Kategoria: Kulkuvälineet

En yleensä arvioi tuotteita (luovat työt ovat erikseen): siitä tulee olo että tekstit ovat joko kulutuskeskeisen elämäntavan toteutusta, tai ilmaista mainostamista. En halua sortua kumpaankaan.

Tämän sanottuani, haluan puhua ostamastani taittosähköpyörästä. Tärkeimpänä koska ystäväni päätti haluavansa ostaa samanlaisen, ja haluan kirjoittaa kokemuksestani ettei se vähän mitä hän on nähnyt (siirtymävauhdit ja tavarankuljetus) jäisi ainoaksi ”objektiiviseksi” kokemukseksi pyörästä. Ja toiseksi koska olen pyörääni sillä tavalla tykästynyt että haluan siitä kirjoittaa.

Tausta
Olen halunnut taittopyörän jo liki 20 vuoden ajan, siitä asti kun juttelin Pasilan asemalla nuoren naisen kanssa joka oli sellaisen Alankomaista tuonut. Se oli (muistan tämän edelleen!) pieni, kevyt, yksivaihteinen, ja siinä oli ketjujen sijaan hihna. Tärkein etu tavalliseen pyörään nähden oli mahdollisuus tuoda se vaivatta junaan tai bussiin, mikä yleisesti oli tuohon aikaan joko sallittu vain erimaksulla, ellei ollut suoraan kielletty.

Haaveilin pyörästä ”viimeisen kilometrin” välineenä: julkisethan on yleensä järjestetty nopeasti eri kaupunginosien välillä kulkeviksi runkolinjoiksi, ja niiden sisällä harvakseltaan kulkevaksi syöttöliikenteeksi. En ole koskaan oikein tykännyt syöttöliikenteestä (vaikka ymmärrän logiikan), joten usein kävelin viimeiset muutamat kilometrit alueelle päästyäni. Toisaalta pitkänmatkan runkolinjojen päättöpisteessä ei välttämättä ollut minkäänlaista syöttöliikennettä, jättäen matkustajan jopa kymmenien kilometrien päähän matkan kohteesta. Tällä tavalla ”autotonkin” on yksityisautoilijasta riippuvainen, jonka he myös enemmän tai vähemmän suoraan sanovat.

Ongelmaksi pyöriä etsiessä osoittautui, että löytämäni mallit olivat suunniteltu korkeintaan 170 cm pitkille ja alle 75 kg painaville. Lisäksi oli kyseenalaista olivatko nämä maksimimitatkaan realistisia: mehän punnitsemme itsemme yleensä alusvaatteissa, mutta polkupyörän selässä päällä on ulkovaatteiden lisäksi myös jonkinlainen reppu.

Markkinointimateriaalia selatessani oli selvää, että pyörät oli suunniteltu yhden auton heterotalouden naiselle, jolle talouksissa yleensä jää bussikortti eikä autonavaimet. Tuloksena pyörämallit olivat sitten paitsi kymmeniä senttejä liian pienet, niin vieläkin tärkeämpänä: niin hentorakenteisia, ettei minulla ollut niiden päälle asiaa edes syömishäiriöisenä teininä.

Sittemmin toistin haun muutaman vuoden välein, vailla muutosta asiantilaan. Kaikenlisäksi markkinoille alkoi tulla malleja, joiden laatua kritisoitiin silloinkin kun kuski oli toleranssien sisällä. Onneksi lähijuniin alkoi saada pyöriä ilmaiseksi (ruuhka-ajan ulkopuolella), ja pitkänmatkan linja-autoihin viiden euron lisämaksusta ilman jonotuslistaa (mikä oli kohtuullista, kun tuohon aikaan lippujen hinnat olivat yleensä lyhyemmilläkin matkoilla päälle 50€; tilanne muuttui kun Onnibussi tuli samoihin aikoihin markkinoille).

Mutta sitten!
Muutin vuoden 2025 alussa Nokian keskustaajamaan. Vasta muuton jälkeen minulle selvisi ettei paikallisjunat kulkeneet viikonloppuisin, ja Porin junatkin vain muutaman kerran päivässä. Bussi kulki puolen tunnin välein oven edestä, mutta 4,50€/kpl tuntui kovalta hinnalta 15 kilometrin matkasta Tampereen keskustorille, jonka kulkuun meni melko tarkkaan 30 minuuttia. Samalla huomasin että pyöräilykuntoni oli erinäisistä syistä romahtanut: kun vielä viisi vuotta aiemmin 30 kilometrin lenkki oli ”pieni reippailu”, nyt huomasin 10 kilometrin kohdalla tekeväni kuolemaa.

Päätin vilkaista paljonko sähköpyörät maksaisivat: näköjään lähikaupasta ostettaessa noin viitisentuhatta euroa. Muuntosarjoja tavallisiin pyöriin myytiin muutamilla sadoilla euroilla, mutta lähipyörähuoltoni kieltäytyi sellaista asentamasta, enkä ollut varma olisinko itse jaksanut sellaista lähteä muilta kiireiltä tekemään.

Samalla selvisi kiinalaisten valmistavan kohtuuhintaisia (alle 1000€) taittosähköpyöriä joiden käyttäjien maksimipituus oli vajaa kaksi metriä, ja kantokyky reilusti yli sata kiloa.

Itselleni sopivan mallin etsimiseen meni hetki. En halunnut aloittaa tulliselvityksiä, joten aloin katsoa millä malleilla oli maahantuoja. Muutama manner-eurooppalainen yritys piti CDON:issa putiikkia, mutta nämä näyttivät useasta syystä epäilyttäviltä: merkittävimpänä asiana mainittakoon että harvat myytävistä pyöristä olivat edes silmämääräisesti katulaillisia.

Guuglauksen jälkeen vaikutti siltä että hyviäkin sähkötaittopyöriä oli. Näin useamman arvion eri valmistajien paremmuusjärjestyksestä, ja lopulta päädyin Fafreesiin, jolla oli ilmainen ovelletoimitus Puolassa sijaitsevasta varastosta.

Pyörän osto
Fafreesin sivut olivat monella tavalla epäilyttävät: pyörät olivat jatkuvasti noin -10% alennuksessa, minkä lisäksi tuubbarien arvosteluvideot päättyivät usein -5% lisäalennukseen. Pyörien mukana kerrottiin tulevan ”ilmaislahjan”, ja vielä erikseen ilmainen kännykkäteline ja koko pyörän peittävä sadesuoja ulkosäilytystä varten. Tämä vaikutti epäilyttävältä, koska yhdysvaltalaisyritykset ovat kouluttaneet ajattelemaan alennuksia ja lisätarvikkeita tarjottavan ainoastaan kun halutaan ohittaa kuluttajan harkintakyky. Lisäksi verkkosivu oli täynnä poppuppeja. Jos taas käytti adblockeria, niin sivu ei toiminut kunnolla.

(Näitä nyt listatessani tämä vaikuttaa epäilyttävältä: puolustuksekseni haluan sanoa että kaikissa arvosteluissa ja käyttökokemuksissa mainittiin hyvä asiakaspalvelu, Puola oli EU:n kuluttajansuojelun piirissä, ja olin päättänyt maksaa pyörän luottokortilla: jos jokin menisi pieleen, se olisi Mastercardin ongelma.)

Fafrees kauppasi useita pyörämalleja jotka näyttivät olevan monella tavalla kummallisen samanlaisia: tarjolla oli esimerkiksi mallit F20, F20+, F20 Pro, ja F20 Pro+. Listasin sopivien pyörien eri ominaisuudet ja osat taulukkoon, ja olin yllättynyt kuinka vähäisiä erot lopulta olivat hintojenkin puolesta: puhutaan noin 200 euron erosta halvimman ja kalleimman välillä. Tarkistin myös kuinka helposti kuluvia osia oli saada Suomesta: moni pyöräkauppa myi eioota 20″ renkaisiin, mutta sitten keksin Motonetin myyvän näitä mopoihin.

Päädyin malliin F20 Pro, jolle luvattiin 140 kg kantokykyä ja noin 70 kilometrin akunkestoa mikäli pyöräilijä ei itse polkisi. Jos olisin laihempi, olisi ehkä houkutellut ostaa malli jonka kantokyky oli 120 kg ja akunkeston luvattiin riittävän 140 kilometriä. Pidin kuitenkin pitkää istuma-aikaa tärkeämpänä että pyörällä saisi kuljetettua merkittävän määrän tavaraa itseni lisäksi. Laskin myös että 70 km riittäisi Nokialta Hervantaan ja takaisin senkin jälkeen kun huomioidaan markkinointipuheet ja akun vanheneminen.

Itse pyörän lisäksi tilasin tavarakorin, numeroketjulukon ja etukorin.

Pyörän saapuminen ja kokoaminen
Pyörä saapui vajaassa kahdessa viikossa kotiovelle. En muista mikä rahtifirma vastasi toimituksesta, mutta kuski soitti etukäteen ja pyysi apua 30 kilon pahvilaatikon nostamisesta pakettiautosta (auttoi myös siirtämisessä sisälle).

Pyörä painoi akkuineen hieman yli 25 kiloa. Kaikesta näkyi, ettei painoa oltu yritetty liiemmin sahata: esimerkiksi lokasuojat oli tehty paksusta raudasta. Pyörä oli paketissa valmiiksi koottuna, mutta taitettuna. Lisäksi pyörässä oli kiinni suuri määrä vaahtomuovia nippusiteillä. Kokoaminen tapahtui minuuteissa, ja vaati lähinnä saksia.¹

Pyörän pakkari oli peitetty ”lisäistuinosalla”, joka kuitenkin oli melko turha: pienten renkaiden vuoksi ”lisäpenkki” oli niin lähellä maata ettei kyyditettävän jalkoja saanut pidettyä turvallisesti ylhäällä, minkäänlaisia jalkatukia kun ei mukana tullut. Pehmusteen alla oli tavallinen pyöränpakkari, mutta osan pehmusteen irrottaminen vei aikaa koska osa ruuveista oli väännetty aivan liian kireälle. Jouduin irrottamaan koko pakkarin saadakseni tarpeeksi vipuvoimaa. Samalla poistin satulan alla olevan esteettisen muoviosan, jonka pelkäsin lähinnä kuluttavan pöksyjen sisäpintaa. Oli myös periaatteessa helppoa, mutta vipuvoimaa tarvittiin jälleen.

Tavarakori saapui muutamaa päivää myöhemmin Kiinasta. Ikäväkseni huomasin että kori oli suunniteltu kiinnitettäväksi siten että olisisi enemmän leveä kuin pitkä: arvelin että tämä olisi haitannut pyörän taittamista kohtuuttoman paljon, joten kiinnitin sen nippusiteillä pituussuunnassa. Koriin mahtuu pieni ikeakassi ilman suurempaa työtä, mikä on sille oikein hyvä koko. Olen ollut ratkaisuun tyytyväinen.

Numeroketjulukko onnistui unohtamaan siihen tallennetun numerosarjan ensimmäisellä matkalla Tampereelle. Otin ennen käyttöönottoa valokuvat asettamastani numerosarjasta ja testasin sitä muutaman kerran ennenkuin heitin tavarakoriin. Kun pääsin Tampereelle, lukkoa ei saanut enää auki. Youtuben tiirikointivideoilla sain lukon myöhemmin auki: avaava numerosarja oli täysin kummallinen eikä sillä ollut mitään tekemistä alkuperäisen tai alustamani numerosarjan kanssa. En edelleenkään tiedä mitä tässä tapahtui! Ostin tämän jälkeen Prismasta U-lukon.²

En tätä kirjoittaessani ole saanut etukoria kiinni pyörään. Luulen että pyörän ohjaintanko on sille liian paksu. Luulen että voisin vääntää etukorin sankoja löysemmäksi, mutta korille ei ole ollut suoranaista käyttöä, joten toistaiseksi se on eteisessä säilytysastiana (pyöränpumppu, kenkälusikka).

Mukana tulleista ilmaislaitteista puhelimenpidike on mainio, paras malli jonka olen eläessäni nähnyt. Myös pyörän ulkosäilytykseen tarkoitettu sadesuoja näytti pätevältä, mutta sille ei ole niinkään ollut käyttöä. Lahjalaatikossa oli varaosia, tärkeimpänä sisäkumi jos valmiiksiasennettusta aika jättää.

Pyörän käyttö

Ilman akkua pyörä liikkuu oikein mukavasti tasaisella maalla, kuin mikä tahansa vanha mummonpyörä. Ylämäessä pyörä on ymmärrettävistä syistä melko raskas ilman sähköavustusta. Sähköavustus toimii hyvin: peruskäyttötilassa pyörän avustus asetetaan 15, 20 tai 25 km/h tunnissa: jos pyörää polkee niin avustus auttaa kunnes asetettu nopeus on saavutettu. Lisäksi pyörässä on kaasukahva. Se on eri kätsy kun kiihdyttää nollasta (ajotietokoneella menee polkimia pumpatessa muutama kierros tajuta että sen pitäisi tehdä jotain), tai jos edessä on jyrkempi mäki jonka myötä polkuvauhti on hidastumassa. Jos kaasukahvaa painaa vajaa kymmenen sekunttia, jää se päälle ja yrittää pitää pyörän halutussa vauhdissa kunnes pyöräilijä painaa kahvaa uudestaan (tai jarrua).

Kahdessa ensimmäisessä tilassa kun pyörä on saavuttanut halutun nopeuden, niin lihakset pitävät vaivattomasti painon yllä. Epäilen että 20 km/h tuntivauhdissa (siten että akkua käyttäisi vain ylämäissä ja kiihdytyksissä) pyörää pystyisi varmaan ajamaan lähes rajatta ilman että akku merkittävissä määrin kuluisi: kokeilin tehdä tällä asetuksella päälle 10 kilometrin lenkin pyörä täyteen lastattuna, jona aikana akku (jossa on 5 palkkia) ei näyttänyt mitään kulumisen merkkejä.

25 km/h-vauhdissa analogivaihteiston rajat tulevat vastaan, ja pyöräilijä joutuu polkemaan nopeampaa kuin ainakaan minulle on ”rauhallisessa pyöräilyssä” soveliasta. Niinpä silloin on helpointa laittaa ”cruise control” päälle ja tyytyä olemaan pyörän kyydissä. Tällä asetuksella pyörä kulkee Nokialta Tampereen keskustorille tai Hervannan kirjastolle samaa vauhtia kuin julkisella liikenteellä; nopeampaa, jos kaupunginosan sisällä pitäisi vielä odottaa syöttöliikennettä. Täyteen lastattuna ja polkematta saan pyörän kulkemaan Hervantaan ja takaisin (noin 40 km Pirkkalan läpi) polkematta, mutta tämä on ”just eikä melkein” -tilanne: kotiin tullessa akku on tyhjä. Jos moottoria auttaa lievässäkin ylämäessä (eli juuri toisinpäin kuin on tarkoitettu!), niin akkua jää ihan mukavasti vielä jäljelle.

Merkittävimpänä korjattavana ongelmana pyörässä oli lokasuojien roiskeläppien puute. Ennenkuin lisäsin etupyörän roiskeläpän, niin sateisella (tai sen jälkeisellä) säällä paitsi että vettä lensi kengille, niin hiekkaa pääsi saranaan. Hiekka teki vaikeaksi saada sarana toistuvasti auki, kun hiekka pääsi pyörimään saranan sisällä. Siivous oli helppoa (hinkkasin vähän vanhalla hammasharjalla), mutta lisäroiskeläppä (jonka valmistin paperimapin muovista, motonetistä ostetusta heijastinteipistä, ja nippusiteistä) ratkaisi ongelman pysyvästi. Takaläpän lisäsin, kun huomasin että vastaavista mutaongelmista kärsi myös tavarakoriin laitetut esineet.

Pyörän on saanut taitettuna hyvin pitkän matkan junien matkalaukkuhyllyille. Lähijunissa pyörän on voinut taittaa täysinäisessä junassa useampaankin paikkaan niin, ettei ole suuremmin muiden kävijöiden tiellä. Pitkänmatkan bussia varten ostin kuljetuspussin.³ Pyörä on kuitenkin niin painava, että sitä on vaikea kantaa muutamaa kymmentä metriä enempää, mutta tärkeimpänä onkin ettei pyörä sotke muiden matkatavaroita, tehdä sen nostelu bussikuskille helpommaksi, ja yleisesti välttää ontologiset keskustelut siitä tulisiko pyörästä maksaa ylimääräistä. Tässä se on onnistunut.

Akun lataus nollasta sataan kestää seitsemän tuntia. En ole mitannut tapahtuuko lataus tasaisesti, vai tekeekö se kuten uudet puhelimet, eli kiipeää nopeasti 70% ja sitten loppuajan yrittää saada akkua vielä vähän täydemmäksi. Olen harkinnut josko ostaisin pyörään toisen akun: niitä myydään sekä Fafreesin sivulla (jonka hinnoittelusta päätellen akku on liki puolet pyörän koko arvosta), tai sitten Amazonin kautta huomattavasti halvemmalla. Samsungin akku, niin uusien saaminen ei muuttune vaikeaksi.

Pyörän ajotietokone on vähän alkeellinen: siinä on vain kolme nappia (virta, +, -). Näitä nappeja yhdistelemällä voi säätää näytön valoisuutta ja etulamppua. Käytännössä olen kokenut valoisuus- ja etulamppusäätimet vähän vaikeiksi, vaikka ohjeet onkin liimattu näytön päälle. Lisäksi sanottava, että akkupalkki näkyy huonosti auringossa, ja vaatii varjostamisen kädellä.

Ikävin ongelma jonka olen pyörässä havainnut on sen matala maavara. käännöksissä olen joskus huomannut että alemmalla polkimella (jonka pohja suoraan ajaessa on noin 9 cm korkeudessa) oleva kenkä saattaa hiertää kantapäästä asvalttia vasten. Leveät renkaat tekevät nurmikolla tai mudassa ajelun helpoksi, mutta koska ketjut ovat vajaan 20 cm päässä maata, niin suurempaan maastoajoon tästä ei oikein ole. Ongelmina nämä ovat kaikki aika mitättömiä, mutta tulipahan sanottua.

Pyörä on myös – kuten sanottu – hemmetin painava. Sen saaminen vanhanmalliseen lähijunaan (kuten M-juna) vaatii lihaksia, ja oli minulle alkukesän kovasti vaikea asia. Lihakset ja taito ovat kuitenkin kehittyneet, ja nyt onnistuu suht hyvin nostamalla satulasta.

Mainittakoon myös että ajettuani 400 km kävin näyttämässä pyörää huollossa. Eivät löytäneet mitään suurempaa sanottavaa. Itselleni merkittävintä oli saada tuolloin sahattua pyörän avaimesta pari senttiä pois, koska avain oli jatkuvasti tökkinyt kantapäätä akun sijoittelun vuoksi. Sittemmin pyörällä on ajettu lähemmäs neljäsataa kilometriä lisää, ja elämä on mukavaa. Mikäli käyttötapa jatkuu samana, on pyörä maksanut itsensä takaisin noin 4000 kilometrin kohdalla säästettyinä juna- ja bussilippuina.

Jatkossa
Jos tietäisin pyörästä kaiken mitä tietäisin nyt, ostaisin sen varmaan edelleen uudestaan, mutta jättäisin ketjulukon ja etukorin kauppaan.

Kaupungilla olen katsellut wolt-kuriireja, joista usealla on myös taittosähköpyörä. Eri malli/valmistaja kuin omani (mutta olivat olleet samassa hintaluokissa, ja pärjänneet liki yhtä hyvin arvioissa) ja niissä näyttäisi monessa olevan itse runkoa lukuunottamatta täysin samat osat. Fafreesin ero näihin muihin malleihin on lähinnä siinä että pyöräni runko muodostaa U-kirjaimen: kilpailijoiden mallit ovat enemmän bmx-henkisiä. Tämä muotoilu saattaa olla syy siihen että Fafreesin mallin ilmoitettu kantokyky on 10 kg vähemmän kuin Wolt-kuskien suosima. Tämä on ollut kuitenkin minulle merkittävä etu kun pyörän päälle nouseminen ei ole vaatinut suurempaa kiipeilyä. Jos lukija alkaa miettiä taittosähköpyörää, niin kannustaisin tutkia myös Wolt-kuskien suosimia malleja.

1. Tätä kirjoittaessani minulle tuli mieleen vastaus asiaan jota ihmettelin pyörää valitessani: Fafrees myi sivullaan myös mopoja ja kolmipyöriä: niissä kaikissa oli sarana. Voi hyvin olla että sarana oli paitsi ominaisuus josta arvelivat ostajien olevan kiitollisia, niin tapa saada pyörä pienempään pahvilaatikkoon ilman että kokoamiseen tarvittiin suurempia taitoja. ↩︎
2. Olen nähnyt tätä lukkoa sittemmin myytävän Amazonissa toisella logolla. Se ei ole saanut hyviä arvioita. ↩︎
3. Pyörä on ”taittopyöräksi” erikoisen suuri, joten sopivan pussin löytäminen kesti useamman hetken. Lopulta löytyi Amazonista. ↩︎