Runsas kymmenen vuotta sitten Ville Hänninen teki ympäri Suomea kiertäneen standi-näyttelyn suomalaisen kuvituksen yhdestä uraanuurtajasta, Poika Vesannosta (linkki Wikipediaan), josta näköjään (huomasin juuri) oli laatinut myös SKS:n Kansallisgalleriaan henkilöhistorian. Vesannon kuvituksia voi vilkaista vaikka tästä Seuran artikkelista, jonka lähteenä on käytetty Hännisen tutkimuksia: linkki.
Luulen myös että Hänninen piti Vesannosta luennon jonka olisin nähnyt, mutta mitään selkeämpiä muistikuvia minulla ei aiheesta ole. (On myös mahdollista että luin hänen tekemiään facebook-päivityksiä, tai kuuntelin selityksiä illanistujaisissa.)
Joka tapauksessa, Poika Vesanto nimenä jäi mieleen, samoin eräs hänen sarjakuvansa: Suomen kuvalehden ”Ajanvietesivulla” julkaistu Kapteeni ja Ville. Sarjakuvasta näkemäni esimerkit vaikuttivat korkealaatuiselta, ja harmitti kun merkittävä työ oli jäänyt ajan aaltojen alle.
Kun aivan viime aikoina keksin että voisin hakea noita samaisia sarjakuvia Finnan sanomalehtiarkistosta (linkki edelliseen), olin innoissani. Melko nopealla tahdilla etsin Kapteenista ja Villestä esimerkkejä kevään 1934 lehdistä, jotka nyt alla.1
LISÄTIEDOT: Kapteeni ja Ville -stripit Suomen kuvalehden numeroista 28.4. – 16.6.1934. Klikkaa auki. Samalla metodilla myös kuvat suuremmaksi.
Epäilemättä piirrostyö on melkoisen laadukasta, jopa kansainvälisessä vertailussa. Samalla lienee ilmiselvää etteivät itse jutut ole kovin korkeatasoisia: sarjakuvissa ei ole juuri mitään yllättävää, vaan enemmänkin ne ovat lievästi huvittavia kohtauksia arjesta ilman suurempia odotusten ylityksiä tai rikkomisia, minkä itse yhdistän onnistuneeseen huumoriin.2
Sarjakuvan käsikirjoituksista voi kiittää ”Ajanvietesivun” toimittajan, nimimerkki Veli Giovannin (eli Hillari Viherjuuren; linkki Wikipediaan) huumoria, joka ei ainakaan itselleni oikein ole esimerkkien perusteella iskenyt. Voi olla että hän oli ajalleen ”tarpeeksi hyvä” (ts. lukijat eivät tienneet paremmasta), tai vaihtoehtoisesti sukupolvien saatossa huumorintaju on tässä suhteessa muuttunut, mikä ei ole täysin mahdotonta (olen liennyt tätä aiemmin).
Giovanni toimitti Ajanvietesivua Suomen kuvalehdessä käytännössä koko aikuisikänsä, aina kuolemaansa saakka. Sivu sisälsi ensin kaikenlaisia kaskuja ja arvoituksia, mutta myös ulkomaalaisista lehdistä napattuja pilakuvia tai muita sarjakuvia. Omalta osaltaan ne tekivät Suomen kuvalehdestä sellaisen koko perheen lehden, jollaisena sen nykyistä versiota on vaikea pitää (lehden kanssa koko ikäni eläneenä voin kertoa olleeni täysikasvuinen ennenkuin sen sisältö alkoi kiinnostaa vähäisimmissäkään määrin). Omaa kertomustaan kirjoitustyylinsä suosiosta (sitä kun on helpompi mitata kuin laatua) kertoo kuitenkin hänen merkittävä kirjakauppatuotantonsa Ajanvietesivun lisäksi: uusia teoksia kaskuista ja sarjakuvista tuli vähintään yksi vuodessa.
LISÄTIEDOT: Esimerkkejä Veli Giovannin Ajanvietesivuista.
Aikanaan sivu sai viereensä ”lisäsivun”, jolle alettiin myös tekemään sarjakuvia (Kapteeni ja Ville oli näistä yksi). Nämä, kuten muutkin Ajanvietesivun sarjakuvat, olivat Givannin käsialaa:
En viitsi kirjoittaa Giovannista enempää, kun menee helposti vain Wikipedian referoinniksi. Varmaa kuitenkin on, että sarjakuvia tuli käsikirjoitettua ainakin otsikkotasolla sellainen määrä, ettei siihen ole kovin moni Suomessa myöhemmin ehtinyt. Samalla yksittäisen yhteistyötason puutteessa hänen nimensä lienee ollut kuvittajapiireissä hyvin tunnettu muutenkin kuin ”lehdestä tuttuna”.
LISÄTIEDOT: Muutamia esimerkkejä muista Giovannin käsikirjoittamista sarjakuvista vuosilta 1930 – 1942.
Kuvituksen ja käsikirjoituksen lisäksi näistä sarjakuvista voisi vielä loppuun mainita niiden historiallisen arvon: niistä kun näkee millainen arki oli täällä aikanaan tuttua (porvarille, Helsingissä): paitsi että esimerkiksi roskalaatikko on aikoinaan näyttänyt puulta, niin voimme myös havaita että samaan laatikkoon on heitetty ilman pussia niin kalanruodot, särkyneet pullot, kuin säilyketölkitkin. Yksittäiset roskat kertovat joko vähäisestä määrästä tai siitä, että roskakorit on kannettu talosta kipattavaksi ulos (muovin puutteessa paperipussikin olisi vaihtoehto).
Toisaalta kymmenen vuotta myöhemmin (sota-aikana) kierrätys nousee kunniaan. Enää roskalaatikossa ei ole sekaisin metallia, biojätettä ja lasia, vaan kaikki lajitellaan rintamaa ajatellen (mistä voi toki myös pohtia, josko sodan nähneelle sukupolvelle suuri sekajätekasa oli omalla tavallaan hyvinvoinnin merkki):
Toisessa stripissä taas näemme, millaisia arvoja väestöön haluttiin sota-aikana istuttaa säännöstelyn keskellä:
Mutta kaikki tämä alkaa jo mennä vähän aiheen sivusta. Joka tapauksessa: kotimaisten sarjakuvien tarkatelulla on meille paljon opetettavaa muutenkin kuin mitä sen tekijät ovat aikoinaan ajatelleet. Varsinkin, kun välissä ei ole ”tuollaista ei varmaan ollut Suomessa” -filtteriä, mikä helposti tulee mieleen kun lukee ulkomaalaisia tarinoita.
Samalla voi todeta näiden olleen nimenomaan porvariskodin arjesta nousevia tarinoita. Voisi huvikseen joku päivä katsoa, miltä Elannon lehdessä ilmestyneen Pekka Puupään arki näytti.
- Kuvia on hieman muokattu kontrastin parantamiseksi. Samalla kannattaa huomata että huonolaatuisesta painojäljestä valokuvatun mikrofilmin digitointi ei välttämättä anna kynänjäljestä parasta mahdollista kuvaa. ↩︎
- ”Haluan kuolla kuten linja-autokuskina toiminut isoisäni: nukkuessa. En kiljuen kauhusta kuten hänen matkustajansa.” ↩︎
MUUTOKSIA 1.3.2025: Lisäsin Giovannin selityksen sarjakuvista, ja tarkensin roskienlajittelua koskevaa kohtaa.