Päivän myrsky teekupissa oli huomio, että Facebookin nauru-reaktiota käytetään poliittisissa keskusteluissa nöyryytyksen välikappaleena:
Huomio ei ole uusi, eikä yllättävä. Mark Zuckerberg vastusti pitkään ”dislike” -napin laittoa Facebookkiin, koska tämä olisi vaarantanut alustan ainutlaatuisen yhteisöllisyyden. Yhteisöllisyys oli Facebookille tärkeää, koska mitä enemmän aikaa ja klikkauksia alustalla tehtiin, sitä enemmän yritys sai mainostuloja. Vuosien varrella käyttäjien kokema yhteisöllisyys alkoi kuitenkin purkautua, kun sosiaalisen paineen alla ihmiset eivät enää rajoittaneet ystävälistojaan pelkästään tuntemiinsa ihmisiin. Samalla monimutkaisemmiksi muuttuvien sosiaalisten verkkojen keskellä (mitä uskaltaa kirjoittaa, jos sen näkee niin äiti, esimies kuin paras ystäväkin?) ihmiset alkoivat hiljalleen hylkäämään Facebookin kilpailijoiden eduksi.
Lopulta Facebookilta loppui aika. Syyskuussa 2016 ”reaktiot” julkaistiin suurelle yleisölle hetkenä, jolloin sivuston suosio oli jo selvässä laskussa. Nuoriso viihtyi kännyköidensä Periscope- ja Tiktok-ohjelmissa. Jos tunnukset Facebookkiin hankittiinkin, niin siellä viihdyttiin yhä vähemmän, eikä päivityksiä kirjoitettu.
”Reaktiot” eivät Facebookin mukaan olleet toivottu ei-kiva -nappi, vaan tarkoitus antaa käyttäjille paremmin mahdollisuuksia kertoa tunteistaan ilman että heidän tarvitsi kokea velvollisuuttaa kirjoittaa viestejä uutisiin, joihin yläpeukku ei sopinut (mm. kuolinuutiset). Samalla uusi ominaisuus antoi kuitenkin myös Facebookille mahdollisuuden jatkaa kasvuaan puristamalla olemassa olevista käyttäjistä yhä enemmän rahaa, kun uusia käyttäjiä ei enää aiempaan tahtiin tullut.
Nopeasti selvisi kuitenkin että ”reaktiot” toimisivat juurikin Zuckerbergin pelkäämänä dislike-nappina. Käyttäjäkokemus muuttui negatiivisemmaksi, kun ihmiset alkoivat huolimattomasti kertomaan tunteitaan. Tämä puolestaan sai ihmiset yhä helpommin kirjoittamaan itse viestit jo valmiiksi puolustuskannalla ollen, näin tehden vihamieliset reaktiot yhä odotettavammaksi. Noidankehä oli valmis, ja pian keksittiin myös kuinka ”väärin” uutisiin reagoimalla voitiin ”oikein”, reagoivat saada olonsa tuntumaan ahdistuneelta.
Tänä päivänä tutkimukset osoittavat Facebookissa menestyvän sisällön joka on luonteeltaan vahvasti positiivista tai negatiivista (neutraalin sijaan). Kummatkin tuottavat saman verran tykkäyksiä, mutta negatiivinen sisältö tuo myös kommentteja. Koska Facebookille aika alustalla on rahaa, on negatiivisuus sille positiivisuutta arvostettavampaa. Osin tämän vuoksi Facebookin algoritmi alkaakin tarjoaamaan käyttäjilleen jo alkuun negatiivisesti latautunutta sisältöä positiivisen tai neutraalin sijaan. Mitä tahansa, että käyttäjät pysyisivät sivulla.
Ihmiskunnan matka ”luomakunnan kuninkaaksi” oli riippuvainen kyvystämme tehdä yhteistyötä. Sen ansiosta meille on kehittynyt poikkeuksellisen vahva tarve olla selvillä ympäristössämme tunteista: yhteisömme meihin kokema ärtymys kun saattoi johtaa erottamiseen laumasta ja kuolemaan yksin luonnossa. Facebookissa negatiivisten signaalien keskellä nuo apinanaivomme ovat jatkuvassa kiihdytystilassa, joka tutkimusten mukaan altistaa varsinkin vähän kasvokohtaamisia saavat ihmiset masennukseen (nuorison keskuudessa on joidenkin tutkimusten mukaan noussut myös itsemurhariski).
Tänään nämä vähän kasvokohtaamisia kohtaavat ihmiset olemme, kiitos koronan, me kaikki.
Mitä asialle sitten pitäisi tehdä? Kenties ei mitään, mutta asia on vähintäänkin hyvä tiedostaa. Facebook-alustan arvo on pitkälti sidottu juuri ”reaktioihin”, eikä yritys tule niistä luopumaan. Jos me puolestamme emme ole valmiit luopumaan Facebookin alustasta, tulisi meidän ymmärtää sen pyrkivän saamaan meidät voimaan huonosti. Joskus myös tämän sanominen ääneen on merkittävää.
Yksi näkökulma asiaan on tosiaan se, että voidaanko sellaista sosiaalista mediaa tehdä, joka ei saa aikaan tällaisia haittavaikutuksia. Näin sosiologeina kuitenkin jaamme käsityksen ”rakenteen vaikutuksesta ihmisten käyttäytymiseen”. Nuo Facebookin reaktiohymiöt ovat tästä hyvä esimerkki. Mielenkiintoinen myös tuo Zuckerbergin nihkeys dislike-nappia vastaan. Mutta on kyllä erinomainen aihe pohdittavaksi sosiologialle ja yleisemminkin yhteiskuntatieteille.
Henkilökohtaisesti olen luopunut monen sosiaalisen median käytöstä. Enemmän sen vuoksi, että ne veivät aikaa, mutta ne myös tuottivat stressiä goffmanilaisesta self-presentation näkökulmasta. Pidän ajatuksesta, että nyt on tapahtumassa ”paluuta blogiaikaan”. Nykyinen sosiaalinen media palkitsee nopeasta ja aktiivisesta reagoimisesta. Pidän kuitenkin enemmän hitaammasta pohdiskelusta. Mielijohteesta laitoinkin taas uudestaan oman ”blogin” pystyyn.