Perintöverosta puhutaan taas. Tällä kertaa koska Vaisalan perijä tuli julkisuuteen puhumaan sen epäreiluudesta.
Pistän tähän muutaman ajatuksen, niin en koe valtavaa tarvetta kirjoittaa samasta asiasta toistuvasti, niin paljon kuin uudelleenkäsittely tarkentaakin ajattelua. Tekstiä lukiessa pitäkää mielessä etten ole asianajaja, ja vanhempanikin ovat vielä hengissä.
Perintöverokeskustelussa vaivaa ehkä kaikista eniten tapa jolla se niin usein henkilöityy yhteiskuntamme rikkaimpiin. Luemme jostain Vaisalan perijästä, ja hänen omista tulevista haasteistaan yrityksen sukupolvensiirtymän kanssa. Samalla keskustelussa Vaisalan perijät (ja muut vastaavat) muuttuvat yleistapaukseksi. Unohdamme kokonaan kuinka harvinainen erikoistilanne tämä on, kuinka tätä erikoistilannetta on jo nytkin helpotettu, ja mitä perintövero tarkoittaa väestölle yleisesti.
Ennenkuin alan puhumaan enempää perinnönjaoista, niin lienee hyvä sanoa että perintö on aina etuoikeus, ja kuten etuoikeuksien kanssa aina, niin on huonokäytöksellistä valittaa siitä ettei lottovoitto ollutkaan verovapaa, tai niin suuri kuin olisi toivonut. Pienituloisilta ei jää perintöjä ollenkaan. Toisaalta edeltävä sukupolvi saattaa polttaa suurenkin perinnön viinaan (seuraan muutamaakin tällaista tapausta ystävieni kautta), tai koko suvun merkittävä omaisuus saattaa kadota huonosti harkitulla liiketoimella lähes välittömästi, kun nimenkirjoitusoikeus oli perimyssyistä annettu vain yhdelle henkilölle (referoin tässäkin erästä tuttua tapausta). Tiivistetysti, ja muokatakseni vapaasti Mary Schmichin Käytä aurinkorasvaa –esseetä: suuri perintö tai rikas puoliso – et voi tietää milloin sellainen yllättäen katoaa.
Sitten itse asiaan. Aloitetaan sanomalla itsestäänselvyys: perintövero koskee yleisellä tasolla vain harvoja. Sitä ei peritä ollenkaan alle 20 000 € perinnöstä, ja tätä suurempiin summiinkin voi pyytää osamaksua ja maksuaikaa. Yritysten sukupolvenvaihtotilanteissa tuo maksuaika voi olla jopa kymmenen vuotta.
Käytännössä perintövero ei koske edes keskituloisten lapsia. Ensinnäkin koska perittäviä summia pyritään kutistamaan lahjojen kautta (lapsille voi jokaiselle antaa 7500 euroa kolmen vuoden välein, molemmilta vanhemmilta). Tämä tarkoittaa että jos lapsia on vaikka kaksi ja vanhemmilla on yhteinen käyttötili, voi perintö kutistua joka kolmas vuosi 30 000 € pelkästään rahalahjoina (ymmärrettäen perintöverosta ja lahjaverosta puhutaan yleensä samassa yhteydessä: perintöveroon menee se, mitä ei saatu siirrettyä lahjaveroa väistäen). Puhumattakaan tilanteista joissa vanhemmat ostavat tai maksavat lapsille muuten ruokaa ja tavaroita, joiden käyttötapoja on verottajan vaikea seurata. Lahjaveroa vältellen voi kaksilapsinen perhe siirtää seuraavalle sukupolvelle vähintään miljoonan euron edestä riihikuivaa ilman että verottaja pääsee väliin: käytännössä enemmän, jos esimerkiksi autot ovat olleet vanhempien nimissä.
Kun itse perintö tulee maksuun, niin jäljelläolevan vanhemman tilillä oleva osa jaetaan lasten kesken. Jos tämä osa on alle 20 000€, ei perintöveroa myöskään makseta.
Ensimmäinen johtopäätös: perintövero koskee yleensä suomalaisittain lähinnä monimiljonäärien lapsia, Helsingissä olevia asuntoja (joiden hinnat ovat nousseet merkittävästi siitä kun suuret ikäluokat ovat ne nuorena hankkineet), mökki- ja metsätontteja, ja sukupolvensiirtymiä (maatilat ja suuremmat perheyritykset).
Sitten jäljellä oleviin erikoistapauksiin. Aloitetaan asunto-, mökki- ja metsätonteista. Nämä voivat helposti olla ns. ”valkoisia norsuja”: niillä saattaa olla suurikin laskennallinen arvo, mutta vain tilanteessa jossa ne päätetään pistää rahoiksi. Voi esimerkiksi olla että metsä on luonnontilassa ja UPM maksaisi siitä suuriakin määriä, mutta perijät eivät ole halukkaita tälläistä luonnonpilaamista tukemaan. Tai sitten mökki on hieno, mutta ostajaa ei verottajan sopivaksi katsomalla hinnalla löydy. Tai vaihtoehtoisesti asuntoon tai mökkiin sisältyy niin paljon muistoja, ettei sitä haluta myydä vaikkei todellista tarvetta säilyttämiseen olekaan (näistä esimerkkinä voi olla vaikkapa Mika Waltarin asunto: se myytiin vasta 50 vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen, siinä kunnossa kun se kuolinhetkellä oli).
Nämä ovat kaikki melko sympaattisia tilanteita. Asunnon tai mökin kohdalla omaisuuden voi yrittää myydä siten että käyttöoikeus säilyy kunnes myyjä on kuollut, ja toisaalta esimerkiksi Luonnonperintösäätiö voi hyvinkin olla kiinnostunut metsän ostamisesta. Toisaalta voi kysyä tuleeko perinnölle paljoa käyttöä: perintöveron maksun lisäksi myös itse kiinteistöomistus voi tulla vaikeaksi kulujen vuoksi, jos omaisuutta ei ole tarkoitus laittaa tunnesyistä esimerkiksi vuokralle.
Toinen johtopäätös: kiinteä omaisuus voi aiheuttaa kikkailuja, mutta siitäkin selvitään ilman että perijän talous, psyyke, tai moraali jää verottajan moukarin alle.
Tämä jättää perintöveron käytännössä koskemaan sukupolvensiirtymiä. Tähän ryhmään kuuluu käytännössä kaksi tapausta: ”vaisalan perijät” jotka tienaisivat miljoonia verokikkailulla (tässä yhteydessä mainitaan usein Ruotsi), ja maanviljelijät. Maanviljely kun on siitä jännittävä juttu, että siihen tarvittavat maat, koneet ja rakennukset voivat olla paperilla hyvinkin arvokkaita, mutta maanviljelijä itse jää pientuloiseksi. Perijä saattaa teoriassa rikastua huimastikin pistämällä tilan ns. lihoiksi, mutta tämä sopii huonosti yhteen sen kanssa, että valtio haluaa jo huoltovarmuudenkin vuoksi varmistaa jonkinlaisen omavaraisuuden. Valtiolla on siis merkittävä syy pitää huolta ettei maanviljelijän lapsi koe sukupolvensiirtymää kovin haastavaksi tai kalliiksi. Tähän liittyy tiettyjä ongelmia (joita Jeremy Clarksonin myöhempi ura havainnollistaa), mutta ei siitä tässä sen enempää.
Ja sitten päästään takaisin Vaisalan perijöihin. Nämä ovat yhteiskuntamme kaikkein hyväosaisimpia, niitä joilla on rahaa niin ettei minkäänlainen lahjojenanto ja kuolinpesien jakamatta jättäminen (jne) riitä. On ihan mielekästä tuoda esiin että kaikki ongelmat voitaisiin välttää jos kirjat siirretään Ruotsiin (se ettei samalla innolla tuoda esiin progressiivisen verotuksen muuttumista regressiiviseksi isommilla summilla on varmaankin ihan sattumaa). Samalla on hieman.. sanotaan nyt vaikka epäilyttävää.. vaatia perintö- ja lahjaveroista luopumista, koska sitä ei jossain muualla kerättäisi. (Varsinkin kun Suomen valtiotalous on aika huonossa jamassa, ja edellämainittu vero keräsi vuonna 2024 vajaa 1,3 miljardia euroa.) Verolla on kuitenkin hyviä syitä olemassaoloonsa senkin lisäksi että tuo rahaa valtion kassaan: se kun omalta osaltaan auttaa eriarvoisuuden pitämistä järkevissä rajoissa. (Eriarvoisuus taas ei ole oikein minkään tutkimuksen mukaan hyvä asia, mutta tämäkin on taas toinen juttu.)
Kolmas ja viimeinen johtopäätös: Paljon mielekkäämpää kuin perintöverosta luopuminen olisi vaatia sen tason yhtenäistämistä EU:n viitekehykseksessä. Ja yleensäkin vaatia verokeinottelun vaikeuttamista. Se ettei tähän ole poliittista tahtoa (kuten voimme todeta vaikkapa Panaman paperien suomalaisten jälkiselvittelyiden kohdalla, tai kuinka Poliisin veronkiertorahoitus on tuottavuudestaan huolimatta aina viittävailla vainaa) ei ole syy sen korosttamatta jättämiseen perintöveron sijaan.
EDIT: Ensimmäisessä versiossa sanoin ettei perintöveroa tarvitse maksaa ennenkuin kuolinpesä on jaettu. Tämä oli virhe, ja on nyt korjattu. – 16.1.2026