Kategoria: Yhteiskuntatieteet

Julkaistu

Mitä hallituksemme ajattelee

Olen miettinyt käytännön logiikkaa viime aikoina paljon. Kun vielä mennäkuussa mastodon -kommentti jossa viittasin termiin nimeltä sai joitain jakoja, niin ehkä viitsin kirjoittaa asiasta pidemminkin.

Lyhykäisyydessään Pierre Bourdieun lanseeraama termi tarkoittaa, ettemme voi ymmärtää toimintaa ymmärtämättä päämäärää. Esitellessään termiään Bourdieu käytti muutamaa toistuvaa esimerkkiä, joista tämän tekstin lukijaa kiinnostanee eniten eurooppalaisten aatelistojen ristiinnainti, josta näytösesimerkkinä mainittakoon Habsburgien suku yleisesti, ja Espanjan Kaarle II erityisesti.

Kaarle II:n sanottiin apokryfisesti hämmästyttävän kristillistä maailmaa kieltäytymällä kuolemasta useista perinnöllisistä sairauksista huolimatta. Nopealla Wikipedian vilkaisulla tällä oli (nykytiedon valossa) ainakin aivolisäkkeen hormonipuutoksia ja munuaisten toimintahäiriötä (joka edelleen aiheutti luiden kehityshäiriöitä). Hänellä sanottiin olevan myös vesipää. Lisäksi tämä kärsi monista enemmän-tai-vähemmän kosmeettisista kummallisuuksista, joista kuuluisimpana ”habsburgilaisleuka”.

Vasemmalla Espanjan Kaarle II. Lainatakseni Daily Show:n John Stewartia: oheinen maalaus oli virallinen [Juan Carreño de Mirandan maalama] muotokuva, ja siihen oli tehty kaikki mahdolliset korjaukset jotta malli näyttäisi mahdollisimman edustavalta. Ja jottei kukaan varmasti pitäisi de Mirandaa hovitaiteilijana lahjattomana: keskellä tämän maalaama Venäjän suurlähettiläs Pyötr Potemkin, ja oikealla viisinkertainen(!!) espanjalaisherttua Mendoza. Kaarle II:n leuka oli merkittävä periytyvä ominaisuus, joka löytyi monelta suvun jäseneltä.

Kaarle II:n sukupuu selittää tämän ulkonäön melko tyhjentävästi. Kuten tiedämme, ihmisillä on tavallisesti 2 isoäitiä, 4 isoisoäitiä, ja 8 iso³äitiä. Kaarlella vastaavat luvut oli 1, 2, ja 3.1

Espanjan Kaarle II:n sukupuu.

Bourdieun mukaan tällaiset ”yksinkertaistetut” sukupuut olivat aateliston keskuudessa paitsi yleisiä, niin tarkoituksenmukaisia. Pitämällä sukupuut pienikokoisina, suvun omaisuutta (etenkin maaomistuksia) ei joutunut päälinjan ulkopuolelle perinnönjaossa. Kun samanaikaisesti sukuun naitiin perijöitä sen ulkopuolelta, pystyttiin omaisuuksia kasvattamaan sukupolvi sukupolvelta. Habsburgit vain veivät taktiikan loogiseen päätepisteeseen, mutta eivät todellakaan olleet sen ainoita harjoittajia. Taktiikan toimivuus oli myös ilmeinen: he nousivat pienaatelistostosta2 Euroopan (pl. Venäjän Romanovit) merkittävimmiksi maanomistajiksi (ao. kuva). Logiikkaa lukijalle korostanee että ennen teollista vallankumousta (joka alkoi kehryy-jennyn keksimisestä 1764) ja suhteellisen edun teorian laajempaa tunnettavuutta (n. 1815) omaisuuden tuotto oli suoraan verrannollinen maaomaisuuden määrään. 3

Jos valtio halusi siis keski-ajalla tai modernin ajan alussa kasvattaa sotavoimiaan tai kansainvälistä poliittista asemaansa, se tarvitsi maata.4 5 Niinpä ainoa tapa rikastua (pankkitoiminnan ohella) oli maa-alueiden keräys.

Eurooppa Espanjan Kaarle II:n kuollessa. Kaarle oli kuninkaana punaisilla merkityillä alueilla: nykyisessä Espanjassa, Sardiniassa, Etelä-Italiassa ja Milanossa, ja Belgiassa. Lisäksi suvun toinen haara hallitsi myöhemmin Itävallan keisarikuntana tunnettua aluetta (keltainen), ja oli de-facto Saksojen periytyvä keisari (jonka valta ei tosin ollut erityisen merkittävä). Ennen Kaarle II:sta omistukset olivat yhden ihmisen käsissä. Ei kuvassa: Espanjan siirtomaaomistukset. Lukija voi huomata että Kaarle II:n aikana Espanjan haaran omistukset olivat alkaneet huveta (punainen viivoitus), ja olivat olleet aiemmin vieläkin vaikuttavampia. Vastaavasti Itävallan haaran omistukset olivat kasvussa (keltainen viivoitus). Lähde.

Näin ollen vaikka Habsburgien naimakaupat voivat geneettistä terveyttä arvostavasta, monipuolisten rikastumismahdollisuuksien nykyajasta katsoen vaikuttaa järjettömiltä, oli niiden käytännön logiikka omana aikanaan selkeä ja äärimmäisen toimiva: olihan se johtanut lähes koko läntisen Manner-Euroopan (ym.) herruuteen, tarvitsematta edes käydä sotia: ainoa uhri oli suvun perimän hidas yksipuolistuminen.

Auki selitettynä toiminta ei siis ole kovin kummallinen: jos halutaan terveitä lapsia, hankitaan puoliso kauempaa. Jos halutaan koota ja/tai säilyttää suuria maaomaisuuksia, kannattaa puoliso taas löytää lähempää, ja mieluummin sukukokouksesta. Mutta jos nämä viitteelliset asiat (teollistuminen, suhteellinen etu, perimysjärjestelyt) eivät ole mielessä, niin voi ”serkumpi on herkumpi” -ohjenuoraa seuraava vaikuttaa järjettömältä.6

Ja nyt nykypäivään.

Suomen hallituksen toimintaa on viime vuosina kutsuttu järjettömäksi. Viimeksi 24.4.2026 uutisoitiin että mm. turpeelle asetettua tukea tultaisiin kasvattamaan. Tämä heti sen jälkeen kun edellisenä päivänä oltiin uutisoitu että osa terveyskeskusmaksuista oli hallituskauden aikana kaksinkertaistunut.

Viimeksimainittu tuskin tulee uutisia seuraavalle yllätyksenä, sillä jo kuukautta aiemmin oli Helsingin Sanomat julkaissut uutisen jonkaan mukaan huono-osaisuus yleistyy. Sen yhteydessä julkaistu graafi näyttää melkoiselta epäonnistumiselta:

Lähde: https://www.hs.fi/alueet/art-2000011847562.html

Mutta onko toiminta oikeasti järjetöntä, vai emmekö ainoastaan ymmärrä Orpon ja kavereiden käytännön logiikkaa? Me kansalaisina ajattelemme helposti, että hallituksen tärkein arvo on kansalaisten hyvinvoinnin kasvu, mutta vaihtoehtoisiakin ajatustapoja on. Oikeistossa esimerkiksi on perinteisesti nostettu tärkeämmäksi yritysten kilpailukyky ja mahdollisuus puolustaa maata. Käytännössä tämä on tarkoittanut puolustusmenojen kasvattamista muun budjetin kustannuksella, ja työvoimakustannusten laskua.7 Toisaalta kun samanaikaisesti työväenpuolue SDP tukee Orpon toimia mm. velkajarrun kanssa, niin kyse ei ole hulluudesta, vaan oportunismista: Lindtman tietää että seuraavaan hallitukseen tarvitaan demarien lisäksi toinen suurehko puolue, ja suurista puolueista kokoomus miellyttää eniten. Tukemalla kokoomuksen linjaa nyt, voidaan vaikuttaa seuraavaan hallituskokoonpanoon.

Eli toisinsanoen: jos hallituksen tavoite on hyvinvoinnin kasvattaminen, se on epäonnistunut siinä toistuvasti jo useamman vuoden. Mutta mitäpä jos hallitus ei ole epäonnistunut (niin pahasti kuin ajatellaan), vaan tehnyt määrätietoisesti tavoitteidensa mukaista politiikkaa? Viimeisimmän puoluekannatusmittauksen mukaan (22.4.2026) hallitusta kannattaa edelleen 38% kansasta.8 Lasku on vieläkin matalampaa, jos keskitymme ainoastaan ns. ”todellisiin oikeistopuolueisiin”: kokoomus 20,8>17,6; RKP 4,3>4; KD 4,2 > 3,1. Tästä voimme päätellä että merkittävä osa oikeistopuolueita vaaleissa äänestäneistä ovat niiden hallitustaipaaleeseen vähintäänkin tyytyväisiä:

Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus 38%; SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden yhteiskannatus on 44,4%. Helsingin sanomat, huhtikuu 2026.

Kun lähdetään pohtimaan Orpon tärkeysjärjestyksiä hallituksessa, niin on varmaankin hyvä avata tämän omilla puheilla:

”Kun koko ajan saa lukea siitä, miten varsinkin oppositio tai yksittäiset kansalaiset antavat kuvaa siitä, että me teemme jotain pahaa ihmisille… Niin kuin kokoomus haluaisi epätasa-arvoistaa yhteiskuntaa tai ottaa pois joltakin, saatikka että haluaisimme ottaa pois köyhemmiltä ja vähäosaisemmilta. Se oikeasti sattuu.” [Lähde: Verkkouutiset]

Orpon puhe jatkuu alusvaatetonttujen viitoittamalla tiellä: 1. tehdään leikkauksia, 2. ???, 3. pidetään heikoimmista huolta. Tuleepahan hän viitanneeksi historiaankin, kun sanoo että Kokoomus on aina ollut vähäosaisten puolella. Tämä siitäkin huolimatta että sotienvälisen ajan luokkayhteiskunnan rakentaminen ei ole erityinen salaisuus, ja tärkein tapa sen saavuttamisessa oli ammattiliittojen ja vasemmistopuolueiden kieltäminen, ennenkuin Talvisota pakotti kääntämään purtta.9

Retorisesti Orpo toki selittää leikkaukset valtiontalouden tasapainottamisena, ja edelleen isänmaallisuutena. Se että hän kuitenkin mieluummin puhuu siitä että tuntuu pahalta kun väitetään että leikataan köyhiltä koska halutaan epätasa-arvoistaa yhteiskuntaa, samalla kun ei vaivaudu selittämään miksi leikkaa juuri köyhiltä kertoo jotain siitä millainen mediamaisema Suomessa on: en nähnyt tuota puheenvuoroa haastettavan kuin yksittäisten varttipoliitikkojen mikroblogien otoissa, saati sitten lehdistön pääkirjoituksissa. Tämä vaikka Orpon ”osuu heikoimpiin” -juttuja on tällä vaalikaudella ollut toistuvasti. Pelkästään ulkomuistista tulee (aiemmin mainittujen asioiden lisäksi) mieleen arvonlisäveron nosto, rahan kaataminen yksityisten lääkäri-/terveystalojen ajanvarauspalveluihin, osatyöllistettyjen tukien leikkaukset, ansiosidonnaisen rajaukset, lakko-oikeuden rajaukset, sote-palveluiden palvelumaksujen muuttaminen päiväkohtaisesta tapauskohtaiseksi, perustoimeentulon leikkaukset, ja yleisesti vähäosaisempien käyttämien palveluiden leikkaukset. Jos tukiverkosto olisi pysynyt Orpon hallituskaudella tasaisena, ei ruokajonojen pituuden olisi pitänyt kasvaa.

Miten Orpon lainaus sitten pitäisi tulkita? Voin hyvin kuvitella Kaarle II:n sanovan ettei hänen sukunsa ole halunnut saada merkittävää määrää periytyviä tauteja (mutta jos se on suurvaltakunnan hinta..).

Orpon puhetta tarkemmin lukiessa huomaa ettei tämän puheessa kertaakaan mainita hyvinvointia. Sanotaan vain ettei Kokoomus halua ottaa pois köyhemmiltä ja vähäosaisemmilta, ja että haluamme huolehtia vähäväkisistä: ensinnäkään Orpo ei sano tavoittelevansa vähäosaisuuden poistoa, tai edes vähentämistä. Ainoastaan etteivät he kuole. Ja jos tämä tulkinta on lukijan mielestä turhan pahantahtoinen, niin lisättäköön että Orpo jatkaa tavoitteena olevan että Suomi on hyvinvoiva maa (=BKT kasvaa)10myös jatkossa ja että voimme antaa lapsille hyvän koulutuksen, tukea perheitä, pitää huolta meidän vanhuksista ja sairaista ja vammaisista. Huomannette ettei sanota mitään koulutuksen ilmaisuudesta, tai miksei ”vanhuksista ja sairaista ja vammaisista” (työttömiä ei mainita) voida huolehtia nyt. Ja jos ei nyt, niin miksi huolehtia paremmin myöhemminkään?

Occamin partaveitsi siis sanoo ettei Orpo ole hullu, vaan että hänellä on logiikka. Logiikka taas paljastuu tutkiessa toimia oikeiden tietojen varassa: kokoomuslaisessa retoriikassa eriarvoisuus ja valtion varallisuus linkitetään usein yhteen, ja tosiaankin eriarvoisuus on hallituskaudella kasvanut.11 Kokoomuksen sanotaan perinteisesti olleen kiinnostunut puolustuksesta, ja toden totta: tällä hallituskaudella puolustusmenot ovat kasvaneet, samalla kun Suomi on syventänyt riippuvaisuuksia mm. Israelista, samalla kun on valmis myymään Yhdysvalloille sen Grölannin operaatiota varten tarvittavia jäänsärkijöitä12. Kaikki tämä tietenkin perustellaan taloudellisella välttämättömyydellä (siitäkin huolimatta että valtiontalous oli tasapainossa Orpon saadessa sen käsiinsä 2023). Vaikka valtiontalous on varmasti Orpolle tärkeä, niin onko se yhtä tärkeä kuin muutokset joita hallitus on onnistuneesti ajanut? Velat voi aina maksaa pois, mutta esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeen polveen tai hyvinvointivaltion turvaverkkoon ammuttuja polviosumia ei niin vain paranneta.

Tällainen retoriikka ei tietenkään ole uutta tai pelkästään Orpolle varattua. Kirjoitin aiemmin kuinka Rosebudin Sivullisen ajo pois Helsingin yliopiston tiloista oli looginen johtopäätös tehdystä ongelmanasettelusta.

  1. Habsburgien sukupuu on sen verran tunnettu, että suvun jäsenet käyttävät sitä nykyään jäänsärkijänä. ↩︎
  2. Omistukset olivat Zürichin länsipuolella, halkaisijaltaan laajemmillaan 75 km. ↩︎
  3. Mainittakoon lisäksi ettei maaomaisuuden tuoton pienentyminen napapiiriä lähestyttäessä ollut myöskään tunnettua. Kun Ruotsille selvisi oma väestömäärä Tilastokeskuksen perustamisen jälkeen 1748, julistettiin tieto sotasalaisuudeksi. Britanniaan verrattava valtiomahti olikin todellisuudessa saarivaltakunnan sotilasmahdista vain kymmenesosa! ↩︎
  4. Nykypäivänä maa-alueet ovat edelleen strategisesti merkittäviä, mutta paljon sitä tärkeämpää on alueella toimivien yritysten kyky jalostaa materiaaleja ja myydä niitä paikkoihin joissa jalostusta ei voida tehdä: esimerkiksi Suomi rikastuu enemmän myymällä kännyköitä kuin sellua.

    Toissijaisesti mainittakoon ”resurssikirous”: resurssirikkaiden maiden tapa myydä luonnonvaroja jalostamatta. Kun kansallisomaisuuden myynti ei vaadi väestön työpanosta, ylikorostuu valtiovallan rooli. Tämä puolestaan mahdollistaa myydyn omaisuuden tuoton käytön poliisivaltion perustamiseen. ↩︎
  5. Tässä kohtaa pitää mainita että kun kyse ei ollut vielä kansallisvaltioista, niin paikallisten kokemukset ja mielipiteet pääkaupungin sijainnista eivät olleet merkittäviä. Ainakaan niitä ei kuunneltu. Maa-alueiden kertyminen alkoi 1800-luvun aikana muuttua myös toisella tavalla haastavaksi, kun valtakunnan alueelle ei oltu valmiita enää hankkimaan vähemmistökieliä tai -uskontoja. ↩︎
  6. Lisäksi lainatakseni William Gibsonia: tulevaisuus ei ole tasaisesti jakaantunut. Maailmassa on edelleen paikkoja joissa teollistuminen ei ole juttu ja elämä tapahtuu ainakin osin omavaraistalouden varassa. Tässä viitekehyksessä sukulaisavioliitot ovat edelleen varteenotettava vaihtoehto. ↩︎
  7. Tämä on mahdollista joko sijoittamalla uuteen teknologiaan, tai sitten yksinkertaisesti jättämällä palkankorotukset maksamatta inflaation syödessä jo maksettavaa palkkaa. Kun kokoomuksen äänestäjille osinkotulot ovat tärkeitä, on helppo nähdä kumpi valinta puoluetta enemmän kiinnostaa. ↩︎
  8. Suomen vaalijärjestelmän ongelmista kertoo ettei hallitus alunperinkään saanut kuin 49,4% äänistä, jotka tosin riittivät 108 paikkaan. ↩︎
  9. Jatkosodan jälkeen Kokoomuksella ei sitten hallitukseen ollutkaan asiaa ennen 1980-luvun loppua, jolloin Kokoomuksen laukaisema kasinotalous johti 1990-luvun lamaan, eikä hyvin ole mennyt senkään jälkeen. ↩︎
  10. Jo Karl Marx huomautti että oikeistoretoriikassa ”rikkaassa maassa asuu köyhä kansa”. ↩︎
  11. Tässä asiasta puhuu silloinen Kokoomusnuorten puheenjohtaja. Linkki. ↩︎
  12. Myytävät jäänsärkijät ovat pienempiä kuin ne joita Suomi käyttää Itämerellä. Toimittajan muotoilun mukaan niitä ei voi käyttää ”Alaskaa pohjoisempana”. ↩︎

Julkaistu

Perintöverosta

Valkoinen norsu. Suomi-Wikipedian mukaan ”Valkoinen norsu on sanonta, jolla tarkoitetaan näennäisen arvokasta, mutta todellisuudessa vain kuluja aiheuttavaa kohdetta”. Tällainen voi olla vaikkapa perintökesämökki.

Perintöverosta puhutaan taas. Tällä kertaa koska Vaisalan perijä tuli julkisuuteen puhumaan sen epäreiluudesta.

Pistän tähän muutaman ajatuksen, niin en koe valtavaa tarvetta kirjoittaa samasta asiasta toistuvasti, niin paljon kuin uudelleenkäsittely tarkentaakin ajattelua. Tekstiä lukiessa pitäkää mielessä etten ole asianajaja, ja vanhempanikin ovat vielä hengissä.

Perintöverokeskustelussa vaivaa ehkä kaikista eniten tapa jolla se niin usein henkilöityy yhteiskuntamme rikkaimpiin. Luemme jostain Vaisalan perijästä, ja hänen omista tulevista haasteistaan yrityksen sukupolvensiirtymän kanssa. Samalla keskustelussa Vaisalan perijät (ja muut vastaavat) muuttuvat yleistapaukseksi. Unohdamme kokonaan kuinka harvinainen erikoistilanne tämä on, kuinka tätä erikoistilannetta on jo nytkin helpotettu, ja mitä perintövero tarkoittaa väestölle yleisesti.

Ennenkuin alan puhumaan enempää perinnönjaoista, niin lienee hyvä sanoa että perintö on aina etuoikeus, ja kuten etuoikeuksien kanssa aina, niin on huonokäytöksellistä valittaa siitä ettei lottovoitto ollutkaan verovapaa, tai niin suuri kuin olisi toivonut. Pienituloisilta ei jää perintöjä ollenkaan. Toisaalta edeltävä sukupolvi saattaa polttaa suurenkin perinnön viinaan (seuraan muutamaakin tällaista tapausta ystävieni kautta), tai koko suvun merkittävä omaisuus saattaa kadota huonosti harkitulla liiketoimella lähes välittömästi, kun nimenkirjoitusoikeus oli perimyssyistä annettu vain yhdelle henkilölle (referoin tässäkin erästä tuttua tapausta). Tiivistetysti, ja muokatakseni vapaasti Mary Schmichin Käytä aurinkorasvaa –esseetä: suuri perintö tai rikas puoliso – et voi tietää milloin sellainen yllättäen katoaa.

Sitten itse asiaan. Aloitetaan sanomalla itsestäänselvyys: perintövero koskee yleisellä tasolla vain harvoja. Sitä ei peritä ollenkaan alle 20 000 € perinnöstä, ja tätä suurempiin summiinkin voi pyytää osamaksua ja maksuaikaa. Yritysten sukupolvenvaihtotilanteissa tuo maksuaika voi olla jopa kymmenen vuotta.

Käytännössä perintövero ei koske edes keskituloisten lapsia. Ensinnäkin koska perittäviä summia pyritään kutistamaan lahjojen kautta (lapsille voi jokaiselle antaa 7500 euroa kolmen vuoden välein, molemmilta vanhemmilta). Tämä tarkoittaa että jos lapsia on vaikka kaksi ja vanhemmilla on yhteinen käyttötili, voi perintö kutistua joka kolmas vuosi 30 000 € pelkästään rahalahjoina (ymmärrettäen perintöverosta ja lahjaverosta puhutaan yleensä samassa yhteydessä: perintöveroon menee se, mitä ei saatu siirrettyä lahjaveroa väistäen). Puhumattakaan tilanteista joissa vanhemmat ostavat tai maksavat lapsille muuten ruokaa ja tavaroita, joiden käyttötapoja on verottajan vaikea seurata. Lahjaveroa vältellen voi kaksilapsinen perhe siirtää seuraavalle sukupolvelle vähintään miljoonan euron edestä riihikuivaa ilman että verottaja pääsee väliin: käytännössä enemmän, jos esimerkiksi autot ovat olleet vanhempien nimissä.

Kun itse perintö tulee maksuun, niin jäljelläolevan vanhemman tilillä oleva osa jaetaan lasten kesken. Jos tämä osa on alle 20 000€, ei perintöveroa myöskään makseta.

Ensimmäinen johtopäätös: perintövero koskee yleensä suomalaisittain lähinnä monimiljonäärien lapsia, Helsingissä olevia asuntoja (joiden hinnat ovat nousseet merkittävästi siitä kun suuret ikäluokat ovat ne nuorena hankkineet), mökki- ja metsätontteja, ja sukupolvensiirtymiä (maatilat ja suuremmat perheyritykset).

Sitten jäljellä oleviin erikoistapauksiin. Aloitetaan asunto-, mökki- ja metsätonteista. Nämä voivat helposti olla ns. ”valkoisia norsuja”: niillä saattaa olla suurikin laskennallinen arvo, mutta vain tilanteessa jossa ne päätetään pistää rahoiksi. Voi esimerkiksi olla että metsä on luonnontilassa ja UPM maksaisi siitä suuriakin määriä, mutta perijät eivät ole halukkaita tälläistä luonnonpilaamista tukemaan. Tai sitten mökki on hieno, mutta ostajaa ei verottajan sopivaksi katsomalla hinnalla löydy. Tai vaihtoehtoisesti asuntoon tai mökkiin sisältyy niin paljon muistoja, ettei sitä haluta myydä vaikkei todellista tarvetta säilyttämiseen olekaan (näistä esimerkkinä voi olla vaikkapa Mika Waltarin asunto: se myytiin vasta 50 vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen, siinä kunnossa kun se kuolinhetkellä oli).

Nämä ovat kaikki melko sympaattisia tilanteita. Asunnon tai mökin kohdalla omaisuuden voi yrittää myydä siten että käyttöoikeus säilyy kunnes myyjä on kuollut, ja toisaalta esimerkiksi Luonnonperintösäätiö voi hyvinkin olla kiinnostunut metsän ostamisesta. Toisaalta voi kysyä tuleeko perinnölle paljoa käyttöä: perintöveron maksun lisäksi myös itse kiinteistöomistus voi tulla vaikeaksi kulujen vuoksi, jos omaisuutta ei ole tarkoitus laittaa tunnesyistä esimerkiksi vuokralle.

Toinen johtopäätös: kiinteä omaisuus voi aiheuttaa kikkailuja, mutta siitäkin selvitään ilman että perijän talous, psyyke, tai moraali jää verottajan moukarin alle.

Tämä jättää perintöveron käytännössä koskemaan sukupolvensiirtymiä. Tähän ryhmään kuuluu käytännössä kaksi tapausta: ”vaisalan perijät” jotka tienaisivat miljoonia verokikkailulla (tässä yhteydessä mainitaan usein Ruotsi), ja maanviljelijät. Maanviljely kun on siitä jännittävä juttu, että siihen tarvittavat maat, koneet ja rakennukset voivat olla paperilla hyvinkin arvokkaita, mutta maanviljelijä itse jää pientuloiseksi. Perijä saattaa teoriassa rikastua huimastikin pistämällä tilan ns. lihoiksi, mutta tämä sopii huonosti yhteen sen kanssa, että valtio haluaa jo huoltovarmuudenkin vuoksi varmistaa jonkinlaisen omavaraisuuden. Valtiolla on siis merkittävä syy pitää huolta ettei maanviljelijän lapsi koe sukupolvensiirtymää kovin haastavaksi tai kalliiksi. Tähän liittyy tiettyjä ongelmia (joita Jeremy Clarksonin myöhempi ura havainnollistaa), mutta ei siitä tässä sen enempää.

Ja sitten päästään takaisin Vaisalan perijöihin. Nämä ovat yhteiskuntamme kaikkein hyväosaisimpia, niitä joilla on rahaa niin ettei minkäänlainen lahjojenanto ja kuolinpesien jakamatta jättäminen (jne) riitä. On ihan mielekästä tuoda esiin että kaikki ongelmat voitaisiin välttää jos kirjat siirretään Ruotsiin (se ettei samalla innolla tuoda esiin progressiivisen verotuksen muuttumista regressiiviseksi isommilla summilla on varmaankin ihan sattumaa). Samalla on hieman.. sanotaan nyt vaikka epäilyttävää.. vaatia perintö- ja lahjaveroista luopumista, koska sitä ei jossain muualla kerättäisi. (Varsinkin kun Suomen valtiotalous on aika huonossa jamassa, ja edellämainittu vero keräsi vuonna 2024 vajaa 1,3 miljardia euroa.) Verolla on kuitenkin hyviä syitä olemassaoloonsa senkin lisäksi että tuo rahaa valtion kassaan: se kun omalta osaltaan auttaa eriarvoisuuden pitämistä järkevissä rajoissa. (Eriarvoisuus taas ei ole oikein minkään tutkimuksen mukaan hyvä asia, mutta tämäkin on taas toinen juttu.)

Kolmas ja viimeinen johtopäätös: Paljon mielekkäämpää kuin perintöverosta luopuminen olisi vaatia sen tason yhtenäistämistä EU:n viitekehykseksessä. Ja yleensäkin vaatia verokeinottelun vaikeuttamista. Se ettei tähän ole poliittista tahtoa (kuten voimme todeta vaikkapa Panaman paperien suomalaisten jälkiselvittelyiden kohdalla, tai kuinka Poliisin veronkiertorahoitus on tuottavuudestaan huolimatta aina viittävailla vainaa) ei ole syy sen korosttamatta jättämiseen perintöveron sijaan.

EDIT: Ensimmäisessä versiossa sanoin ettei perintöveroa tarvitse maksaa ennenkuin kuolinpesä on jaettu. Tämä oli virhe, ja on nyt korjattu. – 16.1.2026

Julkaistu

Yhteismaan ongelmasta

Olen käynyt tämän keskustelun useamman kerran viimeisen parin kuukauden aikana, joten koen tarpeelliseksi kirjoittaa näkemykseni kertaalleen auki, etten joutuisi enää palaamaan asiaan toistuvasti.

Yhteismaan ongelma (englanniksi Tragedy of the Commons) on tilanne jossa yhteisessä käytössä oleva resurssi tuhoutuu ylikäytön seurauksena. Ilmiö ei ole uusi: sitä käsitteli ainakin Aristoteles kolmisensataa vuotta ennen ajanlaskun alkua. Myöhemmin 1800-luvulla englantilainen taloustieteilijä William Forster Lloyd kirjoitti pamfletin samasta käyttäen esimerkkinä ylilaiduntamista. Samanlaisiin päätelmiin päätyi taloustieteilijä Ludwig von Mises 1940-luvulla metsien ylihakkuiden kohdalla. Kaikki tämä on melko kiistatonta.

Ongelmaksi nousee eräs Garett Hardin. Hän oli koulutukseltaan ekologi, mutta sen lisäksi että kuvaili vaikutusvaltaisessa esseessä 1968 yhteismaan ongelmaa hyvinvointivaltion viitekehyksessä ja antoi sille nimen jota tässäkin päivityksessä käytän otsikkona hän oli myös rasisti, kannusti ”rotupuhtautta”, ja valkoista ylivaltaa. Hardinin näkemyksiä aiheen tiimoilla oli useampia, mutta ylilaiduntamisen lisäksi tämä kirjoitti muun muassa siitä kuinka hyvinvointivaltio tuottaa vääränlaisia kannustimia, jotka jatkuessaan johtavat niihin turvautuvien valtioiden tuhoon. Asiaan enempää menemättä, niin pummit hankkii sossutukien vuoksi lapsia, jne. Tasapuolisuuden vuoksi sanottakoon, että Hardin uskoi (aivan oikeutetusti!) malthusialaisiin ”rajallinen maapallo” -ajatuksiin, jotka eivät olleet 1900-luvun toisella puoliskolla kovin suosittuja ”kaikkiin ongelmiin on helppo ratkaisu”-näkemysten saadessa alaa (nykyään tunnetuin tähän liittyvä fraasi on varmastikin edelleen käytössä oleva ”ikuinen talouskasvu on mahdollinen”).1

Yhteismaan ongelman olemassaolo oli siis osoitettu melko kiistattomasti. Merkittävä kysymys oli lähinnä, että jos kerran yhteismaat johtavat ylilaiduntamiseen yms., niin miksi yhteismaita on edelleen olemassa? Eikö niiden pitäisi olla kaikkien tuhoutuneita? Tämä on aihe josta Elinor Ostrom sai sittemmin Nobel-palkinnon. Hän osoitti etteivät yhteismaat ole hallitsemattomia, vaan niitä käyttävien keskuudessa syntyy yhteisöjä jotka estävät niiden ylikäytön: esimerkiksi järvikalastuksesta elävä yhteisö alkaa seurata vedestä nostettavien kalojen määrää ja painoa. Näin jos merkkejä ylikalastuksesta alkaa ilmetä, osaa yhteisö itsenäisesti vähentää kalastusta. (Ja mikäli joku kieltäytyy, hänelle voi alkaa tulla ”onnettomuuksia”).

Tästä päästään kohtaamaani ongelmaan: olen toistuvasti törmännyt näkemykseen että koska Ostrom voitti Nobelin yhteismaiden ympärille muodostuvia yhteisöjä käsittelevillä tutkimuksillaan, niin yhteismaan ongelmaa ei ole olemassa. Täten jos joku kaikesta huolimatta uskoo Hardinia (tai käyttää tämän lanseeraamaan termiä) on hän vähintäänkin ajastaan jäljessä, ja on mahdollisesti myös rasisti.2

Ongelma tässä koirapillihypoteesissa on, että vaikka yhteisö saattaa hallita yhteismaata onnistuneesti välttäen Hardinin muotoileman ongelman, niin se ei välttämättä aina ja/tai ikuisesti hallitse sitä. On täysin mielekästä pohtia mitä tapahtuu tilanteissa joissa yhteisö hajoaa, menettää kyvyn hallita ympäristöään, tai yhteisöä ei alunperinkään synny.

Ja siltä varalta että tämä kuulostaa kuumalta otolta, niin tässä on itsensä Ostromin vuonna 2008 kirjoittama tiivistelmä The New Palgrave Dictionary of Economics (2ed) -tietosanakirjaan Hardinin termistä:

Käännös leipätekstistä: Yhteismaan ongelma syntyy tilanteissa joissa on vaikeaa ja kallista estää mahdollisia käyttäjiä resursseista joilla on rajattu kantokyky. Tämä johtaa resurssien ehtymiseen niitä ylenmäärin käyttävien yksilöiden taholta, sen sijaan että käyttöä rajattaisiin kaikkien eduksi. Pessimismi käyttäjien kykyyn hallita resurssia ylikäytön estämiseksi on johtanut keskitettyihin hallintoratkaisuihin [esimerkiksi valtion tai yritysten toimesta -JM]. Nämä keskitetyt ratkaisut ovat kuitenkin itsekin johtaneet resurssien ylikäyttöihin. Käytännössä, varsinkin tilanteissa joissa käyttäjät kykenevät keskustelemaan keskenään, on usein luotu keskinäisiä sääntöjä jotka johtavat resurssinkäytön rajoittamiseen sen jatkuvan käytön varmistamiseksi.

Selkeyden vuoksi sanottakoon että Ostromin teksti on tiivistelmä sanakirjamääritelmästä, joka itsessään on tiivistelmä tutkimuksen yleistilasta, joka taassen on tiivistelmä kirjakatsauksista. Se ei siis missään nimessä ole täydellinen! Tästä huolimatta Ostrom mainitsee että käyttäjät USEIN luovat sääntöjä, VARSINKIN jos kykenevät keskustelemaan keskenään.

Mutta mitä jos käyttäjät eivät kykene keskustelemaan keskenään? Tai keskustelulle ei sallita antaa merkitystä? Tai potentiaalisia käyttäjiä on niin paljon, ettei paikalla olevilla käyttäjillä ole mitään sanomista käytön rajaamisen suhteen?

Selkeitä esimerkkejä tällaisista tilanteista on vaikkapa

  • Stellerin merilehmät (joka näyttivät kai lähinnä norsun kokoisilta hylkeiltä), menivät löydöstä sukupuuttoon yhdessä sukupolvessa (1741 löytö, sukupuuttoon julistaminen 1768; välissä 27 vuotta). Alueella vain metsästämässä käyneet eivät välttämättä jakaneet edes yhteistä kieltä, saati asuintiloja. On helppo uskoa etteivät alueelle juuri saapuneet metsästäjät tienneet paljonko merilehmiä oli olemassa, saati sitten kuinka määrä oli muuttunut, tai edes paljonko kantaa vuosittain ”harvennettiin”. Toisin sanoen: yhteisöä ei koskaan muodostunut.
  • Ikuinen syyskuu. Vuosikausia Internetin edeltäjiä käyttivät vain tutkijat ja opiskelijat. Niinpä laajamittaisesti uusia käyttäjiä tuli lähinnä syyskuussa, lukuvuoden alkaessa. Vanhat käyttäjät kokivat että juuri nettiin tulleet nuoret eivät osanneet talon tapoja, vaan käyttäytyivät huonosti kunnes yhteisö onnistui opettamaan heidät tavoille. Näin katsottuna ”syyskuun” pystyi tunnistamaan paitsi vuodenkierrosta, niin keskustelutason hetkellisestä romahduksesta. Vuoden 1993 loppupuolella Internet-yhteyksiä alettiin kuitenkin myydä myös kaupallisesti, ja uusia käyttäjiä alkoi valua sisään jatkuvana, päättymättömänä massoina. Vanhojen käyttäjien näkökulmasta syyskuu 1993 ei koskaan loppunut (ja on siis ikuinen). Toisin sanoen: yhteisö ei kykenyt sosiaalistamaan uusia jäseniä. Olen nähnyt muutamia tutkimuksia joiden mukaan jos uusia käyttäjiä tulee lyhyessä ajassa yli ⅕ alkuperäisen yhteisön määrästä, ei yhteisön alkuperäisiä sääntöjä kyetä enää sellaisenaan noudattamaan, vaan yhteisönrakennus pitää vähintäänkin aloittaa alusta. Ikuisen syyskuun tapauksessa (kun verkko ei ollut vielä hajonnut lukemattomille keskustelulaudoille, vaan kaikki olivat samoilla uutispalstoilla) tätä rakennusta ei jatkuvan virran vuoksi voitu tehdä.
  • Skotlannin ylämaiden maatalousyhteisöjen tuho. Itsenäisen Skotlannin ylämailla oli ollut käytössä järjestelmä, jossa kylien puolustus ja infrastruktuuri oli annettu luottamustoimeina laird’eille. Kun Skotlanti ja Englanti yhdistyivät, lairdit samaistettiin lainsäädännössä englantilaisiin lord’eihin, jotka omistivat hallinnoimansa alueet. Kun lairdien lapset sitten oli tarpeeksi pitkään lähetetty Lontooseen verkostoitumaan, katkesi myös heidän sosiaaliset siteensä kotiseutunsa asiakkaisiin. Kun heille lopulta ehdotettiin että kyläläisten maavuokrien sijaan parempaa tuloa saisi irtisanomalla vuokrasopimukset ja muuttamalla maat lampaiden viljelymaiksi, tarttuivat he ideaan innolla. Lopulta ylämaat jäivät asumattomiksi: kyläläiset muuttivat kaupunkeihin, joissa lairditkin jo entuudestaan asuivat. Jäljelle jäivät muutamat lammaspaimenet. Toisin sanoen: yhteisö menetti kykynsä hallita resurssejaan lainsäädännön edessä.3

Ylläolevaan olen saanut kuulla vastaväitteitä näiden esimerkkien johtuvan kapitalismista. Kyse ei olisi siis yhteismaan ongelmasta, vaan kapitalismin tragediasta. Tähän voi sanoa että vaikka kapitalismin perusluonteeseen kuuluu tietty ”mikään rahamäärä riitä” (tehokkuutta ja vaurautta haetaan yli yksilön, yhteisön, tai luonnon hyvinvoinnin), niin yhteismaiden ylikäyttö edeltää kapitalismia. Esimerkiksi maurit saapuivat nykyisen Uuden-Seelannin alueelle 1300-luvun alussa: seuraavan 200 vuoden aikana merkittävä osa alueen suurista eläimistä päätyi Stellerin merilehmän tavoin sukupuuttoon. Samoin kävi Siperiassa mammuteille. Vastaavia suurten eläinten sukupuuttoja löytyy kaikkialta minne ihmiset ovat laajentuneet. Toisaalta kuten aloitin: ensimmäisenä ongelmasta kirjoitettiin jo ennen kristinuskon perustamista.

Toinen kuulemani vastaväite on, että vaikka yhteismaan ongelma olisi totta, ei siihen ole pakko viitata Hardinin keksimällä termillä. Tämä on totta. Toisaalta kommunikoinnin tarkoitus on tulla ymmärretyksi, ja erikoistermistön käytön idea on vähän niinkuin välttää kirjoittamasta esseetä tilanteessa jossa erikoisterminkin käyttö kelpaa.

On toki mahdollista käyttää termiä ja pistää perään asteriski ja fraasi ”Hardin oli paska tyyppi”, mutta aina se ei ole mahdollista, esimerkiksi mikroblogialustojen ollessa kyseessä. Lisäksi voi argumentoida että Hardinin nimeäminen jos mikä nostaa hänet kuolemattomaksi, ei sanakirjasta löytyvän termin käyttö.

  1. Ajatus teknologisen kehityksen mahdollistamasta ikuisesta kasvusta perustui muutamaan yksittäistapaukseen, jotka kannattanee erikseen mainita. Ensinnäkin Vihreä vallankumous oli 1900-luvun toisella puoliskolla moninkertaistanut ihmiskunnan käytössä olevan ruokamäärän, ja samanaikaisesti penisiliini oli hävittänyt monia kulkutauteja, ja halpa öljy oli moninkertaistanut yhden ihmisen käytössä olevan tehokkuuden käyttäen raaka-aineena fossiilisiin varastoitunutta energiaa, eli työtä. Nämä kaikki olivat yhdessä johtaneet hyvinvointivaltioiden syntymiseen toisen maailmansodan jälkimainingeissa (esimerkiksi Suomen koko väestön kouluttamiseen perustuva peruskoulujärjestelmä ja nykyinen työttömyysturvajärjestelmä ovat molemmat rakennettu 1960-luvun aikana). Tilannetta voi kuvailla vaikkapa sanomalla ettei nykytilaa nähty enää resurssipuutteista johtuvina (kuten aiempina vuosisatoina), vaan keskusteluna siitä kuinka tätä resurssien runsautta tulisi hallita. Kun kylmä sota sitten loppui ilman ydinlaskeumaa, innokkaimmat iloitsivat historian olevan nyt ohi. ↩︎
  2. Parhaassa tapauksessa minulle kerrottiin (ilman ajatusprosessin avaamista) että yhteisön voimaannuttaminen se vasta äärioikeistolaista onkin. (Tai kuten termin voi myös muotoilla: kommunismi on fasismia.) ↩︎
  3. Hieman vastaava tilanne ovat kalastusoikeudet. Tunnetusti eräs merkittävä syy Somalian merirosvouteen on muiden maiden kalastuslaivastojen työskentely vailla lupia Somalian merialueilla (kun valtiolla ei yleisistä syistä juuri ole merivoimia jotka kykenevät turvaamaan sille kansainvälisten sopimusten sallimat alueet), johtaen kalastajien tarpeeseen löytää toisia elinkeinolähteitä yhteismaiden köyhdyttyä. Kuten merirosvous.. ↩︎