Kiersin taannoin muutaman kylmän sodan historiaa käsittelevää museota lävitse: Kommunismin historian museon Prahassa, sotien jälkeisen Itävallan näyttelyn Wienissä, ja jugoslavialaisen kommunismin1 museon Duprovnikissa. Aiemmin olin tutustunut vastaaviin museoihin Tampereella (Lenin-museon eri inkarnaatiot), Berliinin DDR-museoon, sekä tietysti lukemattomiin asiaa enemmän-tai-vähemmän sivulauseessa käsitteleviin kaupunginmuseoihin.
Edellä mainitut näyttelyt, varsinkin Prahassa oleva, sai minut miettimään jälleen historiankirjoitusta,2 varsinkin niitä populaarihistorian kertomuksia, joita museoissa esitetään tai mille olen muuten elämässäni altistunut.3
Kommunismi kylmän sodan viitekehyksessä (tai kuten sitä yhteiskuntatieteissä kutsutaan: valtiokapitalismi) nähdään usein kamalana asiana, yleensä erinomaisista syistä. Voimme pohtia vaikkapa Itä-Saksan kansaansa kohdistamaa vakoilua, gulageja, Stalinin tekemiä puhdistuksia, holodomoria, Unkarin vallankumouksen 1956 ja Prahan kevään 1967 epäonnistumisen syitä4, tai muita järjestelmän tuottamia järjettömyyksiä. Ellei muuta, niin rajoille laitettu piikkilanka ja miinakenttä pitäisi pysäyttää hartaammankin puolustelijan: millaisesta valtiosta ihmiset haluavat pois, vaikka sitten miinakentän lävitse?
Samalla näiden järjestelmien ongelmien läpikäyntiin varsinkin populaarihistorian viitekehyksessä liittyy merkittävä ongelma. Näyttelyille kun ei riitä tilastojen tai faktojen luettelu, vaan sen pitää (enemmän tai vähemmän suoraan) sanoa jonkun olevan moraalisesti ja eettisesti väärin. Tämä taas vaatii kiintopisteen siitä mikä olisi moraalisesti ja eettisesti oikein, vaikkei sitä suoraan sanottaisikaan. Mahdollisuuksia on monia, ja yleensä popularisointi valitsee Neuvostoliiton tapauksessa jonkun seuraavista:
- Utopia jota Neuvostoliitto retoriikassaan kertoi rakentavansa (neuvostoliittolaisen propagandan totuudenmukaisuus todellisuuteen nähden; kuinka järjestelmä epäonnistui tavoitteissaan)
- Neuvostoliiton esittämään kapitalismikritiikkiin liittyvä lupaus toimia paremmin (vertailu Yhdysvaltoihin)
- Ihmisoikeudet ja tasa-arvo sellaisena kuin ne nähtiin idealistisesti omassa ajassaan..
- ..tai meidän ajassamme.
Riippumatta minkä näistä viitekehyksistä populaarihistoria valitsee, päätös johon populaarihistoria näyttelyissä päätyy on hyvä että tästä päästiin. Matkalla tähän johtopäätökseen kerronta ottaa lähdevapauksia materiaalista joka ei välttämättä muuta johtopäätöstä esimerkiksi Neuvostoliitosta, mutta saattaa vaikuttaa vahingollisesti tapaan jolla tarkastelemme oman alueemme historiaa, tai jopa nykyhetkeä. Johtopäätös muuttuukin, enemmän tai vähemmän tietoisesti toisenlaiseksi: koska on hyvä että tästä päästiin, on nykyhetki parannus edeltävään. Samalla se tulee luoneeksi puolihuolimattomasti kävijöissään ajatuksia siitä ettei nykyistä parempi maailma ole mahdollinen, ja ettei siksi Yhdysvaltojenkaan johtaman ”vapaan maailman” tulisi siihen erityisemmin pyrkiä.
Havainnollistan edellistä muutamalla valokuvatulla esimerkillä Prahasta (jonka museon on ilmeisesti perustanut yhdysvaltalainen liikemies; wikipedian mukaan hän oli kiinnostunut esittämään Tsekkoslovakian tragedian kolmessa näytöksessä), vastaväitteet numeroituina alla. Kiireisemmät voivat ohittaa molemmat!
𝕂𝕃𝕀𝕂𝕂𝔸𝔸 𝔸𝕌𝕂𝕀.
- Tsekkoslovakian raskas teollisuus aiheutti terveysongelmia ja luontotuhoja. Samalla jätetään mainitsematta miksi päätökset raskasteollisuuden perustamiseksi tehtiin (mitä vaihtoehtoja oli olemassa?), tunnistettiinko ongelmat ajoissa, osattiinko vahinkoja lievittää, tai olisiko toimenpiteet olleet erilaisia jos Tsekkoslovakia olisi pysynyt kapitalistisena, tai Yhdysvalloissa (jossa sekä terveys- että ympäristöongelmat ovat edelleen yleisiä). Teksti myös viittaa Marxin ”ajastaanjääneisiin” teorioihin, vaivautumatta yksilöimään niitä.5
- Satuja muokattiin paremmin yhteiskuntajärjestelmään sopivaksi. Satujen sovitus tai jopa opetusten muutos on yleistä kaikessa massakulttuurissa, kuten Disneyn elokuvia katsoessa on helppo todeta: kuvataan sitten feodalismia tai etelävaltioita, niin kukaan ei ole likainen, kuolemassa nälkään, tai tyytymätön osaansa elämässä tavalla joka liittyisi järjestelmään (poislukien mahdollisesti pahis, joka kuolee lopussa). Näin poliittisesta passiivisuudesta tulee hyve. Esimerkiksi alkuperäisessä Tuhkimo-sadussa sisko leikkasi omat varpaansa pois päästäkseen prinssin kanssa naimisiin kertonee siitä, kuinka tyytymätön tämä oli oman elämänsä arkeen. Tällaisen itsensävahingoittamisen näkeminen yhteiskunnallisen nousun vastineena puuttuu Disney-elokuvista. Päinvastoin tarina antaa ymmärtää että hyvät asiat tulevat heille jotka sen ansaitsevat – mikä sattumalta on kapitalismin alkuperäinen oikeutus.
Museon kuva myös kertoo 1950-luvusta, joka oli kommunistivainojen kulta-aikaa Hollywoodissa ja mainitsee (miksi?) menneisyyttä romantisoivan Disneylandin, unohtaen kokonaan miettiä miksi Disneyland romantisoi menneisyyttä tai miksi menneisyys ei ole enää nykyisyyttä. - Vähemmistöjen oikeudet ja kuinka valtiopoliisi tutki epäilyttäviä mielipiteitä käyttäen apunaan kansalaisten ystävinään pitämiä tiedonantajia. Tästä puhuttaessa on hyvä huomioida vertailun perustuvan epätäydelliseen tietoon. Tiedämme itäblokin tiedustelun julmuudesta, koska järjestelmämuutoksen jälkeen salatut tiedot avattiin yleisölle tapahtuneen muutoksen tarpeellisuuden havainnollistamiseksi. Samalla vertailu länsimaihin on vaikeaa, koska järjestelmämuutoksen tapahtumattomuuden vuoksi vertailutiedot ovat edelleen salaisia.
Tiedämme kuitenkin että Yhdysvallat vastusti vähemmistöjen kansalaisoikeuksia (rodullistetut, myöhemmin seksuaaliset), ujutti omia tiedonantajiaan liikkeiden keskuuteen mm. houkutellakseen näitä rikkomaan lakia, ja suoritti väkivallattomien kansanliikeiden johtajiin kohdistuneita salamurhia (mm. King Jr ja Fred Hampton). Tiedämme myös että 1960-luvun kansalaisoikeusliikkeeseen osallistuneita valvotaan edelleen ja heidän elämäänsä vaikeutetaan esimerkiksi työnsaannin ja henkilötodistusten hankintaan puuttumalla. Samalla ystäviksi pyrkiviä tiedonantajia ja jo olemassaolevia ystäviä ”käännyttämällä” tuotetaan kohteille paranoidi olo. Ohessa eräs kuvaus. Yhdysvalloissa ollaan myös edelleen konservatiiveja ulkomuodon kanssa, ja vielä ainakin kymmenen vuotta sitten oli yleistä ettei palveluammatteihin otettu mikäli hakijalla oli näkyviä tatuointeja esimerkiksi käsivarsissa. - Tsekkoslovakiassa ei ollut kännyköitä koska kommunismi. Olemassaolevat kannettavat puhelimet olivat kalliita (Nokian puhelimet maksoivat nykyrahassa vielä 1980-luvun lopullakin yli 7000 euroa) ja kykenivät ainoastaan salaamattomaan puheeseen. Puhelimen käyttötavat olivat siis äärimmäisen rajattuja, koska niissä ei voinut keskustella virka-, tai valtio-asioista tai mihin nyt 7000 euron arvoista puhelinta nyt voisi kuvitellakaan käytettävän.
Lisäksi kritiikki olettaa että Tsekkoslovakia olisi kulttuuri jossa kansalaiset olisivat kokeneet tarvitsevansa matkapuhelinta. Korrelaatio menee kuitenkin yleensä toisinpäin (mahdollisuus hankkia esimerkiksi kännykkä johtaa niiden tarpeen kasvamiseen, kun ihmisillä arvellaan sellainen olevan).
5. Betonikuutioissa on ikävä asua. Tässä tehdään ilmeisesti vertaus omakotitaloihin. Sodan jälkeen useat ihmiset olivat asuttomia tai asuivat alivuokralaisina, ja ahtaat olot altistivat taudeille. Monissa Euroopan maissa toinen maailmansota johti kaupungistumiseen, mikä ennestään pahensi tilannetta. Lisäksi vanhat asunnot saattoivat huonon eristyksen vuoksi tiputtaa huoneenlämmön talvisaikaan jopa pakkaselle, niissä ei ollut sisävessoja, tilat eivät soveltuneet uusiin elämäntapoihin (1800-luvun lopussa nykyaikaisen lapsen makuuhuoneen kokoisessa tilassa saattoi asua normaalioloissakin helposti viisikin ihmistä) jne.
Uusille asunnoille oli melkoinen kiire. Suomessa nämä betonikuutiot olivat haluttuja, vaikka alueet (kuten Hervanta) kärsivätkin pitkään huonosta maineesta. Niissä kasvaneet kuitenkin myös jäivät niihin asumaan. Tässä kritiikissä nousee esille vastinpariksi Yhdysvaltojen elämäntapa, jossa eurooppalaistyylisten kaupunkikeskustojen tuho, lähiöhelvetit, pitkät työmatkat, kävelyn vaikeus, korkeat asuntojen hinnat ja täten asunnottomuus, nähdään paremmalta vaihtoehdolta ”betonikuutioihin” nähden.
Lienee myös merkittävä sanoa että itäblokissa kun kaavoitukset tehtiin laajemmassa mittakaavassa, ei kyse ollut pelkästään betonikuutioista, vaan niiden vieressä olleista puistoista, ratikkalinjasta teollisuusalueelle joka teki henkilöauton tarpeettomaksi, ja ”kuutioiden” pohjissa olevista ruokakaupoista. Kaikki nämä ovat ongelmia joita Yhdysvallat eivät ole ratkaisseet vieläkään.
6. Kommunistista propagandaa oli mitä moninaisimmissa ja mielikuvituksellisimmissa paikoissa. Harvassa on kulttuuripiirit jotka eivät pyrkisi esittämään tulevalle toivolle oman elämäntapansa paremmuutta muihin nähden. Oli kyse sitten kotimaan menestys erilaisissa kilpailuissa ja tilastoissa (esimerkiksi: Suomen onnellisuus, tasa-arvo, luonto; Yhdysvaltain korkea kansantulo, kapitalismin hienous jne.) tai nationalistiset symbolit, kaikki valtiot ovat näihin taipuvaisia. Tässä hienovarainen vihjaus Yhdysvaltoihin on erityisen huvittava, koska Yhdysvaltain yhteiskunnan propaganda kylmän sodan aikana omalle väestölleen oli niin tehokasta, että vielä tänäänkin, jopa ulkomailla, uskomme sen kertoneen todellisuudesta – sanoi tilastot mitä tahansa. Aiheesta lisää mm. oheisen linkin takana.
POHDINTA VALOKUVISTA PÄÄTTYY TÄHÄN.
Prahan näyttely jätti minut kokemaan ristiriitaisia tunteita. Kuten sanottu: en halua puolustaa järjestelmää joka tarvitsi miinakenttiä pitääkseen alamaisensa kurissa. Toisaalta Neuvostoliitto satelliitteineen on monella tavalla herkullinen esimerkki siitä kuinka kritiikki voi jotenkin siiloutua tavalla, jossa se esimerkiksi Neuvostoliiton kohdalla nähdään kammottavana, mutta omassa arjessa (tai oman arjen historiassa) tarpeellisena.6
Tuloksena on tilanne jossa Neuvostoliiton saavutukset (väestön elinajanodotuksen nousu, lukutaidon ja koulutustason kasvu, tieteelliset saavutukset) ohitetaan ja viitataan hirviöimäisyyksiin (miinakentät; gulagit, holodomor), mutta samanlaista kritiikkiä ei osoiteta oman ”joukkueen” historialle.7 Jos verrataan vaikkapa Yhdysvaltoihin (ja usein nykyisessä populaarihistoriassa Neuvostoliiton vastakappaleeksi asetetaan nimenomaan Yhdysvallat, Euroopan valtioiden asettuessa tyytyväisiksi satelliiteiksi), niin alkuperäisväestöjen hävittäminen ja vankiväestön keinotekoinen kasvatus käytettäväksi ilmaisena työvoimana ei juuri eroa gulageista. 8 Jäljelle jää miinakentät, joiden puutetta selittää lähinnä tarpeettomuus: yhdysvaltalaisella ei juuri ollut paikkaa jonne paeta rajojen ulkopuolelle: valtameri kahdella suunnalla ja Kanada ja Meksiko jakaen samanlaisen hallintorakenteen. Toisaalta edellämainittu alkuperäisväestön hävitys mahdollisti ”sisäisen pakolaisuuden” kaikkialla Pohjois-Amerikan alueella.
Tähän väliin voisi laittaa koomikko Norm McDonaldin mietteen siitä kuinka ihmeellistä onkaan että kaikissa koulukirjoissa mainituissa sodissa hyvä puoli on lopulta voittanut.
Asialle tuskin voi tehdä paljoakaan: valtiojärjestelmät eivät yleensä ole kovin kiinnostuneita käymään lävitse oman järjestelmänsä puutteita tai epäonnistumisia edes silloin kuin kaikki tapahtumiin osallistuneet ovat kuolleet.9 Ei niin että asioita erityisesti salaillaan10, vaan niitä enemminkin hävetään, väistetään vaikeaa aihetta, tai todetaan asia normaaliksi: esimerkiksi xylitolista ollaan ylpeitä mutta koetilanteissa hampaita menettäneistä kehitysvammaisista vaietaan; kuinka vesivoimalat tuhosivat kalakantoja ja elinkeinoja, eivätkä vastuuyritykset jotka jauhavat niillä edelleen voittoja ole edes 75 vuotta myöhemminkään lupauksista ja oikeusjutuista huolimatta rakentaneet edes lohiportaita; kuinka 1990-luvun lamassa tuhottiin ihmiskohtaloita ei sen takia että oli pakko tai edes helpointa, vaan koska pidettiin yhteiskunnallisesti vaarallisena jos henkilökohtaisesta konkurssista tulisi suomalaisia esimerkkejä.
Tästäkin huolimatta olin iloinen että näissä museoissa kävin. Koulutuksen vuoksi oma näkemys maailmasta on usein aika harmaansävyinen, ja yllättää kuinka erilaisesti jotkut voivatkaan ympäristöään tarkkailla. Museot antavat tähän mahdollisuuden: toisaalta voi ihailla hienoja esineitä, ja sitten todeta kuinka vieressä oleva kolme lausetta sisältävä kyltti on yksinkertaistuksessaan epätoden rajoilla.
Tähän loppuun vielä pari valokuvaa Jugoslavian kommunismin museosta, jossa taustaorganisaatio oli huomattavasti kiinnostuneempi luomaan käsitystä menneestä kuin perustelemaan sillä nykyhetken kultaisuutta.
ALAVIITTEITÄ
- Jugoslavia ei ollut erinäisistä syistä Neuvostoliiton satelliittivaltio, vaan se yleisesti kategorioitiin kylmän sodan aikana samaan viiteryhmään kuin Sveitsi ja Ruotsi. Maalla oli laajat diplomaattiset yhteydet ja vapaa liikkuvuus länteen. Niinpä sen kansalaisten kokemus ”kommunismista” oli hyvin poikkeava siitä viitekehyksestä, jossa Neuvostoliittoa tai sen vasalleja tutkitaan. ↩︎
- Historia ei ole muuttumaton, vaan elää ajassa. Typistäen historia vastaa kysymykseen ”miten olemme päätyneet tähän”. Niinpä uusien ongelmien ilmestyessä (oli kyse sitten EU:n laajenemisesta, Neuvostoliiton romahduksesta, naisten tai vähemmistöjen oikeuksista jne.) muuttuu myös historia. Menneisyys on sitten erikseen. ↩︎
- Tässä tekstissä käytän ”populaarihistoriaa” ja ”populaarihistorian kertomuksia” viittaamaan tietynlaiseen tarinankerrontaan jossa ”hyvä voittaa pahan”. Käytännössähän kertomus kertoo kuitenkin siitä kuinka jokin mihin samaistumme voitti jonkin jonka koemme vieraaksi. Kun tuttuus sekoitetaan hyvyyteen, näyttäytyy populaarihistoria jonkinlaisena ”lähestymisenä utopiaa” (ts. kaikista ongelmista huolimatta historia etenee kohti tasa-arvoa ja kasvavaa hyvinvointia). ↩︎
- Vuoden 1956 vallankumous epäonnistui koska Britannia, Ranska ja Israel olivat päättäneet hyökätä Egyptiin saadakseen Suezin kanavan haltuunsa. Tämä vei koko länsiblokin huomion pois itäblokista, mikä mahdollisti vallankumouksen estämisen. ↩︎
- Marx ei tehnyt suosituksia teollistumisen vaiheista. Hän myös erikseen mainitsi ettei teollistumattoman yhteiskunnan kuten Venäjän tulisi yrittää vallankumousta, ja että kun kun teollistunut yhteiskunta tekee vallankumouksen, tulisi se tapahtua enemmistön tahdosta ja johtaa osakeyhtiöiden korvaamiseen osuuskunnilla. Marxin teoriat tuotteiden hinnan arvioista ja kuinka ne vaikuttavat yhteiskuntaan ovat edelleen laajasti käytössä yhteiskuntatieteissä. Neuvostoliiton perusteesit tulivat Leniniltä (siksi ”Marxismi-Leninismi”.).
Merkittävää on myös huomata että Marxin aikana valtiot koostuivat pitkälti vain armeijasta (rajojen ulkopuolelle suuntautuva väkivalta) ja yövartijoista (yläluokan alaluokkiin kohdistava väkivalta). Ajatus totalitarismista sanan nykymerkityksessä (johtajan tahdon leviämistä lähes välittömästi valtakunnan kaikkiin sopukoihin) vaati teknologista kehitystä joka oli vielä 1800-luvun loppupuolellakin kapaloissa. Asian kehittymättömyyttä kuvaa ettei Marxin elinaikana ollut edes kansallisia aikoja, saati kansainvälisiä aikavyöhykkeitä. Ulkomaanpassit olivat yläluokan luksus, jolla pyydettiin erioikeuksia vastaanottavalta valtiolta: rahvas pärjäsi ilmankin. ↩︎ - Olen usein törmännyt diskurssiin jossa Suomen valkoisten voittama sisällissota keskitysleireineen, etnisin puhdistuksin ja laittomin teloituksin oli ”se parempi” ratkaisu, koska punaisten melko vaatimattomat muutokset eduskunnan valtaoikeuksiin (jotka joka tapauksessa toteutettiin Kekkosen ajan jälkeen) nähtiin ”liukuvana pintana” Neuvostoliiton valtapiiriin. Tämä siitäkin huolimatta että myös toteutunut politiikka johti samaan lopputulokseen. ↩︎
- Oma keskustelunaiheensa on sekin kuinka populaarikulttuurin uudelleenkirjoituksessa kirjoituksen kohteen luontainen ”joukkue” muuttuu. Mummoni oppikirjoissa puhutaan kansallisesta ”Suomen historiasta”; omassa lapsuudessani puhuttiin Pohjoismaiden yhteisestä historiasta ja Suomesta osana tätä kulttuuripiirinä; nyt kirjoituksessa olemme osa Euroopan mantereen kulttuuripiiriä. Laajentumisella on meriittinsä, mutta samalla ”yksi koko sopii kaikille” jättää kertomukseen sopimattomia palasia mainitsematta, ja pakottaa paikallisten itsensätarkastelua kolonialistisesti, riippumatta sukujuurista. Esimerkiksi ”Uuden Suomen” polityn laajeneminen ”Vanhaan Suomeen” näyttäytyy yksinkomaan maaorjuuden kieltämisen kautta, eikä Vanhan Suomen historiaa tai saavutuksia (kuten Katariina Suuren perustamaa, Pietarin hoviin ”taviksia” kouluttavaa tyttökoulua, tai 1960-luvulle sellaisenaan käytössä ollutta kansakoulujärjestelmää) mainita . ↩︎
- Tässä kohtaa voisi mainita että vankien käyttö ilmaisena työvoimana tunnustetaan nykyäänkin sikäläisessä lainsäädännössä orjatyövoimana. Orjuus kiellettiin muuten kuin valtion harjoittamana. Mikä sitten johti siihen että esim. Kamala Harris Kalifornian syyttäjänlaitoksen edustajana argumentoi väärintuomittujen ja/tai rikoksenuusintaan todennäköisesti sortumattomien vankilasta vapauttamista vastaan Kalifornian osavaltion tarpeella maastopaloja estävään työvoimaan. ↩︎
- Suomen sisällissodan syistä oli mahdotonta puhua akatemiassa ennenkuin sodan päättymisestä oli 90 vuotta, ja tämä on asia jossa punaisten jälkeläiset vieläkin hakevat selvitystä tapahtuneesta ja joukkohautoja paljastuu uusien parkkialueiden alta. Voi vain kuvitella mitä tapahtui ja tapahtuu kaikille asioille joissa väärällä puolella olleet eivät olleet jättäneet jälkeensä asiasta kiinnostuneita perillisiä. ↩︎
- Valtion tekemiä rikoksia ja ihmisarvon loukkauksia on yleensä helpohko jäljittää kun byrokratia vaatii kopioita joita harvemmin tuhotaan: kapitalistisessa järjestelmässä ongelmat tulevat kuitenkin yleensä paikoista joissa valtio (tietoisesti tai ei) antaa yksityisten toimia parhaaksi katsomallaan tavalla. On ihmisiä joiden mielestä juuri tämä on merkittävä moraalinen etu (!!!) kapitalistisen ja valtiokapitalistisen järjestelmän välillä. Kun United Fruit tekee vallankaappauksen Etelä-Amerikassa, on se Yhdysvaltain hallinnon kannalta vähemmän nolo asia kuin Neuvostoliiton hallinnolle heidän omat vastaavat hankkeet Aasiassa. ↩︎
