Kuukausi: lokakuu 2025

Julkaistu

Mastodon ja sisällön löytäminen

Olen ollut huomaavinani että verkosta löytyy useampi viesti siitä kuinka Mastodon-tili tehdään, muttei juurikaan siitä kuinka Mastodon-tiliä käytetään – varsinkaan suomeksi. Ainoa näkemäni yleinen ohje on ”seuraa paljon tilejä”, mutta tämä jättää epämääräisyydessään toivomisen varaa.

Olen asian tullessa puheeksi useamman kerran kirjoittanut yleisimmät kuopat auki. Aikaa säästääkseeni kopioin ne nyt tähän myöhempää käyttöä varten:

Mastodon1 on monella tavalla kuin sähköposti: jos et ole kertonut osoitetta muille, ei postiakaan kannata tarkistaa. Kuten sähköposti, voi Mastodoniakin käyttää useammalla tavalla, eikä yksi tietty tapa ole toista parempi.

Lyhyesti Mastodon kuitenkin tiivistyy kahteen eri yläkategoriaan: lukemiseen ja kirjoittamiseen.

Pistin näitä koskevat tekstit alla oleviin pudotusvalikoihin. Klikkaa lukeaksesi lisää!

LUETTAVAN LÖYTÄMINEN ja seurattavien hankinta


Mastodon on aika tylsä jos muiden tekstejä ei löydy. Tässä neuvoja aikajanan täyttämiseen!

Helpoin tapa saada laadukasta sisältöä on tilata Trendaa -tili, johon on koottu suomalaisten käyttämien palvelimien eniten jaettuja viestejä: https://mstdn.social/@trendaa. (Jos yhdysvaltalainen kulttuuri kiinnostaa, niin https://social.ketupat.me/@hype voi olla kiinnostava.)

Trendaa -tilin profiili.

Toinen helppo tapa saada kiinnostavaa sisältöä on asiasanojen tilaus. Olen yrittänyt kerätä kattavaa listaa, mutta erinäisten syiden vuoksi se on ollut vaikeaa. Helpointa on varmaan katsoa mitä asiasanoja Trendaa -viesteissä on käytetty, tai mitä muut seuraamasi tilit ovat käyttäneet. Yleisesti kannattaa kuitenkin tilata vähintään oma kotikaupunki (esim. #Tampere: [palvelimen url tähän]/tags/tampere; vaihtoehtoisesti sanan voi laittaa hakupalkkiin). Itse käyttämiäni hakusanoja ovat mm. esittely, politiikka, sarjakuva, autoilu, pyöräily, kävely, yhteiskunta, luonnonsuojelu.

Jos käyttämäsi palvelin ei ole yksi Trendaan seuraamista, kannattaa myös vilkaista mitä viestejä omalla palvelimella on viime aikoina suosittu osoitteessa [palvelimen url tähän]/explore, joka Mastodon.social:in kohdalla löytyy täältä: https://mastodon.social/explore. Käyttöliittymästä löytyy tätä varten todennäköisesti myös oma nappi, joka saattaa olla esimerkiksi suurennuslasi, tai ylä-oikealle nouseva osakekurssi.

Kuinka profiilin buustit kytketään pois.

Jonkinlaisena protippinä mainittakoon vielä kaikki palvelimella julkaistavat viestit. Jos palvelin on suomalainen tai muuten pieni, viestimäärä lienee määrältään ja laadultaan sellainen, että tästä on sellaisenaan hyötyä. Sivu löytyy osoitteesta [palvelimen url tähän]/public/local. Käyttöliittymässä linkkiä todennäköisesti edustaa nappi, jossa on maapallo. Jos valittu palvelin on suuri ja ulkomaalainen, sisältöä voi kuitenkin paljon ja se on usein huonolaatuista.2

Mielenkiintoisen tilin löytyessä kannattaa se tilata erikseen. Jos tili jakaa muiden päivityksiä liikaa, voi tilin buustaukset kytkeä pois päältä.

KIRJOITTAMINEN ja keskusteluun osallistuminen


Tämä on heille joilla olisi tarkoitus ns. mikroblogata omia mielipiteitä, tiedotteita, tai ottaa osaa keskusteluihin.

Allekirjoittaneen profiilin graafiset elementit syksyllä 2025.

Profiiliin ei ole pakko (eikä välttämättä edes suositeltavaa!) laittaa omaa nimeä.3 Profiilia ei kuitenkaan kannata jättää tyhjäksi: miksi seurata profiilia joka on niin keskeneräinen, ettei edes profiilikuvaa ole laitettu?

Allekirjoittaneen profiilin tietolaatikot syksyllä 2025.

Tietolaatikossa oleva ”seison näiden takana” kentän sisältö on luettavissa: Rauha Palestiinaan ja Ukrainaan; Eläköön sosialismi, tasa-arvo, ja vapaus SEKÄ sateenkaarijutut joihin transoikeudet sisältyvät, pelastetaan maapallo/ilmasto, ei etuvartiosto-aatteille (monarkismi, fasismi, marxismi-leninismi).


Toisaalta viesti on olemassa aina viitekehyksessä. Jos viitekehystä ei ole, voi viestiä olla vaikea ymmärtää (mitä tarkoittaa ”rakastan kotimaatani”, jos kotimaata ei ole mihinkään merkitty?). Täyttämätön profiili myös vihjaa, ettei sisältökään ole kovin kiinnostavaa, tai ainakaan helppolukuista.

Tässä kohtaa kannattaa todeta ettei profiilin kuvituskuvien tarvitse olla mitenkään kovin ihmeellisiä: sellaiseksi kelpaa vaikka kuva itselle tärkeästä esineestä, taustakuvaksi missä esine aikaansa viettää (esim: kirja ja kirjahylly; jalkapallo ja jalkapallokenttä; ihminen ja tämän kotikaupunki/työpaikka/harrastuspaikka). Graafisella näyttävyydellä on toki puolensa, muttei sitä keneltäkään odota. Kehuja ei ainakaan saa: olen itse säätänyt profiilini grafiikkaa toistuvasti vuosien varrella, enkä muista että olisin saanut siitä yhtäkään kommenttia.

Sen sijaan tekstipuolen tietolaatikkoon kannattaa laittaa vähintään oma sijainti itselle mielekkäällä tarkkuudella, mikä ei tarkoita että sen tarvitsisi olla kovinkaan tarkka: ulkomaalaisille riittää jos tässä lukee ”Finland”, suomalaiselle väestölle maakunta tai ”kaupunkimainen taajama pääkaupunkiseudun ulkopuolella”, jos kotikuntaa ei koe hyväksi pistää.4 Vapaavalintaisesti tähän voi pistää myös sellaisia asioita kuin kotisivut, kielitaito, tai vaikka poliittisia mielipiteitä.

Allekirjoittaneen vapaakenttä syksyllä 2025.

Vapaakenttään voi soveltaa samaa suuripiirteisyyttä kuin grafiikkapuolelle. Tähän voi merkitä onko harrastuksia, millainen perhe, tai miten aikaa katsoo parhaaksi käyttää. Itse pistin koulutustaustani: yhtäältä moni viestini käsittelee yhteiskuntaa, ja toisaalta koska koen sen kertovan jotain temperamentista ja arvomaailmasta.

Allekirjoittaneen esittelyteksti vuodelta 2023, sellaisena kuin se näyttäytyi loppuvuodesta 2025.

#Esittely
Ensimmäinen mitä yleensä ehdotetaan on kirjoittaa viesti jossa kerrot itsellesi tärkeistä asioista. Tässä kohtaa ei ole niinkään tärkeää mitä kirjoittaa, kuin miten viestin päättää: lopussa oleva #Esittely -asiasana jakaa viestin kaiken kansan tietoon. Asiasanaa käyttämällä on myös helppo löytää muiden käyttäjien profiileja. (Englanniksi vastaava termi on #introduction.)

Muuta hyödyllistä

Tykkää muiden kirjoittamista viesteistä! Tykkäys toimii Mastodonissa lähinnä lukukuittauksena. Koska Mastodon ei jaa lukijoista tietoa, ei kirjoittaja tiedä josko hänen päivitystään on luettu ellei kukaan tykkää tai kommentoi. Mikään ei motivoi kirjoittamaan lisää kuin se, että aiempi viesti on luettu!

Jaa muiden kirjoittamia viestejä! Koska Mastodonissa ei ole algoritmia, eivät viestit näy muille kuin heille jotka ovat viestin tilanneet (eli seuraavat käyttäjää, tai käyttäjän viestiin laittamia asiasanoja). Jakamalla viestin eteenpäin myös omat seuraajasi näkevät tärkeäksi näkemäsi viestin.

Tarkista viestisi meta-asetukset! Jos viestin näyttötila on jokin muu kuin ”Public”, ei viestissä olevat asiasanat näyttäydy asiasanahauilla (eli viesti ei näy heille jotka eivät ole tiliäsi muuten tilanneet).

Yleinen viestikenttä, jossa meta-asetukset yläkulmassa.

Myös viestin kieli kannattaa merkitä oikein. Tärkeimpänä se vaikuttaa siihen toimiiko viestien kääntö vieraille kielille (jos asetus on ”suomi” mutta viesti on kirjoitettu saksaksi, ei käännöstoiminto esimerkiksi englanniksi toimi). Toisaalta jos käyttäjä on ilmoittanut haluavansa nähdä ainoastaan suomenkieliset viestit, niin päivitys ei ilmesty live feedsiin, jos viestin kieleksi on meta-asetuksista asetettu englanti.

  1. Tai laajemmin fediverse: puhun tässä nyt yleisesti Mastodonista, mutta oletan että valtaosa ehdotuksista pätee myös Pixelfediin yms. ↩︎
  2. Live Feeds periaatteessa näyttää viestit ainoastaan käyttäjän asetuksissa merkitsemillä kielillä. Valitettavasti monet käyttäjät jättävät kirjoittamiensa viestien meta-asetukset englanniksi, jolloin englantia osaava käyttäjä näkee käytännössä lähes kaikki palvelimella julkaistut viestit. Ratkaisuna on ottaa tiliasetusten kielivalikoimasta pois englanti. [Edit Profile > Preferences > Other] ↩︎
  3. Omalla kohdallani koko nimen käyttö on kompromissi: valitan usein kotipaikkani ongelmista, ja toisaalta kiinnostuksenkohteeni ovat sen verran rajattuja että henkilöllisyyteni on kuitenkin helppo päätellä. Lisäksi harrastan keskusteluja joissa on mielekästä tuoda esiin viitekehys jossa viesti on kirjoitettu. ”Fasismilla on etunsa” on esimerkki mielipiteestä joka luetaan aika eri tavoin riippuen siitä mitä profiilissa lukee. ↩︎
  4. Oma tarkka sijaintini heijastelee varttipolitikoinnin tuottamia haasteita: minusta on verkko täynnä tekemiäni vaalikoneita, joissa ilmeisistä syistä selviää asuinpaikkani tarkasti. ↩︎

Julkaistu

Velattomuus harhakuvana menestymisestä

Robert Ekman. Kerjäläisperhe maantiellä. 1860.

Viime päivinä on (jälleen) puhuttu velkaantumisesta. On otettu Suomen velkaantumisaste ja sanottu yksinkertaistaen, että velkamäärä osoittaa Suomen olevan ”Kreikan tiellä”, tai muuten maalailtu kauhukuvia kuinka velka osoittaa meidän olevan (vaihtelevasti) joko moraalisesti rappeutuneita, tyhmiä, tai muuten vain vaarantavan Suomen valtion itsenäisyyden ja tulevaisuuden. Tämä siitäkin huolimatta, että yksiselitteisen huonosta finanssipolitiikasta huolimatta meillä on edelleen vähemmän velkaa kuin vertaisryhmillämme Euroopassa, ja luottoluokituksemme heijastaa finanssipolitiikkaa, ei velka-astetta.

Retorisesti velka onkin kätevä: sillä voi perustella vaikka mitä, koska ”nyt on pakko”. Ei tarvitse perustella, ei tarvitse etsiä vaihtoehtoja: on pakko. Tuliselta pannulta on pakko hypätä pois, vaikka sitten tuleen.

Velattomuuden arvostaminen historiaallisesti nousenee (ainakin) kolmesta historiaallisesta tapahtumasta, tai oikeammin niiden paremminpäin selittämisestä:

1800-luvun lopussa JV Snellman ei valtiovarainministerinä halunnut ottaa Suomelle lainaa, vaan antoi mieluummin kansan vaipua nälänhätään, jopa kannibalismiin. Kymmenesosa kansasta kuoli. Omana aikanaan nälänhätä haluttiin maalata kansan tyhmyytenä ja puhdistavana tulena: se olisi tapahtunut koska maanviljelyksemme oli niin kehittymätöntä, ettemme kyenneet ruokkimaan itseämme. Maata kiertävä nälkäisten joukko oli tässä luennassa hetkellinen kipu, jonka jälkeen maanviljelyksemme kehittyisi ja vastaisi paremmin eurooppalaisia vertailukohteita. (Todellisuudessa taustalla oli kapitalismin aiheuttama yhteisöllisten turvaverkkojen tuhoutuminen, valtion viljavarastojen puute, kerran-vuosisadassa tapahtunut useamman viljakasvin kuoleminen kesken kasvukauden hallaan, ja erkaantuminen luonnosta: nälänhätä oli pienemmillään siellä missä kalastus ja metsästys oli edelleen mahdollisuus.) Myöhemmin opetusministerinä Snellmann pääsi kirjoittamaan virallisen tulkinnan tapahtumista. Tuloksena tänäkin päivänä oppikirjoissa muistutetaan nälänhädästä valtionrakennuksen merkkipaaluna, siitäkin huolimatta että nälänhätä päättyi vasta lainan ottamiseen.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Suomi otti Yhdysvalloilta lainaa välttääkseen nälänhädän. Yhdysvalloille laina (joita oli jaettu ympäri Eurooppaa) oli paitsi taloudellinen toimi, niin poliittinen: nälän partaalla olevan mantereen kansat olisivat saattaneet ryhtyä vaatimaan Venäjän esimerkin mukaisesti vallanvaihtoa, jos vyötä olisi pitänyt jatkuvasti kiristää. Toisin kuin muut Euroopan maat, Suomi myös maksoi velan takaisin. Tätä on pidetty merkittävänä kansallisylpeytenä, siitäkin huolimatta ettei velkaa oltu Yhdysvaltain puolelta tarkoitettu maksettavaksi. Maksamisesta oli toki hyötyä: tietyissä piireissä se yhdessä ”Talvisodan myytin” kanssa oli merkittävä maankuvan luoja, jonka arvoa on yritetty mittailla vuosikymmeniä. Samalla kannattaa muistaa arvon syntyneen siitä että vain yksi maksoi: jos kukaan ei olisi maksanut, ei tätä olisi pidetty Suomen syynä, ja maksetut rahat olisi voitu käyttää johonkin muuhun. Sivuhuomiona voinee myös mainita että maksamisen arvo Yhdysvaltain sisäpoliittisena puheena (joka päätyi sikäläisiin oppikirjoihin asti, kuten täällä usein muistetaan mainita) tuli juuri siitä että Suomi maksoi. Jos kukaan ei olisi maksanut, ei asia olisi ollut merkittävä: asiasta olisi ollut konsensus. Mutta koska Suomi maksoi ja muut eivät, niin paikallisille suurvalta-aseman hinnan kanssa kipuileville nousi lyömäase: muutkin olisivat voineet maksaa (toisaalta se ettei muut suurvallat maksaneet, osoitti Yhdysvaltojen olevan siirtymässä paikalliselta tasolta globaalille). Tässä mielessä ”luokan priimus” oli myös ”opettajan lellikki”, ja vertaisryhmänsä petturi. Näiden karkeiden sanojen jälkeen kiirehdin vielä sanomaan ettei tämä ole itsessään paha juttu, mutta mainitsemisen arvoinen jo siksi että se oli Suomen Yhdysvaltojen suhteen alku.

Kolmas velkaan liittyvä tapahtuma on tietenkin vuoden 1990 pankkikriisi. Suomessa oli pitkään harjoitettu politiikkaa jossa pankit eivät saaneet jakaa lainoja enempää kuin niillä oli varallisuutta. Kokoomuksen johdolla tästä oli 1980-luvun aikana luovuttu, jolloin pankit olivat alkaneet ottamaan ”dollarilainoja” Yhdysvalloista, joita sitten lainasivat edelleen asiakkailleen. Lainatalouden hulluus yksilöityi valokuvaan, jossa pankinjohtaja istui pankkinsa edessä kottikärryllinen rahaa vieressään, valmiina jakamaan rahaa ohikulkijoille nimikirjoitusta vastaan. Kun markan arvo sitten romahti (oma kertomus tämäkin), niin nousivat lainojen korot jopa 20 prosenttiin. Pankit yrittivät saada omansa pois vaatimalla velkojen takaisinmaksua välittömästi, mikä sitten johti velkoja ottaneiden yritysten romahdukseen, ja kulutusluottoja ottaneille loppuelämän kestäviin velkoihin. Sivumainintana lisättäköön että kun velkajärjestelyt oli tehty, niin valtion halussa olleet ”roskapankin” velat (ne joita ei kukaan uskonut kyettävän voitavan maksaa takaisin) myytiin 5% nimellisarvosta ulkomaille (eli 100 markan lainakirja myytiin 5 markalla eteenpäin). Vaihtoehtona olisi ollut velkojen anteeksianto, mutta tämän uskottiin heikentävän kansan moraalia ja toimivan ikävänä ennakkotapauksena (jottei kukaan kutsuisi puolueelliseksi, mainittakoon tämän tapahtuneen Lipposen sateenkaarihallituksen aikaan, vastuuministerinä ollen Vasemmistoliiton Siimes).

Mutta se menneisyyden esimerkeistä. Miksi velattomuus sitten on harhakuva menestyksestä?

Yleisestihän tiedetään (vaikka hallituksemme on tämänkin unohtanut) että velkaa voi ottaa joko syömiseen tai sijoituksiin: on helppo ymmärtää että jos tiedetään kalliossa olevan paksu kultasuoni, niin kaivos kannattaa perustaa vaikka velaksi. Ja jos arvometallisuonia on useampi, niin lainoja kannattaa sitten myös ottaa useita. Tämä voi kuulostaa yksinkertaiselta, muttei ole: takavuosina keskustelin erään Tampereen kuntapolitiikon (jonka mainitsen olleen sekä asiaan erikoistunut korkeakoulutettu, että broilerikasvattamon tuote1) siitä voiko kaupunki ottaa lainaa ratikan pidentämiseen siitäkin huolimatta, että olimme yksimielisiä lainan maksavan itsensä takaisin paitsi rahallisesti, niin myös hyvinvointina.

Toisaalta kaikki sijoituksetkaan eivät ole kovin järkeviä. Juuri nyt Tampereella puhutaan kaupungin maksamasta hankkeesta, jossa (kaupungin omistaman) Särkänniemen pääportti oli tarkoitus saada kulkemaan museolaivoja sisältävän sataman yli. Tapaus on edelleen kesken, mutta tiedossa olevien faktojen mukaan museolaivat piti siirtää satamasta vaikka erikseen oli päätetty, ettei näin tultaisi tekemään. Sillan rakentamiseen laitettiin viisi miljoonaa euroa. Kun rakentaminen oli jo aloitettu, Särkänniemi ilmoitti että juuri valmistuneen tutkimuksen mukaan pääporttia ei tultaisikaan siirtämään (tutkimuksen valmistumista olisi ehkä kannattanut odottaa ennen rakentamisen aloittamista).

Sijoituslainan vastakohtana nähdään ns. syömälaina. Nekin jotka myöntävät että sijoituslainoja kannattaa joskus tehdä, ovat usein mieltä ettei syömälainaa ainakaan kannata ottaa.

Samalla syömälaina määritellään liian laajasti. Saatamme esimerkiksi ajatella, ettei meillä ole varaa vaikkapa johonkin yliopiston professuuriin, joten siitä pitää luopua. Tällöin ajatuskulkuna on ettei yliopistolla ole varaa professorin palkkaan, unohtaen ettei professuurin ylläpidossa makseta ainoastaan kuukausipalkkaa, vaan mahdollisesti jopa vuosisatoja kerrytetyn asiantuntemuksen ylläpitokustannuksia. Otetaan esimerkiksi suomalainen arkeologia: jos sen professuurista luovuttaisiin, niin paitsi ettei meillä ole professoria, niin meillä ei myöskään ole ketään joka pystyisi opettamaan seuraavaa professoria, jos sellainen joskus haluttaisiin hankkia. Samalla Museovirasto (ymv.) eivät kykene enää hankkimaan koulutettuja työntekijöitä. Ulkomailla voidaan käydä hakemassa jotain tietämystä, mutta edes Britannian huippuyliopistoissa ei opeteta suomalaista historiaa, tai millaista tutkimusta täällä on aikoinaan tehty. Kaikki aiemmin kirjoitetut kirjat (ja eri arkistoihin talletetut näytteet ja paperit) toki säilyvät, mutta emme tietäisi mitä niissä lukee, tai että ne ovat edes olemassa. Yksinkertaisena esimerkkinä institutionaalisen muistin toiminnasta kertoo vaikkapa hiljattain tullut uutinen Kansalliskirjastoon arkistoon päätyneestä Gustav Klimmtin piirroksesta. Piirros oli ollut kirjastolla jo vuodesta 1943, mutta sen olemassaolo oli unohtunut. Vasta kun eläköitynyt kirjastonhoitaja kuuli Ateneumin tekevän Klimmtistä näyttelyn, tuli hän lähettäneeksi kuraattorille aiheesta sähköpostia. (Linkki2)

Toisaalta ”syömälaina” on itsessään arvouttava termi: se kun saa ajattelemaan Snellmanin toimineen oikein ajaessaan kansan kuolemaan nälkään (kirjaimellisesti!). Eettisesti (moraalisesti, inhimillisesti) olisi kuitenkin parempi puhua syömälainan sijaan turhista lainoista: lainoista, jotka eivät säilytä arvokasta menneisyyttä (kuten yliopiston professuuri), tai rakenna arvokasta tulevaa (kuten Tampereen ratikka), tai muuten vain osoita täydellistä ihmisyyden puutetta.

Edellä mainittu teksti tiivistettynä nelikenttään ”VELAN TYYPIT” Akselit ovat Tarpeellinen / Tarpeeton; Ylläpito (riskitön) / Sijoitus (riski). Esimerkit kannattavista veloista on professuuri, nälänhädän esto, ratikka. Esimerkit kannattamattomista veloista turkistarhauden tuet ja Särkänniemen uusi silta.

Mutta ei tässä vielä kaikki! Velka on muutakin kuin taloudellisia sijoituksia tai moraalisia päätöksiä. Kyse on myös liittoutumisesta: laina on side ottajan ja antajan välillä. Se millainen side on, riippuu määristä ja muista tekijöistä, mutta yleisesti pätee vanha vitsi jonka mukaan satasen laina on ottajan vika, mutta miljardi antajan. Esimerkkejä näistä siteistä on vaikkapa suurvaltojen perinteinen temppu antaa vaikutuspiirissään oleville vasallivaltioille lainoja paitsi pitääkseen nämä tyytyväisinä, niin myös pitääkseen nämä kurissa. (Siksi järkevään valtionhoitoon kuuluu huolehtia, ettei valtiolla ole suuria yksittäisiä saajia. Tämä osoittautui Kreikan virheeksi: koska lainat oli annettu matalalla riskillä siinä uskossa että euroalue takaisi painostuksen alla lainat yhteisvastuullisesti, sai Kreikka niskoilleen hajanaisen sijoittajajoukon sijaan lähimmät liittolaisensa.) Etelä-Amerikassa onkin takavuosina ollut tapauksia, joissa uusi hallinto on kieltäytynyt ottamasta vastuuta edellisen hallinnon ottamista lainoista. Toisaalta Putin teki kovasti töitä maksaakseen Neuvostoliiton ja keisarivallan aikaisia lainoja ennenkuin aloitti laajentumispyrkimykset Euroopan suuntaan.

Kolmas asia mikä velan suhteen kannattaa huomata on paljonko se tulee maksamaan. On ilmiselvää että jos velalla rakennetaan kultakaivos, kannattaa se ottaa vähän korkeammallakin prosentilla. Toisaalta jos velkaa ei tarvitse koskaan maksaa takaisin, niin samantien rahat voi polttaa vaikkapa kokkona Kansalaistorilla. Tähän liittyen onkin hyvä muistaa valtion velkojen olleen pitkälti negatiivisella korolla, kunnes muutama vuosi sitten Valtiovarainministeriö maksoi nämä velat pois etuajassa uusilla veloilla, joiden korko oli merkittävästi positiiviinen. Se miksi näin tapahtui, paljastunee jonain päivinä lapsenlapsillemme. Seuraukset sen sijaan olivat ilmeiset: pian tämän jälkeen alkoi se käärmeen piippuunlaitto, jota tällä hetkellä kutsutaan velkakaton asettamiseksi.

  1. Ja selvennykseksi tarkennan, että nämä ovat molemmat positiivisia kuvauksia. Vain hölmö ei arvosta korkeakoulutusta ja vuosia jatkunutta diletanttiutta). ↩︎
  2. Mainittakoon että Yleisradio ja Helsingin Sanomat kertovat uutisesta eri tavoin. Yleisradion uutisessa näyttelyn kuratoinut Anu Utriainen sai sähköpostin Kansalliskirjaston eläköityneeltä kirjastonhoitajalta, joka paljasti, että kirjaston varastosta löytyy Klimtin portfolio eli teosten kansio. Kukaan muu ei asiasta tiennyt. Helsingin Sanomien uutisessa (linkki) Kansalliskirjasto ei Ateneumin tietojen mukaan ole esitellyt portfoliota näyttelyissään, mutta intendentti Anu Utriainen sai tietopyynnöllä kuulla siitä. Halutessaan näitä kappaleita voi vertailla ja miettiä, mitä ne kertovat maailmankuvasta. Helsingin Sanomien toimittajan maailmankuvassa puuttuva tieto on mahdollista saada tietopyynnöllä, miettimättä ollenkaan miksi tietopyyntö oli ymmärretty tehdä. ↩︎