielenterveydellisi\u00e4 ongelmia, niin se ei ole luonnotonta, vaan p\u00e4invastoin luonnollinen reaktio luonnottomaan ymp\u00e4rist\u00f6\u00f6n. Ehk\u00e4 sit\u00e4 ymp\u00e4rist\u00f6\u00e4 voisi kehitt\u00e4\u00e4. Se on kuitenkin itse rakentamamme.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Tunnettu vitsi kuuluu: -Miten psykologi ja sosiologi eroavat toisistaan? -Toinen syytt\u00e4\u00e4 itse\u00e4\u00e4n, toinen yhteiskuntaa. Yleisesti ajatellaan, ett\u00e4 mielenterveysongelmat ovat yksityisi\u00e4 tragedioita, joista yritet\u00e4\u00e4n hienotunteisesti vaieta. Yleisesti ajatellaan kaiketi my\u00f6s, ett\u00e4 sik\u00e4li kun mielenterveysongelmat johtuvat maailman ja yksil\u00f6n v\u00e4lisest\u00e4 vuorovaikutuksesta, on mielenterveysongelmat olleet laskussa, onhan el\u00e4m\u00e4 aiempaa helpompaa. 1990-luvulla ”skitsoaminen” oli yleinen slangisana sille, ett\u00e4 joku … <\/p>\n